3.5.2018

Onnea Opel GT – 50-vuotisjuhlat käyntiin tänään Saksassa!

Opel GT

Ensimmäinen Opel GT rullasi tuotantolinjalta vuonna 1968 ja ylitti välittömästi kaikki odotukset.

"Nur Fliegen ist schöner ..." – vain lentäminen on mukavampaa. Opel GT:n historiallisessa mainoslauseen neljä sanaa kiteyttävät kaiken. Nyt 50-vuotista taivaltaan juhlistava Opel GT on urheiluauto, josta muodostui jopa hieman yllättäen todellinen unelma-auto ja autoharrastajien keräilykappale.

Opel GT

Opel GT:n merkkivuoden juhlinta käynnistyy tänään 3. toukokuuta Bodensee Klassik -klassikkoautotapahtumassa Saksassa. Kisaan osallistuu kaikkiaan viisi Opel GT:tä, joista yhtä kuljettaa autourheilulegenda, ainakin DTM-kilpailuja seuranneille tuttu Joachim Winkelhock.

Kaikkiaan 600 kilometrin mittaiseen, kolme päivää kestävään kilpailuun osallistuu yhteensä 180 klassikkoautoa. Reitti suuntautuu tänä vuonna muun muassa Tirolin alppimaisemiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kokeellisesta konseptista tuotantoon

Opel GT:n tarina sai alkunsa jo vuonna 1965. Tuolloin Opelin suunnittelijat esittelivät rohkeaksi arvioidun näkemyksensä kaksipaikkaisesta urheiluautosta Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä.

Konseptiauton tyylikäs kori, matala keula, taittuvat ajovalaisimet, CocaCola-pullon tyyliin kaareilevat kyljet ja terävä perä muodostivat näyttävän kokonaisuuden, jollaista ei aiemmin yksikään eurooppalainen autonvalmistaja ollut esitellyt.

Salaisuuksien salaisuus

Experimental GT:ksi kutsuttu konseptimalli oli alun perin tutkielma. Erhard Schnell yhdessä tiiminsä kanssa suunnittelivat sen upouudella "Styling Studiolla" Rüsselsheimissa – kyseessä oli ensimmäinen eurooppalaisen autonvalmistajan suunnittelukeskus.

Erhard Schnell muistelee, että GT oli aluksi suuri salaisuus, jopa yrityksen sisällä:

– Aluksi kyseessä oli vain muotoiluprojekti. Esimieheni ei kertonut projektista yrityksen johdolle. Mutta kun auto oli melkein valmis, hän ei voinut enää välttää kertomista. Olimme todella huolissamme, kun Experimental GT esiteltiin johdolle ensimmäistä kertaa. Ja seuraavassa hetkessä olimme niin helpottuneita, kun johtoryhmä oli aivan innoissaan autosta!

Opel GT

Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä tiedotusvälineet ja yleisö ottivat Opel GT:n vastaan todella innostuneesti. Kukaan ei ollut odottanut Opelilta näin radikaalia urheiluautoa. Tämän takia kuusi vuotta ensimmäisen suunnitteluluonnoksen jälkeen ja vain kolme vuotta konseptimallin esittelyn jälkeen GT-prototyypistä tuli tuotantoauto.

Automaatti kiinnosti Atlantin takana

Ensimmäinen Opel GT valmistui kokoonpanolinjalta vuonna 1968. Valittavana oli kaksi nelisylinteristä moottoria, joista ensimmäinen oli 1,1-litrainen (60 hv) Kadettista tuttu moottori ja toinen 1,9-litrainen (90 hv) Opel Rekordista tuttu moottori.

Opel GT 1900 oli erityisen suosittu heti alusta lähtien. Sen huippunopeus 185 km/h ja kiihtyvyys nollasta sadan kilometrin tuntinopeuteen 11,5 sekunnissa olivat juuri sitä, mitä ostajat halusivat.

Voima välittyi takapyörille nelivaihteisen käsivaihteiston kautta. Vain harvat eurooppalaiset asiakkaat tilasivat valinnaista kolmivaiheista automaattivaihteistoa, mutta Atlantin toisella puolella automaattivaihteinen versio oli äärimmäisen suosittu.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sähköautoksi jo 1970-luvulla

Opel GT:n matala painopiste, vakaa runko ja dynaaminen alusta loivat erinomaiset lähtökohdat myös autourheiluun. Esimerkiksi Conrero GT -mallit saavuttivat 1970-luvun alussa valtavasti menestystä kestävyyskilpailuissa.

Vuonna 1971 Opelin perustajan pojanpoika tohtori Georg von Opel muunsi Opel GT:n sähköautoksi, joka saavutti huippunopeuden 189 km/h ja rikkoi useita maailmanennätyksiä.

Kesäkuussa 1972 Opel rakensi dieselmoottorisen GT:n, joka rikkoi Dudenhofenin testiradalla kaksi maailmanennätystä ja peräti 18 kansainvälistä ennätystä. Tuohon aikaan 197 km/h:n huippunopeus 1 000 metrin matkalla oli dieselmoottorille suorastaan sensaatiomaista.

GT:n suunnittelija Schnell muistelee, miten GT:n dieselversiosta saatiin entistäkin matalampi.

– Meillä ei ollut suurta budjettia. Joten otimme auton, josta oli tarkoitus tehdä avoauto ja yksinkertaisesti leikkasimme tuulilasin pois!

Vuonna 1969 näytti siltä, että avoautosta haaveilevien unelmat voisivat käydä toteen, kun Opel esitteli Aero GT -avomallin Frankfurtin autonäyttelyssä. Mallissa oli sähköisesti taittuva takalasi ja irrotettava katto. Valitettavasti auto jäi vain suunnittelututkielmaksi.

Opel GT:n tuotantomalli ihastutti asiakkaita vuoteen 1973, jolloin mallin tuotanto loppui.

Suorituskyvyn, ainutlaatuisen muotoilun ja houkuttelevan hinnoittelun ansiosta GT:n suosio ylitti kaikki odotukset. Mallin kokonaistuotanto oli viiden vuoden aikana 103 473 autoa.

Opel GT

Mainos oli väärässä

Autolla oli paljon faneja Atlantin molemmilla puolin – eurooppalaisten lisäksi Opel GT:tä rakastivat myös Pohjois-Amerikan asiakkaat.

Opel GT on myös osoitus siitä, että Opelin suunnittelijat ja insinöörit noudattivat jo tuolloin teemaa "saksalainen tarkkuus kohtaa veistoksellisuuden".

Tai kuten näyttelijä ja GT-kuljettaja Ken Duken sen tiivistää: "Mainos oli väärässä – lentäminen ei ole mukavampaa!"

Lähde ja kuvat: Opel

Luetuimmat