5.2.2017 Ajoneuvot Koeajo: Nissan Micra – vanhan mantereen tapaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viidennen painoksen Nissan Micra pistää pakan täysin uusiksi. Hyvää: ajettavuus, personointi, pirteys. Huonoa: moottorivalikoima, ei automaattivaihteistoa, takatilat. Vuodesta 1982 Nissan Micra on symboloinut monille sitä arkisinta autoilua olemalla perheiden kakkosauto ja uusien kuljettajien ensimmäinen auto. Erityisesti muistot liittyvät Micran kahteen ensimmäiseen sukupolveen, kulmikkaaseen K10:iin, ja Euroopan vuoden autoksikin valittuun K11:een. Myös kolmas sukupolvi, kuplamainen K12, pärjäsi myyntitilastoissa mainiosti. Nissan ei ole peitellyt, että globaaliksi tuotteeksi suunniteltu neljännen sukupolven Micra, K13, oli epäonnisen mallimerkintänsä mukainen. Kaikkien markkina-alueiden mukaan suunniteltu automalli jätti ostajat kylmäksi niin Intiassa, Japanissa kuin Euroopassa. Reilun 400 000 kappaleen myyntimäärä oli vain puolet Micralta odotetusta tasosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Takaisin vanhalle mantereelle Niinpä Micran viides painos suunniteltiin vain ja ainoastaan Eurooppaa varten, valmistajan havahduttua, että eri markkina-alueiden vaatimusten noudattaminen yhdellä tuotteella ei onnistuisi tyydyttävästi. Lopputulos näkyy erityisesti uuden Micran mittasuhteissa. 174 millimetriä kasvanut pituus jää taktisesti alle neljän metrin (3 999 mm). Leveys on kasvanut 78 millimetrillä väljempää tunnelmaa varten ja samalla katto on tullut alaspäin 55 millimetrillä. Autossa myös istutaan aiempaa matalammalla. Sisätiloja on tavoiteltu myös venyttämällä akseliväliä 75 millimetrillä (nyt 2 525 mm), vaikka Micran alustarakenne pohjautuu edeltävän mallin Type-V-arkkitehtuuriin. Pyöräntuennat on kuitenkin suunniteltu uudelleen edessä ja takana, kori on entistä jäykempi, äänieristystä on parannettu ja uusittu moottorivalikoima on tuttu sisarmerkki Renaultilta. Kuvassa DCI 90 -dieselmallin mittaristo. Kaikkea ei ole kuitenkaan keksitty väkisin uudelleen. Mittaristo ja NissanConnect-viihdejärjestelmä on lainattu suoraan isoveli Qashqaista. Samaa perua ovat myös ohjauspyörän säädöt, joten Micralle luvataan erinomaiset säätövarat ajoasennon suhteen. Niitä on monia, mutta tämä on minun Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nissanin V-Motion-muotokielen räväkimmän version lisäksi Micra yllättää väri- ja personointipaletilla. Kymmenen ulkovärivaihtoehtoa yhdistyvät yhteensä kolmeen eritasoiseen personointipakettiin, joista laajin tuo mukanaan jopa Hurjapäät-henkisiä kilpuritarroja. Yhteensä tarjolla on peräti 125 ulkoasuversiota. Raikkaat väriyhdistelmät jatkuvat myös sisätiloissa, tuoden reilusti ilmettä ja ilmavuutta. Halutessaan personoinnin voi myös jättää välistä, mistä Nissanille plussaa. Eurooppalaisuus näkyy matkustamoon valituissa materiaaleissa. Lähes kaikki pinnat ovat miellyttäviä katsella ja koskettaa. Etuistuimet ovat mukavat ja edessä riittää tilaa pidempääkin matkaa varten. Takana Micran kattolinja tekee tepposet takaoven yläreunalle sekä pitkille matkustajille, mutta istumiseen tilaa on asiallisesti. Nissan olettaakin, että B-segmenttiläisten takapenkkejä ei käytetä kovin paljoa. Tavaratilaa on riittävät 300 litraa. Hauskempaa elämää tarjoaa lisävarustelistalta löytyvä Bose Personal -äänijärjestelmä, joka tuo yllättävän paljon bilefiilistä pieneen autoon, osittain kiitos kuljettajan pääntukeen upotettujen kaiutinelementtien. Pysäköintiä puolestaan helpottaa 360°-ympäristökamera, joka on pienessä kaupunkiautossa enemmän kuin paikallaan. Turvallisuutta tuo puolestaan vakiovarusteinen Safety Pack, jonka kohokohtana on automaattinen hätäjarrutustoiminto jalankulkijatunnistuksella. NISMO, missä olet? Ajettaessa Micra yllättää isosti. Puheet itsevarmasta ja pirteästä ajettavuudesta eivät ole vain markkinointiosaston pakkopullaa, vaan uusi etujousitus ja ohjaustehostus tuovat oikeaa pirteyttä pienen kaupunkiauton kulkuun. Kroatian vuoristoteillä Micra oli elementissään eikä auto haparoinut moottoritielläkään. Alusta nielee pienet epätasaisuudet mallikkaasti, rämähtäen keskikokoisissa töyssyissä pikkuautomaisesti, mutta silti hallitusti. Melun suhteen Micra tuntui olevan herkkä tienpinnan karkeudelle, joten tilanne kannattaa todeta kotitien koeajolla. Renaultilta lainattu kolmisylinterinen 0,9-litrainen bensaturbo lienee Micran yleisin moottorivaihtoehto. Kyseessä on sama moottorityyppi, jonka lähitulevaisuus on herättänyt kysymyksiä downsizing-trendin hiljalleen hiipuessa. Myös Micrassa käytetty vaihdelaatikko on ranskalaismerkin peruja, mutta Nissanin suunnittelema vaihteensiirto on alkuperäistä parempi. Kierroksia käyttämällä koneesta löytyy kyllä luvatut 90 hevosvoimaa, mutta Micran mainio ajettavuus jättää kaipaamaan lisää. Päälliköiden tyytyväisestä hyminästä päätellen jotain on onneksi suunnitteilla. Pikaisesti koeajettu 1,5-litrainen turbodiesel tarjosi helpomman ajettavuuden laajemman vääntönsä myötä. Kolmas moottorivaihtoehto on 1,0-litrainen vapaasti hengittävä 73-hevosvoimainen bensiinimoottori. Automaattivaihteisto kuuluu lähivuosien suunnitelmiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Intohimon tuote Uusi Nissan Micra on valmistajaltaan merkittävä kehitysaskel keski-ikään ennättäneen ikonimallin historiassa. Muutamista puutteistaan huolimatta Micrasta huokuu harvinainen tunne, että sen suunnittelijat ovat oikeasti välittäneet lopputuloksesta. Nähtäväksi jää, välittyykö tunne kuluttajille asti. Suomeen uuden Micran pitäisi ennättää kevään kulmilla. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Nissan Micra IG-T 90 5Mt N-Connecta Moottori Bensiinimoottori 898 cm³, 3 sylinteriä, ahdin, 5-v. manuaalivaihteisto, etuveto Teho 66 kW (90 hv), 5500 r/min Vääntö 140 Nm (2250 r/min) Vääntö 140 Nm (2250 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 12,1 s Huippunopeus 175 km/h Kulutus l/ 100 km 5,6 (kaup.) / 3,7 (maant.) / NEDC-kulutus 4,4 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 99 g/km Mitat pituus 3999 mm, leveys 1743 mm, korkeus 1455 mm, akseliväli 2525 mm Tavaratila: 300 l Omamassa: 1082 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 3 vuotta / 100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – tilava pikkuauto olisi pehmeämmällä kyydillä vielä parempi 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 3 sai lisää voltteja, kilowatteja ja laskentatehoa 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Koeajo Maistiainen: Leapmotor B05 – mitä alle 30 000 eurolla saa? 29.10.2026 Koeajo Onko Toyota bZ4X Touring lottovoittajan päiväuni? 28.10.2026 Koeajo Toyota RAV4 on muuten mainio lataushybridi etuvetoisenakin, mutta yhdessä asiassa nelivetoversio on ylivoimainen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa