15.5.2016

Mikä jalkapallossa kiehtoo? Nissanilla on vastaus.

Mikä jalkapallossa kiehtoo? Nissanilla on vastaus.

Nissan ja Loughboroughin yliopisto selvittivät fanien reaktioista mikä jalkapallossa oikein kiehtoo.

Jokin aika sitten kerroimme Nissanin ja urheiluun erikoistuneen Loughboroughin yliopiston selvityksestä, jossa eurooppalaiset kertoivat Lionel Messin aiheuttavan suurempaa kiinnostusta kuin esimerkiksi seksin. Nyt Mestarien liigan pääasiallinen autosponsori ja englantilainen urheiluyliopisto ovat palanneet asian pariin ja pyrkineet kiteyttämään sen, miksi jalkapallo oikein kiinnostaa.

Mittaamalla fanien sykettä, hengitystiheyttä ja ihon sähkönjohtavuutta saatiin tutkimukseen selville millaisia fysiologisia vaikutuksia jalkapallo-ottelun eri vaiheilla on. Yhdessä ottelun tilastotietojen kanssa näistä mittauksista saatiin kehitettyä Nissan Excitement Index ("Nissanin InnostumisIndeksi"), jolla voitiin pisteyttää otteluun jännittävyys.

Nissan Excitement Index
Nissan Excitement Indexin laskukaava.

sekä tietysti avain yhtälön selvittämiseksi:

GTehdyt maalitTGMaalien syntyajat
YKeltaiset kortitUJoukkueen UEFA-sijoitus
RPunaiset kortitHKotijoukkue (punainen puoli)
STähtipelaajien läsnäoloAVierasjoukkue (sininen puoli)
CStadionin kapasiteettiMAYleisön määrä

Nissan Excitement Indexillä mitattuna Mestarien liigan neljännesfinaalit näyttävätkin siis tältä:

OtteluTulosNissan Excitement Index Sijoitus
FC Barcelona vs Atletico Madrid2-160,61.Innostavin
Atletico Madrid vs FC Barcelona2-048,42.
Paris Saint-Germain vs Manchester City2-238,53.
Benfica vs. FC Bayern München2-229,14.
VfL Wolfsburg vs Real Madrid2-024,45.
Real Madrid vs VfL Wolfsburg3-022,06.
FC Bayern München vs Benfica1-019,97.
Manchester City vs Paris Saint-Germain1-017,58.Vähiten innnostava

Niin sanotuilla puettavilla sensoreilla tehdyissä mittauksissa havaittiin, että keskiarvoinen syke ottelun jännittävinä hetkinä oli noin 122 lyöntiä minuutissa, mikä vertautuu esimerkiksi seksiä harrastavan pariskunnan sykkeisiin. Korkein syke kotijoukkueen maalista havaittiin Paris Saint-Germainin tehdessä maalin kotonaan Chelseaa vastaan, jolloin sydämet takoivat peräti 154 lyönnin minuuttitahdilla.

Havaintoihin kuului myös se, että kotijoukkueen pelaajan saama keltainen kortti nostatti sykettä keskiarvoisesti 30 lyönnillä minuutissa verrattuna vierasjoukkueen pelaajan keltaiseen korttiin. Fanit siis tuntevat vahvasti omiensa puolesta. Kolmas kova sana sykkeen kannalta olivat vapaapotkut.

Kovimmat sykehetket Mestarien liigan 16. kierroksella ja neljännesfinaaleissa:

OtteluTulosKotijoukkueen kannustajalta mitattu huippusykePelitilanne huippusykkeen hetkellä
FC Barcelona vs Atletico Madrid2-1128 krt/minLoppuvihellys
Paris Saint-Germain vs Chelsea2-1165 krt/minChelsean maalivahdin torjunta kahden minuutin kohdalla
Arsenal vs Barcelona0-2124 krt/minArsenal yritti maalia 0-0 -tilanteessa
Manchester City vs Dynamo Kiev0-0106 krt/minDynamo Kiev yritti maalia
FC Bayern München vs Juventus4-2129 krt/minBayern München yritti maalia 2-0 tilanteessa
FC Barcelona vs Atletico Madrid2-1128 krt/minLoppuvihellys
Real Madrid vs VfL Wolfsburg3-0152 krt/minCristiano Ronaldon toinen maali

– Tiimimme Loughboroughin yliopistossa on käyttänyt viime vuodet kehittäessään huipputason asiantuntijuutta digitaalisissa ja puettavissa teknologioissa, jotka liittyvät terveyteen ja ihmisten suorituskykyyn. Nissanin kanssa meillä on tilaisuus soveltaa näitä oivaltavia mittaustapoja urheiluviihteen saralla, kommentoi tohtori Dale Esliger Loughboroughin yliopistosta.
– Tulevaisuudessa tällaista tutkimusta voitaisiin laajentaa muihinkin innostaviin aiheisiin, kuten vaikkapa fysiologisiin reaktioihin Nissan GT-R:n tyyppistä superautoa ajettaessa.

Lähde ja kuva: Nissan

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat