Ajoneuvot | Moottoriurheilu | 15.3.2019

Päijänteen ympäri niin että heilahtaa – klassikkokisaan starttaa 150 osallistujaa

Uudistuneessa kilpailussa on mukana sekä maailmanluokan kuskeja että ensimmäistä kertaa itseään haastamaan lähteviä harrastajia.

Jaa artikkeli

Suomen tunnetuin kaksipäiväinen endurokilpailu ajetaan 84. kerran, ja se toimii samalla SM-osakilpailuna. MM-statusta kilpailulla ei enää ole. Järjestäjän mukaan eri sarjoissa kilpailee kaikkiaan noin 150 kuljettajaa.

Tulevan Päitsin ajo-olosuhteet aiheuttavat päänvaivaa useimmille kisaan osallistujille. Etelä-Suomen lumitilanne ei ole enää yhtä hyvä kuin alkutalvesta. Perjantain vesisateen myötä lumi vähenee entisestään ja reittipohja pehmenee vääjäämättä.

Kisa starttaa lauantaiaamuna Vierumäeltä, ja yötauko vietetään niin ikään Vierumäellä. Yleiskilpailun voittaja kruunataan aiemmista parista vuodesta poiketen tällä kertaa Lavangon moottorikeskuksella Vantaalla.

Ensimmäiset kilpailijat starttaavat lauantaina klo 8.01 ja sunnuntaina klo 8.31.

Sunnuntaina Vantaan Lavangon moottorikeskuksella on luvassa koko perheen tapahtuma kello 11 alkaen. Erilaiset näytöskilpailut tarjoavat vaihtia siihen asti, kunnes ensimmäiset Päitsin kipailijat saapuvat tapahtuma-alueellla sijaitsevalle viimeiselle maastokokeelle noin klo 15.30.

Päivä huipentuu järjestäjän mukaan voittajan julkistamiseen noin kello 17. Tapahtuma on maksuton, ja yleisölle on varattu hyvät parkkitilat.

Uutuus Päitsillä 2019: Päitsi-radio

Päijänteen ympäriajo on sopinut yhteistyöstä Laajasalon opiston urheilutoimittajaopintolinjan kanssa. Opiston urheilutoimittajaopiskelijat toimittavat Päitsi-viikonloppuna radio-ohjelmaa, jolla seurataan tiiviisti Päitsin tapahtumia ja kilpailun kulkua.

Päitsi-radio löytyy kisaviikonloppuna osoitteesta www.kaupunkiradio.fi ja kulkee nimellä Kaupunkiradion Päitsi-viikonloppu.

Ennakkotietojen mukaan katsojilla, huoltojoukoilla ja järjestäjillä on viikonlopun aikana mahdollisuus olla yhteydessä radion toimittajiin. Studion WhatsApp numero on 046 921 3232.

Päitsi houkuttelee maailmanmestareita ja ensikertalaisia

Järjestäjän mukaan Päitsi on edelleen vetovoimainen. Yleiskilpailun voitosta kamppailee moni tuttu nimi, mutta haastajien joukossa nähdään tänä vuonna myös vahva naisedustus.

Ennakkotietojen perusteella menestystä povataan muun muassa vuoden 2018 Euroopan mestari ja World cup -voittaja Sanna Kärkkäiselle, jota pidetään 24-vuotiaana maailman nopeimpana naispuolisena endurokuskina. Mieskuljettajien haastaminen ei ole Kärkkäiselle uutta.

– Haaveeni on Päitsillä B-luokan voitto, jos kaikki menee nappiin. Talviajaminen ei ole koskaan ollut vahvuuteni, mutta tänä talvena sekin on alkanut sujua.

Viime vuoden Päitsin yleiskilpailun voittaja sekä E3-luokan 2018 Suomen mestari Aleksi Jukola, 25, tavoittelee jälleen voittoa.

– Päitsin kisapäivät ovat pitkiä, ja mitä tahansa käänteitä voi tapahtua päivien aikana. Täytyy myös muistaa tankata hyvin ennen kisaa ja kisan aikana, jotta energiat riittävät, hän kertoo kisaviikonlopun haasteista.

Jukolan ja Pohjolan lisäksi Päitsillä nähdään monia muitakin Suomen ja maailman parhaita kuskeja, kuten maailmanmestari Eero Remes.

Tänäkin vuonna Päitsille osallistuu paljon myös ensikertalaisia, joiden suurin tavoite on voittaa itsensä ja päästä maaliin asti.

Yksi heistä on moottoriurheilusta ja erilaisista tapahtumista monille tuttu 39-vuotias perheenisä Alex Halen.

Alex Halen

– Saa nähdä, miten tällä kokemuksella käy. Moottoriurheilua olen harrastanut pikkupojasta asti, mutta enduroa vasta vuoden, ja tämä on eka endurokisani. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten pystyn taistelemaan siinä vaiheessa, kun kroppa alkaa olemaan rikki ja on kylmä ja väsyttää. Tavoitteena on kuitenkin pitää rento fiilis ja pilke silmäkulmassa, Halen kertoo.

Lähde: Helsingin moottorikerho ry Kuvituskuvat: Moottorin arkisto/Antti Hentinen

Lue myös: Päitsi muuttuu – MM-osakilpailun sijaan tulossa suuri seikkailu

Jaa artikkeli

Keskustelu