20.8.2018

Käytetyt erikoisuudet – Volvo 142

Tori.fi - Volvo 142

Koko Volvon 140-sarja edustaa ruotsalaismerkin perinteisiä arvoja. Kaksiovinen Volvo 142 on tämän kerran käytetty erikoisuus.

Vuonna 1947 esitelty alkuperäinen ”puukenkävolvo” PV444 ja sen seuraaja PV544 loivat ruotsalaismerkille hyvän maineen. Volvon ensimmäinen itsekantavalla korilla varustettu malli oli vuonna 1956 esitelty Volvo Amazon. Volvo 142 on yksi edellä mainittujen mallien perinteiden jatkaja.

Volvo Amazon
Volvo Amazon on 140-sarjan edeltäjä ja auttoi laadullaan luomaan Volvolle erittäin hyvän maineen.

Koko 140-sarja luotiin korvaamaan valtaisan menestyksen saavuttanut Volvo Amazon-mallisto. Amazon tuli tunnetuksi muun muassa ensimmäisenä automallina, jossa oli vakiovarusteena turvavyöt etuistuimilla. Volvo Amazon oli myös erittäin laadukkaasti valmistettu ja osoittautui pitkässä juoksussa luotettavaksi.

Sen seuraajalla oli paljon paineita täyttää nämä saappaat. Muotoilu muuttui selvästi Amazonin pyöreydestä kulmikkaampaan suuntaan, mutta luonnollisesti myös 140-sarja loisti turvallisuuden saralla. 140-sarjan ensiesittely tapahtui vuonna 1966 samanaikaisesti neljässä eri Pohjoismaiden kaupungissa.

Volvo 142
Vuonna 1966 ensiesitelty 140-sarja sai pian myös kaksiovisen mallin, jonka tarkka mallimerkintä oli 142.

Nimeämispolitiikan ruotsalaiset hoitivat mahdollisimman yksinkertaisesti. Ensimmäisen sukupolven uusi automalli nelisylinterisellä moottorilla varustettuna selittää 140-sarjan kaksi ensimmäistä numeroa. Viimeinen numero käsittää ovien määrän, joten esimerkiksi kaksiovinen malli on tarkasti Volvo 142, neliovinen 144 ja farmarimalli 145.

Ilmoituksen mukaan lämpimässä tallissa yli 20 vuotta seissyt Volvo 142 vaikuttaisi pelleiltään monelta kohdin varsin ehjältä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Volvo 142

Kruunupyyssä myynnissä oleva Volvo 142 edustaa tällä kertaa käytettyjä erikoisuuksia. Kyseisen yksilön kerrotaan seisseen yli 20 vuotta lämpimässä tallissa ja osin siksi mittarilukema lienee jokseenkin kohtuullinen noin 190 000 kilometriä. Ennen seisomista autolle kerrotaan tehdyn täydellinen moottoriremontti.

Oranssi Volvo 142 edustaa tuotannon loppupuolta, joka on tunnistettavissa esimerkiksi suuremmista vilkuista.

Tämä vuonna 1973 käyttöönotettu Volvo 142 edustaa 140-malliston loppupäätä. Auton kerrotaan olevan alkuperäisasussaan oranssin ulkovärin kera. Ilmoituksen mukaan tämä Volvo on herätetty henkiin edellisenä talvena ja se onkin katsastettu huhtikuussa, joten seuraava kerta on edessä vasta pitkällä ensi vuonna.

Moottorina tässä yksilössä on B20-mallinimellä kulkeva noin kaksilitrainen nelisylinterinen nelitahtimoottori.

Tässä yksilössä on jo Amazonissa luotettavaksi todettu voimanlähde mallimerkinnältään B20, jonka parina on nelivaihteinen vaihdelaatikko. Moottorin tilavuus on 1980 kuutiosenttimetriä ja se tuottaa 60 kilowattia tehoa. Perusrakenteeltaan kyseessä on varsin tavallinen nelisylinterinen nelitahtimoottori.

Reilusti yli miljoona kappaletta valmistettu Volvo 140-sarja ei suuremmin revittele sisätiloillaan, vaikka tämän yksilön etuistuinten verhoilu onkin jo hieman pettänyt.

Tämän ylemmän keskiluokan edustajan omamassa on 1170 kilogrammaa. Koko 140-sarja tunnetaan väljistä tiloistaan sekä suurista ikkunoista. Volvon 140-sarjan autoja valmistettiinkin pitkälti yli miljoona kappaletta ja aiheeseen voi tutustua syvällisemmin Moottorin muutaman vuoden takaisen muistelon kautta.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, Volvo

Luetuimmat