Ajoneuvot | Uutinen | 9.2.2019

Lahja itselle: Bugatti Chiron Sport ”110 Ans Bugatti” juhlistaa omaa merkkipäivää

Bugattin laskutavan mukaan menossa on merkin 110-vuotissynttärit. Merkkipäivää onkin sopiva juhlistaa erikoismallilla.

Jaa artikkeli

Vuonna 1909 perustettu Bugatti juhlistaa satakymmenvuotisiaan Chiron-superautonsa erikoismallilla. Valmistaja kertoo Chiron Sport ”110 Ans Bugatti” -auton olevan lahja Ranskalle, mutta eiköhän Ranskan Molsheimissa päämajaansa pitävä autonvalmistaja oikeasti juhlista itseään.

Näkökulmasta kiinni

Vaikka erikoismallia koristavat Ranskan värit, oli Molsheimin kaupunki merkin perustamisaikaan vielä rajan Saksan puolella, ja perustaja Ettore Bugattikin italialainen. Ei anneta moisten muodollisuuksien haitata, eikä senkään, että yhtiö itse asiassa ajautui konkurssia kohti 1950-luvulla, kunnes ovet suljettiin 1963. Toinen konkurssi kohtasi vuonna 1995, kun Italian Modenaan vuonna 1987 perustettu uudelleensyntymä epäonnistui. Nykymuodossaan Bugatti on toiminut saksalaisen Volkswagenin alaisuudessa vuodesta 1998.

Bugatti Chiron Sport 110 ans Bugatti

Bugattin historia ei ehkä edusta aukotonta ranskalaista 110-vuoden liiketoimintaa, muttei anneta sen haitata. Ennen yhtiön perustaja Ettore Bugattin vuoden 1947 kuolemaa yhtiö nousi kiistatta yhdeksi tarunhohtoisimmista automerkeistä innovatiivisuudellaan ja suorituskyvyllään.

Chiron… Sport?

Ja juuri sitä Chironkin edustaa. Epäileväinen voi kysyä auton mallinimen Sport-liitettä, jota valmistaja alkoi tarjoamaan vuoden 2018 Geneven autonäyttelyssä. Sport ei suinkaan tuo lisää tehoa – sitä tuskin kukaan 1500-hevosvoimaista autoa olisi kaivannutkaan. Mallinimi viittaa hieman kevyempään rakenteeseen (1978 kiloa 1996 kilon sijaan, on sekin jotain) ja jäykempään jousitukseen.

Bugatti Chiron Sport 110 ans Bugatti

Vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa

Juhlamalli lisää pakettiin vielä joukon sini-valko-punaisia koristeita merkin kotimaan kunniaksi. Bugatti kertoo Ranskan lipun edustaneen kruununpäätä ja ihmisiä, ja sittemmin Ranskan vallankumouksen jälkeen värit ovat viestineet vapaudesta, tasa-arvosta ja veljeydestä. Toisella puolella autoa värit näkyvät peilikuvina sininen etualalla, mikä on Bugattin mukaan tapa myös Ranskan valtiollisissa ajoneuvoissa.

Bugatti Chiron Sport 110 ans Bugatti

Muita viittauksia merkin historiaan ovat Ranskan kilpailuväriin, vaalean siniseen, maalatut jarrusatulat. Polttoaineen täyttöluukusta voi myös löytää Ranskan värit ja 110 ans Bugatti -kirjailun.

Ranskan värit voi myös löytää suuren aktiivisen takasiiven alapinnasta. Mattamustaksi anodisoitu siipi kantaa myös mattamustaa Ettore Bugatti -logoa. Maan värejä voi myös löytää istuimista, joiden niskatuet muistuttavat myös juhlavuodesta.

Bugatti Chiron Sport 110 ans Bugatti

Paljon onnea Bugatti! Miten olisi koeajo juhlavuoden kunniaksi?

Jaa artikkeli

Keskustelu