6.1.2017

Kolmen palkan mies: Carlos Ghosn odotetusti myös Mitsubishin puikkoihin

Carlos Ghosn

Useampaa työpaikkaa pyörittävien sankareihin voisi kuulua Carlos Ghosn, joka kuittaa imperiuminsa laajentamisesta kolmannen kuukausipalkan.

Entuudestaan Nissania ja Renaultia pääjohtajana luotsaava Ghosn nimitettiin odotetusti myös Mitsubishin hallituksen puheenjohtajaksi. Samalla Mitsubishi remontoi johtoryhmäänsä osana yrityskauppoja, jossa Nissan kasvatti osakeomistuksensa päästöskandaalista kärsivästä Mitsubishistä määräävään 34 prosenttiin.

Nimitysten yhteydessä Mitsubishi kolminkertaisti johtoryhmänsä palkkiot, nostaen palkkakaton noin 25 miljoonaan euroon. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa esitettiin kysymys, onko oikein nostaa ylimmän johdon palkkioita tilanteessa, jossa Mitsubishin vuosi on kääntymässä tappiolliseksi.

– Emme ajatelleet, että olisi soveliasta leikata ylimmän johdon palkkioista tilanteessa, jossa yhtiön toipuminen on ensisijalla, linjasi Mitsubishin pääjohtaja Osamu Masuko. Palkkauksen parantamisella Mitsubishi tavoittelee johtajiston tulosperusteista kannustinjärjestelmää sekä loistavien kykyjen rekrytointia.

Ghosnin uuden työtehtävän palkkaus ei ole vielä selvillä, mutta ranskalaisen urakehitys näyttää sangen suotuisalta. Vuonna 2015 hän kuittasi noin 15,5 miljoonan euron palkkion Renaultin ja Nissanin pääjohtajuuksista. Renaultin osakkeenomistajat ovat tosin protestoineet Ghosnin korkeaa palkkausta jo useamman vuoden, sillä johtajien palkat ovat merkittävä poliittinen kysymys Ranskassa, valtion omistaessa Renaultin äänioikeuksista yli 18 prosenttia. Reutersin mukaan Ghosn uskoo kädenväännön jatkuvan myös 2017.

Kolmoispalkallaan Ghosn pääsee varmasti mukaan autojohtajien kärkikerhoon, johon kuuluvat muun muassa General Motorsin pääjohtaja Mary Barra (yhteensä 27 miljoonan euron työkompensaatiot) sekä Fordin pääjohtaja Mark Fields, jonka vuosityö arvioitiin 17,7 miljoonan euron arvoiseksi.

Lähde: Reuters Kuva: Renault

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat