15.2.2017

Moottoripyörä- ja venevero perutaan

Triumph Street-Triple-

Laajasti kritisoidut lakiaikeet perutaan.

Hallitus on päätynyt luopumaan kahdesta kaavaillusta ja paljon sinnikästä vastusta herättäneestä veroaikeesta eli moottoripyörä- ja veneverosta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat nettiuutisessaan. Lähteenä lehdellä on pääministeri Juha Sipilän (kesk) twittaus aiheesta. Sen mukaan hallitus teki ratkaisunsa yksimielisesti.

Moottoripyöräveron epäiltiin kuihduttavan harrastusta ja hiljentävän moottoripyöräkauppaa, myös veron keräyshankaluudet ja kustannukset olivat esillä. Kaavaillun moottoripyöräveron suuruus olisi ollut 150 euroa vuodessa.

Veneveron osalta ongelmina nähtiin laajalti veron oikeudenmukaisuus, tuotto-odotukset, keräysvaikeudet ja myös työllisyysvaikutukset venealalle. Veneveroa olisi maksettu veneen koon ja moottoritehon perusteella.

Kumpaisestakaan verosta ei ehditty antaa hallituksen esitystä eduskunnalle.

Teksti: Moottori Lähde: Helsingin Sanomat Kuva: valmistaja

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat