Ajoneuvot | Päivän kuva | 26.8.2017

Päivän kuva: Kyllä, täällä myydään autoa

Audi A8 julkaistiin hämmentävän show’n päätteeksi.

Jaa artikkeli

Autoalan vakiintunut käytäntö on paljastaa tärkeimmät uutuutensa staattisiksi julkaisuiksi kutsutuissa tilaisuuksissa. Suuret johtajat puhuvat, ehkä muotoilija käy kertomassa jotain ja lopuksi lakana vedetään pois automallin päältä.

Päivän kuva

Joskus yksinkertainen resepti saa hieman lisämausteita, ja lopputuloksena on uuden Audi A8:n ensijulkistuksen kaltainen show. Moottori kertoi jo aiemmin itse autosta, mutta raapaisimme vain pintaa sinänsä toissijaisesta, mutta visuaalisesti unohtumattomasta alkushow’sta.

Suuren valkokankaan edessä jytisi, paukkui ja välkehti. Minuuttitolkulla kestänyt show yhdisti tanssiryhmiä valomiekkamaisine hohtavine tankoineen suurella näyttöruudulla esitettyyn grafiikkaan ja musiikkiin. Välillä lavan ohitti joku Audin automalleista. Paikalla nähtiin niin Nürburgringin 24 tunnin ajot voittanut R8 kuin sähköinen Formula-E –kilpurikin.

Lopulta itse päätähti, Audi A8, ilmestyi näyttämölle valtavan teollisuusrobotin kärjessä pyörien. Tällä kertaa staattinen julkaisu ei ollut kovin staattinen.

Jaa artikkeli

Keskustelu

automerkiltä: Audi