Ajoneuvot | Koeajo | 9.7.2015

Koeajo: teknisesti päivitetty Volkswagen Sharan

2.0 TDI 184

Isolle tila-autolle riitti kevyehkö viilaus. Hyvää: Toimivat sisätilat, isoksi autoksi vähäkulutuksinen. Huonoa: Kömpelö kääntyjä.

Jaa artikkeli

Ei kukaan 20-vuotiaana suurta ehostusta kaipaa. Näin kaiketi ajatteli Volkswagen isosta tila-autostaan Sharanista. Vuonna 1995 syntynyt malli on nyt kolmannessa sukupolvessaan, jonka tuore viilaus on – niin, ennen muuta viilaus. Edes valmistaja itse ei kutsu manööveriä kasvojenkohotukseksi vaan tekniseksi päivitykseksi.

Tekninen päivitys onkin osuva nimi. Uutta on moottoreissa, kuljettajaa avustavissa toiminnoissa, viihde- ja mediajärjestelmässä ja sisätilojen materiaalivalinnoissa.

DB2015AU01030

Parannusta päästöissä

Uudistunutta Sharania tuodaan Suomeen vain kaksilitraisena dieselinä, josta tarjolla ovat 150 ja 184 hevosvoimaiset versiot. Ensin mainitun saa myös nelivetoisena.

Dieseleissä toteutuu Sharan-päivityksen keskeinen tavoite. Moottorit ovat edeltäjiään toistakymmentä prosenttia vähäpäästöisempiä ja tehoa on tullut lisää. Hiilidioksidipäästöt ovat 130–140 gramman välillä, paitsi nelivetoisessa 147 grammaa.

Molempiin moottoreihin saa yhdistettyä 6-pykäläisen käsivalintaisen tai kaksoiskytkinautomaatin. Nelivedon saa kuitenkin vain manuaalivaihteiston kanssa.

Automaattivaihteistossa on rullaustoiminto, joka tuo ajamiseen lisää taloudellisuutta. Suomeen tuotavien versioiden yhdistetty kulutus on 5–5,7 litraa.

Turvallisuudentunnetta uutuusvarusteilla

Sharaniin saa suuren määrän avustavia järjestelmiä. Koska Suomeen tuotavien varustepakettien ja hintojen määritys on vielä kesken, ei vielä voi sanoa, mitä tulee vakiona ja mitä pitää hankkia lisävarusteena.

Saatavilla joka tapauksessa ovat esimerkiksi hätäjarrutustoiminto, mukautuva vakionopeudensäädin, kaistallapitoavustin, monitörmäysjarrujärjestelmä, pysäköintiavustin ja katvealuevaroitin.

Toisen sukupolven meidajärjestelmä toimii MirrorLinkin, Apple CarPlayn ja Android Auton kanssa, jotka mahdollistavat tiettyjen älypuhelitoimintojen ohjaamisen auton kosketusnäytöltä.

DB2015AU01035

Parhaimmillaan 2 300 litraa

Sisätilojen muunneltavuus on seitsenpaikkaisen Sharanin valtti. Kun kaikki istuimet ovat käytössä, tavaratila jää 300-litraiseksi. Penkkejä kaatamalla saa tilaa isoillekin tavaransiirroille, ruuma venyy 2 300-litraiseksi. Liukuovet auton molemmin puolin helpottavat kulkemista ja lastaamista.

4,85 metriä pitkä ja yli 1,9 metriä leveä auto on ahtaissa paikoissa kömpelö.

Sharania on 20 vuodessa myyty 800 000 yksilöä, joten valmistajansa myyntitykki se ei ole. Kuitenkin jo päivitys kertoo, että Volkswagen pitää sitä mallistossa tärkeänä lenkkinä.

Suomeen uusi Sharan ehtii alkusyksystä.

Jaa artikkeli

Keskustelu

Lisäkuvat