Ajoneuvot | Uutinen | 7.2.2016

Mercedeksellä käy kauppa – Daimler ennätysvauhdissa viime vuonna

Henkilöautojen lisäksi myös kuorma-autot ja pakettiautot vetivät Daimlerin kovaan tuloskuntoon.

Jaa artikkeli

– Vuosi 2015 oli Daimlerille hyvä. Tiedämme kokemuksesta, että huipulle pääseminen on rankkaa, mutta siellä pysyminen vielä rankempaa. Pyrkimyksemme on vakiinnuttaa Daimlerin asema autoalan kärjessä, linjasi Daimler AG:n pääjohtaja Dieter Zetsche.

Daimler olikin viime vuonna ennätysvauhdissa. Liikevaihto kohosi 149,5 miljardiin euroon, kertoen 15 prosentin kasvusta. Myös ajoneuvojen lukumäärässä tehtiin ennätys, sillä Daimler myi vuonna 2015 yhteensä 2,9 miljoonaa ajoneuvoa, eli 12 prosenttia edellisvuotta paremmin. Liikevoittoa kertyi jälleen ennätykselliset 13,5 miljardia euroa, nettotuloksen ollessa 8,9 miljardia euroa. Yhtiökokoukselle ehdotetaankin osakekohtaiseksi osingoksi 3,25 euroa per osake, minkä lisäksi työntekijöille maksetaan ennätystuloksesta yhtiön historian suurin tulospalkkio, 5 650 euroa.

– Daimlerin tuloskehitys viime vuosina osoittaa selvästi, että strategiamme toimii ja kasvamme kannattavasti. Tuloksemme parani yli kolmanneksella vuodesta 2014, ja vuoteen 2010 verrattuna tulos on melkein kaksinkertaistunut. Liikevaihtomme on kasvanut yli 50 prosenttia viiden vuoden aikana, kiteyttää konsernin talousjohtaja Bodo Uebber.

Mercedes-Benz Cars (Mercedes-Benz, Mercedes-AMG, Mercedes-Maybach ja Smart) tekivät uuden myyntiennätyksen kasvattamalla myyntiä 16 prosenttia. Yhteensä autoja toimitettiin 2 001 400 kappaletta. Samalla liikevaihto kasvoi 14 pseonttia 83,8 miljardiin euroon, mutta todellinen hyppäys tapahtui liikevoitossa. 8,2 miljardin euron voitto on peräti 41 prosentin parannus edelliseen vuoteen nähden. Erityisen hyvin kävivät kaupaksi C-sarja, kompaktiluokka sekä katumaasturit.

Myös Daimler Trucks ja Mercedes-Benz Vans -pakettiautoyksikkö olivat kovassa iskussa, kasvattaen myyntejään lähes henkilöautojen tahdissa. Vain Daimler Buses jäi vuoden 2014 tahdista 5 100 autolla. Syyksi yhtiö kertoi Brasilian heikon taloustilanteen. Pienentyneestä liikevaihdosta huolimatta myös bussiyksikön liikevoitto kasvoi.

Lähde ja kuva: Daimler

Jaa artikkeli

Keskustelu

automerkiltä: Mercedes-Benz