Ajoneuvot | Uutinen | 24.8.2016

Langaton induktiolataus Mersun S-sarjaan jo ensi vuonna

Mercedeksen S-sarja saa ensi vuonna langattoman latauksen lisävarusteeksi. Induktiolataus saattaa olla ratkaiseva helpotus esimerkiksi kotilataamiseen.

Jaa artikkeli

Mercedes-Benz lupaa tuoda magneettikenttään perustuvan langattoman induktiolatauksen S-sarjan hybridimallin lisävarusteeksi ensi vuonna. S 500 e -prototyypin avulla kehitetty järjestelmä lupaa 3,6 kilowatin lataustehon ja lähes 90 prosentin hyötysuhteen. Samalla valmistaja lupaa akku- ja latausteknologian kehittyvän lähivuosina merkittävästi.

Induktiivinen latausjärjestelmä perustuu kahteen käämiin, joiden välille syntyy magneettikenttä. Ensiokäämi voidaan sijoittaa esimerkiksi autotallin tai latauspisteen lattiaan sijoitettuun levyyn. Ajettaessa levyn päälle auton ohjausjärjestelmä tunnistaa käämin ja kun auto on paikoillaan, järjestelmä aloittaa lataamisen ajoneuvon pohjassa olevan toisiokäämin avulla. Teknologian hyötynä on helppous ja vaivattomuus akkujen lataamisessa.

Lisää vauhtia myös johdolla ladatessa

Todellisen pikalataamisen tavoittelemiseksi Daimler on yhdessä muiden autovalmistajien kanssa liputtamassa vaihto- ja tasavirran puolia yhdistävän Combined Charging Systemin, CCS, puolesta. Avoin standardi pyrkii ratkaisemaan monet sähköautoiluun liittyvät latausongelmat. Vuodesta 2018 CCS-järjestelmä tulee vakiovarusteeksi kaikkiin Mercedes-Benz sähköajoneuvoihin ja autosta riippuen järjestelmän avulla voidaan saavuttaa jopa 150 kilowatin latausteho. Standardi itsessään tukee peräti 350 kilowatin lataustehoa. Standardin käyttöönottoa on vauhdittamassa myös uusi pistokestandardi.

2020-luvulla uudet akkutyypit

Mercedes-Benzin mukaan ensi vuosikymmenellä päästään siirtymään uusiin akkutyyppeihin nykyisistä litiumioniakuista. Valmsitajan mukaan lupaavin uusista akkutyypeistä on litium-sulfaattiakku, joka yhdistää alhaisemmat tuotantokustannukset ja pidemmän toimintamatkan latauksella. Tuotantokustannusten puolittumista vastaan akkujen energiatiheys tuplaantuu, akkujen pysyessä koon puolesta nykyisellä tasolla.

– Litium-sulfaattiakun ansiosta sähköautojen pelikenttä on ensi vuosikymmenellä kokonaan toisen näköinen kuin nyt, Mercedes-Benzin tutkimus- ja kehitysjohtaja Thomas Weber kiteyttää.

Akkujen lisäksi koko sähköjärjestelmä kehittyy, sillä ohjauselektroniikka ja sen ohjelmisto, jäähdytys ja kennojen muotoilu jatkavat edistymistä. Samalla järjestelmiä räätälöidään automallin tarpeeseen aiempaa paremmin. Tytäryhtiönsä Deutsche Accumotiven ansiosta Daimler on ainutlaatuisessa asemassa saksalaiseksi autonvalmistajaksi, sillä se tuottaa akkunsa itse.

Lähde ja kuva: Mercedes-Benz

Jaa artikkeli

Keskustelu

automerkiltä: Mercedes-Benz