29.8.2016

Mazda RX-9: mitä kuuluu kaivatulle kiertomoottorin paluulle?

Mazda RX-Vision

Japanilaisvalmistajan odotetaan juhlistavan satavuotisiaan uudella wankel-urheiluautolla.

Kiertomäntämoottorin kohtaloa on puitu siitä asti, kun Mazda vuonna 2012 lopetti pidetyn RX-8 - urheiluautonsa tuotannon. Wankelina tunnetun voimanlähteen paluusta saatiin toivoa Tokion autonäyttelyssä, jonka kovimpana katseenkääntäjänä toimi Mazda RX-Vision -konseptiauto.

Uutuus antoi toivoa eriskummallisen polttomoottorin ystäville. RX-mallitunnus on Mazdan historiassa varattu juuri wankelin vauhdittamille malleille. Erityisen suosituksi kohosi RX-7, jota valmistettiin kolmen sukupolven aikana yli 800 000 kappaletta.

Mazda RX-Vision

Aiemmin Mazda on kuitenkin ilmoittanut nykyisten päästömääräysten olevan kiertomäntämoottorin kannalta liian tiukkoja.

Mazdan insinöörit lienevät poikkeuksellisen sinnikkäitä. Yhtiön on kerrottu hakeneen patenttia SkyActiv-R:ksi ristitylle voimanlähteelle. Patenttien perusteella uutuusmoottori palaa ahdettuun aikakauteen, kun viimeisin RX-8 -malli oli saatavana vain vapaasti hengittävänä. Kierrosherkän wankelin arvellaan saavan taustatukea hybridijärjestelmästä.

Mikäli coupé todellakin päätyy tuotantoon, kantanee se nimeä Mazda RX-9. Takavetoisen auton ulkonäön arvellaan noudattavan RX-Vision -konseptin muotoja, joskin linjoja täytynee kesyttää muun muassa jalankulkijaturvallisuuden vuoksi.

Mazda RX-9:n arvellaan saapuvan myyntiin vuodeksi 2020 – kuin sattumalta yhtiön satavuotisjuhlien kunniaksi.

Lähde: motor1.com, kuvat: Mazda & Petri Munukka

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat