12.3.2019

Museovirasto jakoi 400 000 euroa tukea – 52 kansallisesti arvokasta kulkuvälinettä pidetään käyttökunnossa

Malmin lentoasema

Museoviraston myöntämän avustuksen tavoitteena on varmistaa, että Suomessa säilyy kansallisesti arvokkaiksi luokiteltuja kulkuvälineitä käyttökuntoisina.

Museovirasto kertoo saaneensa määräaikaan mennessä 86 avustushakemusta, joissa esitettyjen restaurointihankkeiden kokonaiskustannukset olivat noin 2,1 miljoonaa euroa, joihin avustuksina haettiin 1,15 miljoonaa euroa. Tarkoitusta varten asetetun määrärahan suuruus oli 400 000 euroa ja harkinnan jälkeen avustusta myönnettiin 52 yksityishenkilöiden ja yhteisöjen omistamalle kohteelle.

Avustusta saivat muun muassa artikkelin kuvituksessa näkyvä, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävä historiallinen lentokone DC-3 OH-LCH ”Hotelli”, joka on Suomen ainoa lentokuntoinen DC-3 -lentokone. Se valmistui Douglas Aircraft Companyn tehtaalla Kaliforniassa jouluaattona 1942 ja Suomen valtio osti sen vuonna 1948 liittoutuneiden ylijäämävarikolta Saksasta.

Lempinimen ”Hotelli” saanut OH-LCH purettiin varaosiksi vuonna 1960, mutta kun Finnair tarvitsi lisää rahtikapasiteettia se koottiin uudelleen.

Viimeisen palveluslentonsa DO-11 teki Ilmavoimissa joulukuussa 1984. ”Hotellia” operoi ja huoltaa DC-yhdistys ry, joka vaalii DC-3 lentokalustoa ja siihen liittyvää tietoutta Suomessa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tukea monipuolisesti

Tukea saaneiden kulkuvälineiden joukossa oli hevosvaunuja, erikoisajoneuvoja, autoja, moottoripyöriä,  lentokoneita, raideliikenteen yksiköitä, höyryhinaaja, moottorivene, moottorilaiva, purjelaiva sekä purjeveneitä.

Tukea myönnettiin myös Jokioisten museorautatielle, joka on ainoa nykypäiviin asti säilynyt ja yhä käytössä oleva kapearaiteinen rautatie Suomessa ja osa vuosina 1898–1974 toiminutta Jokioisten rautatietä.

Museojunaliikenne radalla alkoi jo vuonna 1971. Kapearaiteisen, Museorautatieyhdistys ry:n ylläpitämän, rautatien kokonaispituus on runsaat 14 km. Se on yksi Lounais-Hämeen tärkeimpiä matkailunähtävyyksiä ja kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas toimiva kokonaisuus

Hakemusten arvioinnissa Museovirastoa avusti neljä asiantuntijalautakuntaa, joiden jäsenet edustavat oman liikennealansa asiantuntemusta. Hakemusten arvioinnissa kiinnitettiin huomioita kulkuvälineen kulttuurihistorialliseen arvoon, entisöintihankkeen vaikuttavuuteen kulkuvälineen säilymiselle sekä hankkeen laatuun.

Suurin myönnetty avustus oli 40 000 euroa ja pienin 600 euroa. Avustus oli korkeintaan 50 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.

Lisätietoja kulkuvälineiden restarointiavustuksista on koottu Museoviraston verkkosivustolle.

Lähde: Museovirasto Kuvituskuva: Moottorin arkisto/Antti Hentinen

Lue myös: Hopeisin siivin Helsingin yllä: DC-3 klassikkolentokone on väkevä elämys

Seuraatko Moottoria jo somessa?

Kanavamme löytyvät Facebookista, Instagramista ja Twitteristä.

Luetuimmat