Ajoneuvot | Koeajo | 14.8.2015

Koeajo: uudistunut Volkswagen Caddy

Maxi 2.0 TDI DSG

Ihmisten ja tavaroiden kuljettajana kunnostautunut Caddy uudistui. Hyvää: suorituskyky, jousitus, tavaratila. Huonoa: sisämelu takana, kolmannen istuinrivin jalkatilat.

Jaa artikkeli

Autojen koon kasvaessa käsitteet vanhan mallin päivityksen ja kokonaan uuden mallin välillä hämärtyvät. Saivarteluun voi ajautua Volkswagen Caddyn kohdalla.

Tehdas puhuu neljännestä sukupolvesta, vaikka mitat, alustarakenteet ja ovat ennestään tuttuja. Toisaalta sisustus ja tekniikka on kauttaaltaan uusi. Auton ilmeessä on paljon uusia piirteitä.

Pakettiautoissa vältetään tietoisesti keskeisten mittojen muuttamista. Autoja varustellaan mm. takseiksi ja muuhun ammattikäyttöön. Esimerkiksi tavaratilan vaneroinnissa työtä helpottaa se, että materiaalien mitat säilyivät ennallaan.

vw_caddy_maxi_2015_2

Vakaa ja hiljainen

Caddy-mallisto muodostuu tuttuun tapaan perus-Caddyn lisäksi Caddy Maxista. Maxi on 47 senttiä pidempi versio. Akseliväliäkin on 32 senttiä enemmän.

Molemmista on henkilöauto- ja pakettiautoversio. Maxi on henkilöautona seitsenpaikkainen. Silti tavaratila on kohtuullisen suuri.

Caddy Maxin ohjaamon yleisilme on kuin Passatista. Kuljettajan istuimen ja ohjauspyörän runsaiden säätöjen yhteispelillä rakentuu mieluisa ajoasento.

vw_caddy_maxi_2015_3

Onnistunut jousitus

Vääntävä kaksilitrainen dieselmoottori on tarjolla neljänä tehoversiona haarukassa 75–110 kW (102–150 hv). Tutustumisajossa oleva tehokkain vie kolmen hengen kuormalla autoa vaivattomasti. Täsmällinen kuusiportainen vaihteisto suoriutuu tehtävästään moitteitta.

Vakaa ja henkilöautomainen käytös sekä suhteellisen vähäinen sisämelu ovat myönteistä. Jousitus on jo pienellä kuormalla mukava. Pakettiautomaista pontevuutta en havaitse. Ohjaus on tunnokas ja selkeä.

Uutta Caddyssä on mukautuva vakionopeudensäädin. Etelä-Ranskan liikennesyklissä apulaite toimii miellyttävästi ja osoittautuu tarpeelliseksi.

Päästöt kunnossa

vw_caddy_2015_1Tiukkojen päästönormien vuoksi dieseleissä on AdBlue-säiliö. Valmistajan mukaan säiliöllinen ureapohjaista liuosta riittää 6 000–10 000 ajokilometrille. Mittaristo kertoo, milloin on aika lisätä liuosta. Jos rikkipäästöjen vähentämiseen tarkoitettu aine pääsee loppumaan, ei auto käynnisty.

Päästötaso on alhainen ja se näkyy hinnastossa.

Bensiinimoottorien katras on kattava alkaen yksilitraisesta. Suurimmasta (1,4 TSI) on tulossa tarjolle kaasu/bensiini-versio. Sen kulutus on pudonnut 28 prosenttia edeltäjäänsä verrattuna.

Pikamaisteltu litrainen ja kolmisylinterinen bensiinimoottori antoi yllättävän myönteisen kuvan. Toki kuormana oli vain kaksi henkeä.

Jaa artikkeli

Keskustelu

Lisäkuvat