21.9.2017

Maistiainen: Uusi sekoitus – Kia Stonic

Kia Stonic

Kia Stonic on pirteä tulokas suosiotaan aina vain kasvattavaan pienten maasturimaisten crossoverien luokkaan.

Kun toimituspäällikkö soitteli ja kyseli maistelemaan gintonicia Saksaan, suostuin heti. Ilmeisesti puhelinlinjassa oli häikkää, sillä istun nyt pienessä Kiassa Berliinin ruuhkassa. No väri muistuttaa edes sitruunaa...

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Perinne velvoittaa

Kia Stonic ei ole suinkaan merkin ensimmäinen maasturinpentu. Koko touhunhan on aloittanut aikanaan saman kokoinen Kia Sportage jo vuonna 1993. Lisäksi mallistossa on ollut pikkumaasturi Kia Soul jo kohta kymmenen vuotta. Eikä Stonic nytkään korvaa Soulia, joka jatkaa omalla kantikkaalla linjallaan. Sen sijaan muodoiltaan sutjakampi Stonic pudottaa mallistosta pois pienen tila-auton Vengan. Uutuuden nimen tehdas kertoo yhdistäneensä Speedystä ja Tonicista.

Perheauton tilat

Kia Stonic

Kia Stonic pohjautuu samaan perusrakenteeseen vasta uudistuneen Kia Rion kanssa. Akseliväli on millilleen sama, pituutta ja korkeutta on kahdeksan senttiä enemmän. Aivan maasturikorkeuksista ei voi puhua, vaikka maavaraa on vähän enemmän, ja helmatkin ovat pohjapanssareita imitoivia. Jo Rion ollessa perhekäyttöön riittävä, on Stonicissa tilaa joka suuntaan vielä joitakin senttejä enemmän. Etuistuimen muotoilu kaipaisi vielä lisää tukea reisille ja ristiselälle. Takaistuimelle sopii aikuinen vielä pitkänkin kuskin taakse. Myös tavaratila on riittävä ja selkeänmuotoinen.

Persoonallisuutta väreillä

Varustelutasot ovat tutut LX, TX ja EX. Automaattinen hätäjarrutus, iso kosketusnäyttö, navigointi, nettiyhteys ja pysäköintiavustimet löytyvät kalliimmista versiosta. Lisäksi Stonicia voi personoida ulkoa katon ja sisältä tikkauksien ja koristelistojen väriä vaihtamalla. Kojelauta on saman oloinen kuin Riossa, osa namiskoista on identtisiä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pirteä turbomoottori

Kia Stonic

Kia Stoniciin on valittavana kaikkiaan neljä moottoria. Bensiinimoottoreita on kolme, vapaastihengittävät 1.2 (84 hv) ja 1.4 (100 hv) sekä turboahdettu kolmisylinterinen (120 hv). Dieselvaihtoehto on iskutilavuudeltaan suurin (110 hv). Kaikki mallit ovat etuvetoisia, nelivetoa Stoniciin ei ole tällä haavaa tulossa. Aluksi myynti alkaa manuaalivaihteisilla versioilla, automaatti seuraa perässä.

Mukava matkakumppani

Juomat on sekoitettu hyvin, sillä Kia tuntuu osuvalta vedolta luokassaan. Tilaa ja varusteita on sopivasti. Toiminnot ovat loogisia ja viimeistely on kohdallaan. Alusta on sopiva kompromissi ajettavuutta ja mukavuutta. Ohjaus on korealaiseksi yllättävän tunnokas keveydestään huolimatta. Tehokkain moottori, kolmisylinterinen turbo, on ruudikas ja vaivaton yhdessä sujuvan vaihteensiirron kanssa. Moottori ei myöskään kuluta tai mölyä liikaa. Sen hinta jää kuitenkin arvoitukseksi, nyt paljastettu 17 990 euroa on perusmallin hinta, eikä täällä ole perusmalleja ajossa...

Teksti: Petri Munukka, kuvat: Vesa Eskola

Luetuimmat