14.4.2018

Maalipinnan suojatuotteet – kestopinnoite

Kestopinnoite

Maalipinnan kestopinnoite kasvattaa suosiotaan samalla kun uusia tuotteita tulee markkinoille. Aihealue on monimutkainen ja pinnoitteissa on eroja.

Kestopinnoite on muutamassa vuodessa yleistynyt autonhoidossa merkittävästi. Tuotteissa on suuria eroja, mutta niin on myös työn suorittajissa. Valitettavasti tämänkään suhteen halvalla ei saa hyvää.

Yhä useampi kuluttaja tahtoo maalipinnalleen pitkään pysyvän suojan, jonka hoitoon riittää pelkkä auton peseminen. Toisin kuin vahapinta, kestopinnoite kestää pesua myös vahvemmilla kemikaaleilla esimerkiksi pinttyneen suolakerroksen poistamiseksi. Tämä helpottaa auton puhtaanapitoa.

Kestopinnoitteen pesu
Kestopinnoite helpottaa auton puhdistamista pidemmäksi aikaa kuin vaha tai muu maalipinnan suojatuote. Lika irtoaa pinnasta hyvin ja tarvittaessa voidaan käyttää vahvempiakin kemikaaleja.

Tällä hetkellä markkinoilla olevista kestopinnoitteista suurin osa on jonkinlaisia keraamipinnoitteita. Reseptit ovat tietenkin salaisia, joten yksikään yritys ei ole valmis kertomaan tarkkaa koostumusta. Tuotteita tulee valmistajilta ympäri maailman.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kestopinnoite

Kestopinnoitteet ovat synteettisiä aineita, jotka tekevät maalipinnasta likaa hylkivän, liukkaamman ja jopa hieman kovemman. Kestopinnoite tunnetaan nimenomaan kestostaan, jolle ei kuitenkaan ole tarkkaa määritelmää. Allekirjoittaneen mielestä vuotta tulisi pitää ehdottomana miniminä, jota ei tosin välttämättä saavuteta ammattikäytössä olevien autojen osalta valtavien kilometrien ja päivittäisten pesujen johdosta.

Ongelmana on keston mittaaminen ja tutkiminen. Lupauksia voi olla vaikka minkälaisia, mutta mikä on todellisuus. Useamman vuoden kestäville huipputuotteille on äärimmäisen vaikeaa suorittaa tasapuolista testiä, sillä sama auto pitäisi pinnoittaa puoliksi keskeltä jakaen ja jättää väliin pinnoittamaton alue. Tulokset saataisiin vuosien päästä, jolloin tuotteet ovat pahimmassa tapauksessa korvattu uusilla versioilla.

Kestopinnoite vanteille
Kestopinnoittaa voidaan auton maalipinnan lisäksi luonnollisesti myös vaikkapa vanteet.

Joitakin nopeutettuja testejä voidaan tehdä kemiallisesti tai mekaanisesti pinnoitetta pahoinpitelemällä. Kemiallinen rasitus tarkoittaa vahvasti emäksisiä tai happamia vahvoja pesuaineita, joita käytetään toistamiseen kunnes pinnoite pettää. Mekaanisella kuluttamisella tarkoitetaan käytännössä pinnan hankaamista kunnes pinta ikään kuin kuluu puhki.

Nopeutettu testaaminen ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Sellaisen tulokset ovat kyseenalaisia ja, jos tuotteiden keskinäistä paremmuutta voikin arvioida, ainakaan kokonaiskestosta ei saa minkäänlaista kuvaa. Tästä syystä tällainen vertailu ei ole kovin mielekästä.

Kestopinnoite ja heijastus
Ennen kestopinnoitteen levittämistä maalipinnan heijastuksen tulisi olla terävä, naarmuton ja hologrammiton myös suorassa auringonpaisteessa.

Jos tuote vaatii tarkastuskäsittelyitä, pesua tietyllä aineella tai suojan lisäämistä jollakin, on syytä miettiä toimiiko pinnoite oikeasti vai jatketaanko suojaa näillä muilla toimenpiteillä. Oikeasti toimivaa maalipinnan kestopinnoitetta saa pestä millä tahansa pH-arvoltaan jokseenkin kohtuullisella pesuaineella ja se kestää tästä huolimatta reilusti yli vuoden tai muutaman kymmenen tuhatta ajokilometriä.

Kestopinnoitteen hinta

Kestopinnoitteen asennus on syytä jättää ammattilaisille tai muuten koulutetuille tekijöille. Edes uutena ostettavan auton maalipinta ei ole tavallisesti täysin virheetön, vaikka luonnollisesti lähentelee sitä. Tästä syystä jonkinasteinen kiillotus on lähes poikkeuksetta paikallaan, vaikka uudelle autolle se on huomattavasti nopeampi suorittaa kuin pahassa kunnossa olevalle maalipinnalle.

Kestopinnoitteen kiilto
Keraamipinnoite toimii ikään kuin suurennuslasin tavoin. Se korostaa täydellisen maalipinnan kiiltoa, mutta myös kuluneen pinnan mikronaarmua tai muita virheitä.

Mielestäni pinnoituksen lähtökohtana tulisi aina olla virheetön pinta, sillä kestopinnoite korostaa lähes suurennuslasin tavoin kaikkea maalipinnassa. Upea maalipinta näyttää pinnoitettuna vielä upeammalta, mutta naarmuinen tai huonosti hologrammeille kiillotettu entistäkin huonommalta. Samalla kaikki mahdolliset virheet suljetaan näkyville kalliin ja hankalasti kiillotettavan pinnan alle.

Työntekijän palkka, työtilan vuokrat, auton pesut, maalipinnan kiillotus, pinnoitteen levittäminen sekä auton seisottaminen kuivassa ja lämpimässä pinnoitteen kuivumisen ajan kerryttävät kustannuksia työn suorittavalle yritykselle. Hyvin suoritettu pinnoitus maksaa suuria summia, mutta laadusta kannattaa maksaa.

Kestopinnoitteen helmeily
Laadukas kestopinnoite hylkii vettä ja likaa tehokkaasti. Vesi pisaroituu erittäin korkeiksi pyöreiksi pisaroiksi ja vesimassat valuvat itsestään pois.

Näistä syistä kestopinnoituksen hinta, tarpeellisine kiillotuksineen, on enemmänkin nelinumeroinen kuin kolminumeroinen summa. Sadalla tai kahdella sadalla eurolla ei voi saada laadukkaasti tehtyä kestopinnoitusta. Huonosti tehty suoritus aiheuttaa enemmän harmia kuin hyvää, joten epäilyttävän halpa kestopinnoitetyö kannattaa kiertää kaukaa.

Tulemme Moottorin autonhoitojuttusarjassa vielä esittelemään kestopinnoitteen asentamisen. Tätä varten tulee kuitenkin osata ensin kiillottaa maalipinta virheettömäksi ja sitten opetella käyttämään kestopinnoitetta. Tie on pitkä ja vaativa, mutta sen voi kulkea menestyksekkäästi innokkaasti opettelemalla.

Luetuimmat