5.6.2019

Kodiaqista opiskelijatyönä täysiverinen maastoauto

Škoda Mountiaq

Škodan opiskelijat osoittavat jälleen innovatiivisuuttaan auton muodonmuutoksella, tällä kertaa kynän alle päätyi Škoda Kodiaq.

Škodan oman ammattikoulun opiskelijat ovat suunnitelleet aiemmin neljä konseptiautoa, muun muassa viime vuonna julkaistun Škoda Sunroqin. Nyt muokkauksen kohteeksi on päätynyt Kodiaq, josta valmistui kahdeksan kuukauden työn jälkeen korkea avolava-auto, Mountiaq.

Ensimmäinen Škodan opiskelijoiden valmistama avolava-auto ei ole kyseessä, vaan vuonna 2016 esiteltiin pieni Škoda Funstar, joka perustui Fabiaan. Toki aiemmin valmistaja on tuottanut myös kummallista Felicia Fun -avolavaa.

Škoda Mountiaq

Mountiaqin rakentaminen vaati Škodan oman ammattikoulun opiskelijoilta yli 2 000 työtuntia. Projekti aloitettiin korin muokkaamisesta. Kodiaqin katto poistettiin ja ohjaamoon suunniteltiin takalevy, sekä uudet taka- ja sivulasit. Autoon tehtiin myös leveämmät kaaret aggressiivisemman ulkonäön saavuttamiseksi.

Škoda Mountiaq

Katon poistamisen takia koria täytyi vahvistaa, joten opiskelijat lisäsivät sivupaneelien alle tukikehikoita. Opiskelijoiden mukaan haastavimpia asioita olivat lavan reunojen tekeminen ja takaluukun avausmekanismin suunnittelu.

Škoda Mountiaq

Ulkomitoiltaan Mountiaq on Kodiaqia hieman suurempi, 4 999 millimetriä pitkä, 2 005 mm leveä ja 1 710 korkea. Akselileveyttä löytyy 2 788 mm ja painoa löytyy katon lyhentämisestä huolimatta 2 450 kilogrammaa.

Suuri muutos on auton maavarassa, joka on nyt 29 senttimetriä – 10cm enemmän kuin Kodiaq Scoutissa. Muutos on osittain saatu aikaan 17-tuumaisilla korkeaprofiilisilla maastorenkailla. Vanteiden keskikupit ovat opiskelijoiden suunnittelemia ja 3D-tulostamia.

Voimanlähteenä Mountiaqissa toimii 190-hevosvoimainen kaksilitrainen bensiinimoottori.

Škoda Mountiaq

Keulaan asennettiin karjapuskuri vinssin kiinnitystä varten, huomiota herättävän vinssin vetokyky on yli viisi tonnia. Autoon asennettiin maastokäyttöisyyden parantamiseksi snorkkeli.

Näkyvyyttä kohentaa auton katolle asennettu valopaneeli. Valoja on käytetty laajasti visuaalisessa mielessä, led-valoja on asennettu muun muassa kuormatilaan ja maskiin. Etuovet heijastavat avautuessa maahan Škodan logon.

Lähde ja kuvat: Škoda

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat