9.2.2017

Koeajo: Kia Rio 1.0 T-GDI – turhankin tasavarmasti

Kia Rio 1.0 T-GDI

Menestys antaa mahdollisuuden varman päälle pelaamiseen, mutta kannattaako siihen tyytyä? Hyvää: tilat, moottorit, arkisuus Huonoa: muovisuus, arkisuus

Ei ole salaisuus, että Kia Rio korealaisvalmistajalle tärkeä auto. Maailmanlaajuisesti neljänteen sukupolveensa ennättänyt Rio on valmistajansa toiseksi myydyin malli, tuoden Kialle noin 15% sen vuosimyynnistä. Suomessa nyt väistyvä mallisukupolvi keräsi noin 11 000 kappaleen myynnin. Niinpä korealaistehtaan ase B-segmentin jatkuvaan menestykseen on tarjota lisää jo hyväksi havaittua.

Kia Rio 1.0 T-GDI

Pituutta Rioon on sukupolvenvaihdoksessa tullut 15 millimetriä, josta 10 millimetriä on haettu akselivälillä. Samalla mallin muotosuhteita on määritelty uudelleen, sillä takaylitykseltään auto on jopa edeltäjäänsä lyhyempi sporttisempaa olemusta varten. Samasta syystä perä on myös entistä pystympi.

Trendin mukaisesti korkeudesta on lähtenyt 5 millimetriä. Keulalla uudesta ilmeestä kertoo entistä leveämpi versio Kian “tiikerikeulasta”. Valoilmeessä vastuu on jaettu U-mallisten led-päivänajovalojen sekä projektorilla toteutettujen halogeenien kesken. Euroopassa Rio nähdään aina Koreassa valmistettuna viisiovisena hatchbackinä.

Kia Rio 1.0 T-GDI

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Samalla reseptillä

Matkustamossa Kia Rio jatkaa varmaa kehityskulkua. Kojelauta on suunnattu hiukan kuljettajaa kohti ja sitä hallitsee hiukan jälkiajatukselta näyttävä 5- tai 7-tuumainen viihdejärjestelmän näyttö, mutta pystyyn nostettua kosketusnäyttöä on helpompi käyttää kuin kaltevaa. Bluetooth-liitettävyys löytyy vakiovarusteena ja lisävarustelistalta löytyy peruutuskameran ja -tutkan yhdistelmä.

Kia Rio 1.0 T-GDI

Väriä sisustaan tuova kojelaudan keskiosa on joissain varusteversioissa pehmeäpintainen, mutta muuten sisustaa vaivaa halvan muovin tauti. Onneksi etupenkeillä on miellyttävä olla ja tilaa on asiallisesti. Rio erottautuu edukseen takatiloillaan, sillä yli nelimetrisenä Rion takapenkki on hiukan kilpailijoita tilavampi ja helppokulkuisempi. Ero näkyy myös tavaratilassa, jota on nyt 325 litraa, peräti 37 litraa edeltäjää enemmän. Tilojen turvin Rio kamppaileekin jo pientä perheautoa etsivien huomiosta.

Kia Rio 1.0 T-GDI

Hallintalaitteissa vallitsee keveys, joka tekee Riosta helpon, mutta mauttoman ajettavan. Ohjaus ei kommunikoi etuakselin tekemisistä ja sama pääpiirteisyys jatkuu poljintuntumassa. Arkiajoa etäisyys ei häiritse, mutta ero on selkeä viimeaikaisiin kilpailijoihin verrattuna. Rajoja lähestyttäessä Rio on käytökseltään looginen ja turvallisen aliohjaava.

Alustan osalta Rio hoitaa useimmat töyssyt asiallisesti, keskikokoisissa kuopissa hiukan rämähtäen. Poikkeuksen muodostavat 17-tuumaiset vanteet, jotka ovat Rion jousitukselle turhan kunnianhimoiset. Niiden myötä kulkuun tulee vain ylimääräistä nypytystä.

Kia Rio 1.0 T-GDI

Tärkeimmistä turvavarusteista Kia Rioon on saatavissa automaattinen hätäjarrutusavustin jalankulkijatoiminnolla sekä kaistavahti. Risteävän liikenteen havainnointi sekä kuolleen kulman varoitin ovat tulossa tarjolle myöhemmin.

Turbon voimalla

Uuden Kia Rion hinnat alkaen on 15 591 euroa ja silloin konepellin alta löytyy 1,25-litrainen vapaasti hengittävä bensiinimoottori, jonka 84 hevosvoimaa riittävät kelvolliseen etenemiseen. Malliston toisena vapaasti hengittävänä on 100 hevosvoiman 1,4-litrainen voimanlähde, jonka osuus myynnistä jäänee vähäiseksi. Moottori on samalla malliston ainut, jonka saa alkuvaiheessa automaattivaihteistolla.

Kia Rio 1.0 T-GDI

Kia Rion moottoripaletin tärkein anti lienee Cee’distä tuttu kolmisylinterinen 1,0 litran T-GDI 100-hevosvoimainen bensiiniturbo, joka asettuu hinnastossa 16 990 euroon. Vaikka 172 newtonmetrin huippuvääntö alkaa jo 1 500 kierroksen tuntumasta, kannattaa moottorilla pyrkiä todelliseen etenemiseen noin 2 000 kierroksen tuntumasta, jolloin voimavarat riittävät sangen sujuvaan etenemiseen. Muiden moottorivaihtoehtojen luottaessa 6-vaihteiseen manuaaliin, joutuvat T-GDI 100 ja 1,25-litrainen vapari tyytymään viiteen pykälään. Moottorista on saatavissa myös 120-hevosvoimainen versio.

Kia Rio 1.0 T-GDI

Dieseliä kaipaavalle tarjolla on 1,4-litrainen diesel 77 ja 90 hevosvoiman versioina. Lyhyen koelenkin perusteella 90-hevosvoimaisen moottorin laveampi vääntöalue tekee arkiajamisesta helppoa.

Parempaa automaattivaihtoehtoa odottavien kannattaa puolestaan odottaa tovi, sillä 7-vaihteinen DCT-kaksoiskytkinautomaatti on tulossa myöhemmin.

Tasapainoisen varmasti

Uusi Kia Rio on varman päälle pelattu jatko-osa menestyksekkäälle mallisarjalle. Rion vahvuuksina ovat tilat, takuu ja osin hyvä varustelu. Lopputuloksena onkin tasapainoinen tuote, joka tosin häviää kilpailijoilleen laatuvaikutelman ja viihdyttävyyden saralla. Lopulta tarpeet ja mielihalut määrittävät, mitkä näistä ovat ratkaisevia tekijöitä.

Kia Rio 1.0 T-GDI

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Valmistajan käyttämä mielikuvabiisi: Louise Dowd - Young Forever

Kia Rio 1.0 T-GDI 100 5Mt

Hinta alkaen

16 990 €

Moottori

Bensiinimoottori 998cm³, 3 sylinteriä, ahdin, 5-v. manuaalivaihteisto, etuveto

Teho

74 kW (100 hv), 4500 r/min

Vääntö

172 Nm (1500–4000 r/min)

Vääntö

172 Nm (1500–4000 r/min)

Kiihtyvyys 0–100 km/h

10,7 s

Huippunopeus

188 km/h

Kulutus l/ 100 km

NEDC-kulutus 4,5 (yhd.) (l/km)

CO2-päästöt

102 g/km

Mitat

pituus 4065 mm, leveys 1725 mm, korkeus 1450 mm, akseliväli 2580 mm
Tavaratila: 325 l
Omamassa: 1155 kg

Euro NCAP

Ei testattu

Ecotest

Ei testattu

Takuu

7 vuotta / 150 000 km

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat