Ajoneuvot | Koeajo | 29.10.2017

Koeajo: pinnalta pirteä Kia Soul EV

Kia Soul EV on pirteä ja käytännöllinen sähköauto, jonka ikä näkyy vanhentuneessa latauksessa. Hyvää: raikas ulkoasu, vaivattomuus etenkin taajamissa. Huonoa: Type 1 -lataus.

Jaa artikkeli

Persoonallisuutta ja käytännöllisyyttä on totuttu pitämään lähes vastakohtina, mutta Kia Soul onnistuu tarjoamaan ripauksen molempia. Korkeaan autoon on vaivaton kulkea ja siellä istuu ryhdikkäästi. Soul on omiaan etenkin kaupungissa, ja nyt tuttuihin kuoriin saa myös sähkövoimaa: Kia Soul EV saapuu vihdoin Suomeen.

Kia Soul EV

Vihdoin ja viimein, sillä auto on esitelty maailmalla jo vuonna 2014. Täyssähköinen Soul EV nähtiin Suomeen sopivaksi, kun valmistaja päivitti akun 27:stä 30 kilowattituntiin. Kauniiden ja virallisten lukemien valossa se tarkoittaa 250 kilometriä sähköajoa. Käytännössä kyse on vajaasta parista sadasta – Yhdysvaltalaisen EPA:n 182 kilometriä lienee paljon lähempänä todellisuutta, joka tietysti riippuu paljon nopeudesta ja olosuhteista.

Kaupungin kasvatti

Kia Soul EV

Kia Soul EV:n kosketusnäytöltä voi helposti tarkastella matkakohtaisia energiakulutuksia: lyhyissä siirtymissä korostuu lämmityksen osuus.

Vajaa parisataa kilometriä ei ole paljon, mikäli Soulilla mielii Hangosta Nuorgamiin. Pääkaupunkiseudun ruuhkissa parin sadan kilometrin tahkomisessa kestää kuitenkin ihan tarpeeksi kauan. Pätkittäisistä siirtymistä koostuneella koeajolla Kian ennuste pyörii noin 170 kilometrin tuntumassa. Lyhyillä matkoilla energiaa hukkuu jatkuvaan sisätilojen lämmittelyyn, joten pääkaupunkiseudun kuplasta poistuessa autolla päässee hieman pidemmällekin.

Kia Soul EV

Mittaristo on selkeä. Koeajon keskikulutus pyöri 17,4 kWh/100km tuntumassa.

Äkillisen lataustarpeen yllättäessä Soul EV:tä voi ruokkia CHAdeMO-pikalatauksella 50 kilowatin teholla. Käytännössä se tarkoittaa akun latautumista lähes täyteen 20 minuutin kahvitauolla.

Valitettavasti Soul EV:n ikä paistaa peruslatauksessa. Vaihtovirralla tapahtuva peruslataus sujuu Kia Soul EV:ssä Type 1 -liittimen kautta, eli auto ruokailee samalla liittimellä Nissan Leafin kanssa. Nykyisin autoteollisuus ja latausasemat ovat siirtyneet lähes täysin Type 2 -liittimeen, joten Soulia julkisilla pisteillä lataavien kannattaa investoida adapterijohtoon. Se tietää lisää säätöä tavaratilassa pyörivään kaapelihässäkkään. Soul EV:n vaihtovirtalatauksen teho on vain 6,6 kilowattia, eli tienpäällä kannattaa muutenkin turvautua pikalatauspisteisiin.

Kia Soul EV

Latausportit löytyvät keulamaskin alta: vasemmalla Type 1, oikealla CHAdeMO.

Ulkopuolisille äänetön

Lataus unohtaen Kia Soul EV on yhä toimiva kokonaisuus. Auton 81 kilowatin eli 111 hevosvoiman huipputeho ei tee siitä varttimailien virtuoosia, mutta arkeen se riittää mainiosti. Sähköautossa huipputeho on muutenkin hieman eri asia kuin polttomoottorin kanssa: reagointi on nopeaa eikä moottori huuda huipputehollakaan. Myöskään vaihteisto ei sekoita pakkaa, joten voima on aina käytössä välittömästi – toisaalta korkeissa vauhdeissa meno hyytyy, kun moottorin paras vetoalue alkaa loppumaan. Kaupunkiajossa osaa arvostaa äänettömyyttä: ei Soulissa matkustavien, vaan muiden kannalta: jos tehoa tarvitsee, voi kaasun painaa pohjaan lähettämättä ympäristöön huutavan moottorin paheksuntaa.

Kia Soul EV

Soul EV:n ajettavuus ei yllä pirteän ja persoonallisen ulkokuoren tasolle, mutta ei se myöskään murskaa kokonaiskuvaa. Auto on yksinkertaisesti toimiva, mutta myös karismaton. Sillä on vaivatonta liikkua pitkin taajamia, ja tarvittaessa ohjaksissa viihtyy myös vierailulla naapuripitäjään. Ajettavuus on hyvää paria sisätilojen kanssa: koeajoauton harmaan beige kuosi valkoisin vivahtein tuo välittömästi mieleen pohjoisamerikkalaiset värimaailmat. Sähköpainos ei pilaa Soulin tiloja. Autossa istuu ryhdikkäästi edessä ja takana. Takaistuimen ja takaluukun väliin jää varsin lyhyt mutta tasainen tavaratila.

Kia Soul EV

Kia Soul EV:n suurin ongelma sähköautomarkkinoilla on kuitenkin sen pirteän kuoren alla paistava tavallisuus: mikään toimissa kokonaisuudessa ei kohoa erityisesti esiin, mutta vastapainoksi latauspuolella ollaan hivenen tuoreimpia kilpailijoita jäljessä.

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Kia