Ajoneuvot | Uutinen | 5.9.2018

Kirves heiluu liukuhihnalla: Ford leikannee reilusti Euroopassa

Tiukka kuntokuuri ja analyytikkojen pessimismi saattavat merkitä Fordille kolmen mallin ja kymmenientuhansien työpaikkojen leikkaamista Euroopassa.

Jaa artikkeli

Brittilehti Sunday Times raportoi, että Ford on leikkaamassa jopa 24 000 työpaikkaa tappiollisista Euroopan toiminnoistaan. Samalla viikate heiluisi myös S-Maxin, Galaxyn ja Mondeon kohdalla.

Lehden saamien tietojen mukaan investointipankki Morgan Stanleyn analyytikot arvioivatkin, että Fordin 202 000 vahvasta maailmanlaajuisesta työntekijästä karsitaan jopa noin 12 prosenttia, leikkausten kohdistuessa juuri Eurooppaan.

2017 Ford Fusion/Mondeo Sport

Amerikaksi Mondeo lausutaan Fusion, mutta joka tapauksessa Fordin klassikkosedanin taru saattaa päättyä odotettuakin nopeammin.

Huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana amerikkalaisvalmistaja menetti Euroopassa 73 miljoonaa dollaria. Syiksi on annettu dieseleiden alentunut kysyntä ja huonosti istuva mallisto sekä Brexitiin liittyvä epävarmuus. Fordilla on Britanniassa noin 12 000 työntekijää tehtaissa, tutkimuskeskuksissa ja myymälöissä.

Malleissa muutokset tarkottaisivat Galaxy ja S-Max tila-autojen vaihtamista tuottoisampiin katumaasturivaihtoehtoihin. Leikkuulistalla on myös Mondeo, jonka epävarma kohtalo päättyi jo Yhdysvalloissa Fordin radikaalissa mallistoleikkauksessa.

Lehtitietojen mukaan Ford harkitsee myös Euroopan toimintojen siirtämistä kilpailijan kanssa mahdollisesti perustettavaan yhteistyöhankkeeseen.

Vastatuuli puhaltaa Yhdysvalloista

Aiemmin Ford kertoi lopettavansa lähes kaikki perinteiset henkilöautot Yhdysvalloista, kysynnän kohdistuessa katumaastureihin ja avolavoihin. Sittemmin Yhdysvaltojen tullitaistelu Kiinan kanssa on johtanut siihen, että automaailman suuri sininen on perunut myös Focus Activen saapumisen Yhdysvaltoihin, jättäen tyyli-ikoni Mustangin ainoaksi henkilöautoksi.

Ford Focus

Focus Activea ei nähdäkkään Yhdysvalloissa, joten tavallisten henkilöautojen yksinvaltijaksi jää Mustang.

Viime viikolla investointipankki Moody’s kertoi alentaneensa Fordin luottoluokitusta. Uusi luottoluokka on Baa3, joka on vain yhden pykälän päässä roskalainaluokituksesta. Syyksi Moody’s kertoi, että Fordin suuri uudelleenjärjestely pääjohtaja Jim Hackettin johdolla maksanee peräti 11 miljardia dollaria ja kestänee useita vuosia. Fordin tavoitteena on karsia kuluja ja rönsyjä 25 miljardilla dollarilla vuoteen 2022 mennessä ja vuonna 2020 luvassa pitäisi olla alan tuorein mallisto.

”Mondeo on tärkeä osa mallistoamme”

Ford vastasi Sunday Timesin tietoihin sähköpostitse lausunnolla, jossa valmistaja kieltää Mondeoon kohdistuvat karsimishuhut. Yhtiön mukaan Mondeo on tärkeä osa mallistoa Euroopassa ja loppuvuodesta on luvassa pitkään odotettu facelift.

– Meillä on päivityksiä tulossa Mondeoon myöhemmin tänä vuonna, joiden mukana nähdään uusia voimalinjoja sekä ulko- ja sisäpäivityksiä sekä parannuksia Mondeo Hybrid -mallistoon, yhtiön sähköpostissa todettiin.

Yhdysvalloissa 2013 esitelty Ford Fusion sai faceliftit 2016 ja 2018, joten vuonna 2014 esitellyn Mondeon faceliftiä on odotettu Euroopassa jo jonkin aikaa.

Lähde: Automotive News Kuvat: Ford

Jaa artikkeli

Keskustelu