Ajoneuvot | Uutinen | 21.2.2017

Pääjohtaja Marchionne: Alfa Romeolle kaksi uutta katumaasturia

Samalla vaikuttaa siltä, että katumaasturivallankumous vaati uhrikseen farkku-Giulian.

Jaa artikkeli

Intohimoisen italialaismerkki Alfa Romeon ensimmäinen katumaasturi, Stelvio (kuvissa), on hädin tuskin saatu julkistettua, kun Fiat Chryslerin pääjohtaja Sergio Marchionne kertoilee jo, että uutukainen saa pian seuraa.

Marraskuussa julkistettu Stelvio saa Marchionnen mukaan seuraa sekä ala- että yläpuolelle mallistoa. Toinen näistä saapuu tuotantoon loppuvuodesta 2018, ehkä alkuvuodesta 2019. Pohjarakenteena autot hyödyntävät, Stelvion tavoin, Giuliaa varten suunniteltua Giorgio-arkkitehtuuria.

Alfa Romeolle kaksi uutta katumaasturia

Samalla vaikuttaa siltä, että aiemmin huhuttu Giulian farkkumalli on saanut väistyä maasturisuunnitelmien tieltä. Vielä marraskuussa Alfa Romeon merkkipäällikkö Reid Bigland kertoi haastattelussa, että farmari nähdään Geneven autonäyttelyssä. Tammikuussa Fiat Chryslerin Euroopan johtaja Alfredo Altavilla kuitenkin kertoi, että farkku-Giulia on hyllytetty mallin muistuttaessa liikaa Stelvio-katumaasturia.

Lähde: Automotive News Kuvat: Alfa Romeo

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Alfa Romeo