29.1.2018

Koeajo: Biokaasulla vähäpäästöinen – Seat Leon 1.4 TGI Style DSG

Seat Leon GTI

Seat satsaa kaasuversioihin, joiden lisähinta on vain tuhatkunta euroa. Hyvää: vähäpäästöisyys, alhaiset kulut, ajettavuus, mukavuus. Huonoa: suorituskyky, tavaratila, tankkauspaikat harvassa, käyttövoimavero.

Seat-mallistossa on jo kolme kaasulla ja bensiinillä toimivaa TGI-mallia, Mii, Ibiza ja Leon. Vielä tämän vuoden aikana mukaan liittyy Arona. Markkinoinnissa Seat käyttää hämäävästi ja kilpailijoista poiketen kaasuhybridi-nimitystä. Moottori toki toimii kahdella eri polttoaineella ja molemmille on oma tankkinsa. Kuitenkaan polttoaineita ei käytetä yhtä aikaa, eikä valintaa voi tehdä itse, kuten sähköhybrideissä.

Seat Leon GTI

Ratsastaminen hybridien suosion siivellä tuntuu sikälikin turhalta, että myös kaasun käyttö ottaa nyt valtavia edistysaskeleita. Olemme koeajaneet kaasuautoja 2000-luvun alkupuolelta lähtien todeten ne ympäristöystävällisemmiksi ja taloudellisemmiksi. Niiden myynti ei vain ole ottanut vielä tulta.

Nyt kaasuasemien määrä on ylittänyt 40, kotimainen biokaasutuotanto jätteistä on aloitettu usealla paikkakunnalla ja kaasulla toimivien automallien määräkin kasvaa. Positiivinen kierre voisi alkaa tästä.

Vuonna 2017 rekisteröitiin 433 kaasukäyttöistä autoa. Samaan aikaan rekisteröitiin noin 500 sähköautoa. Kumpi kirii edelle tänä vuonna?

Seat Leon GTI

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Joko alhaiset kulut…

Seat Leonin kaasuversion moottori on tuttu 1,4-litrainen muokattuna huolimaan kaasua ja bensiiniä. Tehoa siitä on saatu irti vain 110 hevosvoimaa, vähiten koko Leon-mallistossa. Rasitteena on vielä kaasusäiliöiden yli sadan kilon lisäpaino, joten TGI ei loista sähäkkyydellään. Sujuvatoiminen kaksoiskytkinvaihteisto paikkaa tilannetta hakemalla sopivimmat välitykset. Ajo tuntuu kuitenkin ripeältä ja vaivattomalta.

Seat Leon GTI

Kaasuautoilun edut ovat selkeät. Ajamalla venäläisellä maakaasulla polttoainekulut ja päästöt jäävät dieselversiota alhaisemmiksi yhdessä pienemmän käyttövoimaveron kanssa. Paljon ajavaa häiritsee kuitenkin harvat tankkauspaikat ja lyhyt toimintamatka. Lapin matkat on hoidettava bensiinin voimin kaasuasemien sijoittuessa Etelä-Suomeen.

…tai olemattomat päästöt

Biokaasun valitsemalla kulut nousevat lähelle bensiiniversiota, mutta samalla hiilidioksidipäästöt jäävät sähköauton tasolle. Jätteistä tehty kotimainen polttoaine saa laskennallisen vapautuksen, sillä jätteiden mätäneminen tai polttaminen tuottaisi enemmän päästöjä.

Seat Leon GTI

Leonin kaasusäiliöihin sopii kaasua 15 kiloa, jolla pääsee parhaimmillaan 300 kilometriä. Kaasun voi ajaa huoletta loppuun, matka jatkuu 50-litraisen bensiinisäiliön turvin. Polttoaine vaihtuu huomaamattomasti, vain vihreä CNG-merkkivalo sammuu mittaristossa. Itse ei polttoainetta voi valita, kaasu käytetään aina ensin.

Kaasuautona Leonin varustetaso on rajoitettu ainoastaan Styleen, mutta se lienee muutoinkin myydyin ja järkevin vaihtoehto. Harmillisesti kaasusäiliöiden sijoitus tavaratilan alle syö kokonaan välipohjan alla olevan tilan. Varapyörää ei ole mahdollista saada mukaan ja tavaratila jää matalaksi.

Muutoin tilat ovat perheautolle oivat, taakse mahtuu aikuisia, hetkeksi kolmekin. Tallella on myös Seat Leonin valtti, loistava kompromissi dynaamista ajettavuutta ja miellyttävää matkustusmukavuutta.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka

Lisätietoja: www.seat.fi/kaasuhybriditwww.seat.fi/new-leon-5d

Seat Leon 1.4 TGI Style DSG

Hinta alkaen

18 727 €

Koeajetun auton hinta varusteineen

22 797 €

Moottori

Bensiini/kaasumoottori 1 395 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 7-v. kaksoiskytkinvaihteisto, etuveto.

Teho

81 kW (110 hv), 4800–6000 r/min

Vääntö

200 Nm (1500–3500 r/min)

Vääntö

200 Nm (1500–3500 r/min)

Kiihtyvyys 0–100 km/h

10,9 s

Huippunopeus

194 km/h

Mitat

pituus 4282 mm, leveys 1816 mm, korkeus 1459 mm, akseliväli 2636 mm

Muu tieto

EU-kulutus (yhd.) 3,6 kg/100 km (kaasu), CO2-päästöt 94 g/km (maakaasu) 13 g/km (biokaasu)

Euro NCAP

5 tähteä

Takuu

5 vuotta / 100 000 km

Luetuimmat