19.6.2018

Moottoripyörien koeajopäivät keräsi kiitosta: kolmessa päivässä 2 400 koeajoa

Koeajopäivä 2017

Monen merkin koeajopäivien uskotaan koituvan kaikkien hyödyksi. Tällä kertaa tapahtuma järjestettiin kiertueena.

Moottoripyörien koeajopäivä järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kiertueena. Kaksipyöräiset olivat koeajettavissa kolmella paikkakunnalla eli Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Kolmen päivän (6.– 8.6.) aikana tehtiin 2 400 koeajoa. Tapahtumiin otti osaa kaikkiaan 2 100 koeajajaa.

Voimanponnistus sai paljon kiitosta koeajajilta sekä moottoripyörien maahantuojilta ja kauppailta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Motokuume syttyy

– Messukeskusten pysäköintialueet toimivat hyvin lähtöpisteinä, tapahtuman järjestelyistä vastaava Niko Kantola Messukeskuksesta kertoo.

– Kävijät olivat tyytyväisiä tapahtumaan ja tapahtumassa saatiin varmasti syttymään monen motokuume.

KTM Nordicin edustaja markkinointipäällikkö Kimmo Hurri on tyytyväisin mielin.

– Koeajopäivän järjestäminen Helsingin lisäksi myös Tampereella ja Turussa oli tervetullut uudistus. Tapahtumissa tavoitettiin paljon motoristeja, joilla ei vähään aikaan ole ollut moottoripyörää ja harkitsivat sellaisen ostamista. He pääsivät helposti kokeilemaan koeajopäivissä eri merkkejä ja malleja, Hurri kiittelee.

– Haluamme olla jatkossakin ehdottomasti mukana.

Myös Suzukin leirissä ollaan tyytyväisiä.

– Kaikki koeajopäivät onnistuivat hyvin ja vetivät porukkaa hienosti paikalle. Uskon, että tällaiset kaikkien moottoripyörämerkkien koeajopäivät ovat tulevaisuudessakin vetovoimaisempia kuin koeajopäivät, joissa on koeajossa vain muutamia merkkejä. Yhdessä olemme vahvempia ja kiinnostavampia, tuotepäällikkö Marco Färm Suzukilta taustoittaa.

Suuri moottoripyörien koeajopäivä järjestettiin ensimmäistä kertaa Tampereella ja Turussa. Helsingissä tapahtuma järjestettiin kolmatta kertaa Prätkällä töihin -päivänä 8.6.

Koeajopäivissä oli mukana sata moottoripyörää 16 eri merkiltä. Messukeskus järjestää koeajopäivät Teknisen Kaupan Liiton toimeksiannosta. Tapahtumat järjestettiin kyseisten kaupunkien Messukeskusten pysäköintialueilla.

Katso lisää: www.koeajopaiva.com

Kuva (vuodelta 2017): Antti Hentinen

Luetuimmat