Ajoneuvot | Autonäyttely | Uutinen | 9.3.2019

Kevään odotettu Classic Motorshow – valokeilassa urheiluautot ja sporttipyörät

Lahden klassikkoajoneuvonäyttely avaa kevään ajokauden jo 12. kertaa.

Jaa artikkeli

Lahden Classic Motorshowsta on muodostunut klassikkoajoneuvoalan vuosittainen Suomen päänäyttely. Se houkuttelee viikonlopun aikana eri vuosikymmenten autokaunottarien ja kiinnostavien kaksipyöräisten äärelle noin 19 000 kiinnostunutta.

Esillä yli 400 ajoneuvoa

Tänä vuonna Classic Motorshowssa on kaksi teemaa: urheiluautot ja sporttipyörät, joiden kiehtovaan ja monipolviseen historiaan voi paneutua kahdella erillisosastolla.

Näyttelyssä voi kohdata myös laaja-alaisesti muuta klassikkoajoneuvoalan kalustoa ja toimijoita, alan asiantuntijoita, merkkikerhoja, kauppiaita, kunnostajia ja harrastajia.

Esillä on yli 400 ajoneuvoa: autoja, moottoripyöriä, mopoja, raskasta kalustoa, työkoneita, moottorikelkkoja, traktoreita ja kaikenlaista muuta moottorilla kulkevaa aina moottorivoimalla liikkumisen alkuajoista 90-luvun alkuun.

Äänivalta yleisölle

Uutta näyttelyssä on se, että yleisö voi äänestää finalistit Omistajien helmet -osastolle!

Omistajien helmet -osastolle tulee nähtäville kymmenen nettiäänestyksellä valittua ajoneuvoa.

Finalistien äänestys on alkanut, ja se on käynnissä 31.3. saakka.

Omistajien helmiin ilmoitettiin yhteensä 54 ainutlaatuista ja omistajilleen tärkeää ajoneuvoa. Kalustossa on mukana mm. romutukselta pelastettuja yksilöitä, nuoruuden unelmia, paikkansa perheessä lunastaneita sukuaarteita ja paljon muuta!

Kaikkiin ilmoitettuihin ajoneuvoihin ja niihin liittyviin tarinoihin voi tutustua netissä. 

Tämän vuoden näyttely on järjestyksessään jo 12. Classic Motorshow järjestetään toukokuun alussa 4.–5.5.

Jaa artikkeli

Keskustelu