Ajoneuvot | Uutinen | 5.10.2016

Onko Toyotassasi tylsää? Puhu robotille!

Toyota Kirobo Mini on pikkuruinen robotti, jonka on tarkoitus kysellä ja keskustella arkipäiväisistä asioista.

Jaa artikkeli

Japanilaiset tunnetaan robotiikan edelläkävijöinä, aina Sonyn legendaarisesta Aibo-robottikoirasta Hondan huikeasti kehittyneeseen Asimo-kävelyroboon. Nyt puuhaan osallistuu myös Toyota, jonka Kirobo Mini on tarkoitettu kuluttajille myytäväksi minirobotiksi. Ai mihin tarkoitukseen? Keskustelukumppaniksi vaikkapa autoon, tietenkin.

Ajatuksena on ottaa kämmenelle mahtuva, 10 sentin korkuinen robotti mukaan sinne minne menetkin. Toyotan esimerkissä Kirobo Mini asustaa verrattain tyytyväisenä esimerkiksi auton mukitelineessä. Älypuhelinsovellukseen Bluetoothin avulla linkittyvä Kirobo osaa elehtiä ja keskustella ja robotissa on myös oma kamera ilmeiden tunnistamista varten.

Toyota Kirobo Mini

Robotin tarkoitus on käydä arkipäiväistä keskustelua ja se muistaa käyttäjänsä mieltymykset, joten se voi ohjata tulevia keskusteluita haluttuun suuntaan. Lisää keskusteltavaa Kirobo osaa hankkia ajoneuvon tai älykodin tietojärjestelmästä. Kirobo Mini saattaa esimerkiksi kommentoida ”olipas pitkä ajomatka, hienoa!” tai voivotella, miten äskeinen hätäjarrutus oli pelottava. Mikäli pikkurobo on yhdistetty Toyotan TSC-HEMS -älykotijärjestelmään, se saattaa tervehtiä esimerkiksi ”tervetuloa kotiin, kuuma kylpy on valmiina”.

Yhtä soittoa pikkuinen robotti jaksaa höpöttää sangen riittävät 2,5 tuntia ja akun lataamiseen menee noin 3 tuntia. Saataville Kirobo Mini tulee japanilaisista Toyota-liikkeistä vuoden 2017 aikana ja sen hinta ennen veroja on noin 345 euroa. Toyotan mukaan Kirobo Mini on osa sen Toyota Heart Projectia, jossa tarkoituksena on kehittää mahdollisimman ihmisenkaltaista vuorovaikutusta ihmisen ja koneen välille. Samalla tarkoitus on kuulemma tuoda ihmisen ja auton välinen kumppanuus autojen ulkopuolelle.

Lähde ja kuvat: Toyota

Katso myös:

Jaa artikkeli

Keskustelu