Koeajo: säästöä saunalyhdyillä – Toyota Prius Active

Ekoautojen esiäiti Toyota Prius ei täysin istu suomalaiseen talveen. Hyvää: ajamisen helppous, voimalinjan toiminta, alustan mukavuus. Huonoa: ajovalojen ja takalasin kuraantuminen, lämmön jakautuminen, ajoasento, tunnoton ohjaus.

Toyota Prius on aina ollut oman tiensä kulkija. Aivan aluksi mallin persoonallisuus kiteytyi sisuskaluihin: ensipolven Prius sai toimia hybriditekniikan lähettiläänä, mutta oli kulmikkaine muotoineen melkoinen harmaahiirulainen.

Vuonna 2003 esitelty kakkos-Prius lanseerasi sitten leimaa-antavan, sanoisimmeko citroënmaisen viistoperämuodon, joka on kantanut vuonna 2009 nähtyyn kolmanteen ja viime vuonna esiteltyyn neljänteen sukupolveen asti.

Vähitellen, kun hybriditekniikka on otettu käyttöön monissa muissa Toyotan malleissa, Prius on saanut erottua entistäkin enemmän omaksi itsekseen. Uusimmassa painoksessa särmää ja pokkausta riittää sisällä ja ulkona.

Nyt kyse alkaakin olla siitä, missä persoonallisuuden ja käytännöllisyyden raja kulkee.

Ekomuistiinpanoja

Kun unohdetaan hetkeksi muotoilun purseet, uusin Prius on säilyttänyt hyvin pitkälti mallille ominaiset luonteenpiirteet. Sisätilat ovat kohtuullisen väljät ja kontti keskinkertainen, ohjaamo pikemminkin olohuonemainen kuin menevä.

Kuten edellä mainituissa Citroëneissa, kojelauta on pääosin helppokäyttöinen, vaikka sen muotoilu saattaa aluksi pelottaa. Eri puolilta kuuluvat piipparit – erityisesti peruutusvaihteen päällä olosta ilmoittava – tosin ärsyttävät, kuten jenkkityyppinen seisontajarrun poljinkin.

Ekohenkisyys huokuu monessa. Riemastuttavinta on ajotietokoneesta löytyvä päiväkirja, joka kertoo kunakin päivänä ajetun matkan kilometreinä sekä kulutuksen litroina sataa kilometriä kohden. Etenkin se, että auto saastuttaa vähiten kun sillä ei ajeta lainkaan, käy enemmän kuin selväksi: 17. joulukuuta, 0 km, 0 l/100 km.

Siirtymisen iloa

Vaivattomuus on sana, joka koskee miltei kaikkia Priuksen toimintoja, oli kyse sitten höyhenenkeveistä hallintalaitteista tai saumattoman pehmeästi pelaavasta poltto- ja sähkömoottorin sekä CVT-vaihteiston yhdistelmästä.

Etenkin taajamaan onkin vaikea kuvitella sopivampaa ajopeliä, varsinkin kun hybriditekniikan suurin taloudellisuushyöty saavutetaan juuri nykivässä ajossa. Pikkuautomainen ajoasentokaan ei lyhyillä siirtymillä haittaa.

Maantiellä kuljettaja alkaa sen sijaan kaivata lisää reisitukea. Melutasoakaan ei voi kutsua erityisen alhaiseksi, ja tunnoton ohjaus tekee ajamisesta lähinnä siirtymistä, vaikka alusta pelaakin suhteessa paremmin. Pienten vanteiden ansiosta nykyautoille ominainen pompotus puuttuu jousituksesta miltei kokonaan, mikä herättää positiivisen ihmetyksen.

Sokeana hetkenä

Vaivattomuuden eteen laskeutuu kuitenkin synkkä varjo, kun aurinko painuu mailleen. Suomen sydäntalvi on pitkä ja pimeä, ja silloin tehokkaiden ajovalojen tarve korostuu.

Priuksessa tämä tärkeä turvallisuusvaruste on miltei tyystin unohdettu. On autossa toki ajovalot – siellä ne killittävät erikoisen muotoisen umpion keskiosassa, pystysuoran pinnan takana. Valitettavasti vain juuri tämä kohta kuraantuu suolasuihkussa tehokkaasti.

Ja kun auton varustukseen ei kuulu ajovalonpesimiä, voitte kuvitella mitä tästä seuraa: valoteho on surkeaakin surkeampi, ja kuljettajasta tuntuu kuin edettäisiin parkkivalot päällä! Edes pitkien päällä pitäminen ei tunnu paljon vastaantulijoita haittaavan.

Kuraantuminen kiusaa myös takanäkymää. Kahteen osaan jaetun takalasin alempi, pystysuora osa on useimmiten ummessa, eikä takalasin pyyhin putsaa kuin ylempää puolta lasista. Kohtuullisen suuret sivupeilit ovat näkyvyyden ainoa valopilkku.

Lämpöä, mutta minne?

Viimeistään kylmä keli alleviivaa sen, että pohjoiset markkina-alueet ovat olleet tämän maailmanauton synnytysprosessissa sivuraiteella.

Automaatti-ilmastointi puhaltaa lämpöä lähes pelkästään jaloille, jolloin tuulilasi huurtuu. Käsisäätö on usein tarpeen, minkä olisi luullut 2010-luvun autossa olleen jo taakse jäänyttä elämää.

Istuinlämmittimien katkaisimia joutuu puolestaan hamuamaan kaukaa korkeakiiltoisen keskikonsolin etureunasta, aivan kuin mitään muuta paikkaa ei niille olisi ohjaamosta löytynyt.

Nämä kaikki moitteet ovat sääli, sillä japanilaisuuden ja persoonallisuuden yhdistäminen samaan autoon on ajatuksena kiehtova. Nyt autoilijat, jotka valitsevat kulkupelinsä käytännöllisyyden perusteella, voi ohjata suoraan vaikkapa hybridi-Auriksen puoleen.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus

Lisätietoja: Toyota.fi