Ajoneuvot | Käytetyt erikoisuudet | 19.11.2018

Käytetyt erikoisuudet – Simca 1000

Simca 1000 – korjaamon onni. Näin tälle automallille irvailtiin aikanaan, mutta ehkä Simcan tonni onkin mainettaan parempi.

Jaa artikkeli

Vuonna 1961 Pariisin autonäyttelyssä esiteltiin Simca 1000 edulliseksi neljän hengen autoksi. Siitä muodostui Simcalle jo pitkään kaivattu myyntimenestys, erityisesti merkin kotimaassa Ranskassa.

Simca on alun perin Fiatin perustama ranskalainen automerkki. Ajatuksena oli valmistaa lisenssillä Fiatin automalleja Ranskan puolella. Tonnisen Simcan tarina sijoittuu Italian puolelle, jossa suunnittelun pohja valittiin varsin suoraan Fiatin laatikoista.

Vuonna 1958 Chrysler osti osuuden Simcasta ja jatkoi omistussuhteensa kasvattamista aina enemmistöosakkaaksi asti. Simca päätyi kuitenkin lopulta PSA Peugeot Citroënin omistukseen ja hävisi kartalta, kun emokonserni päätyi käyttämään Talbotin tuotemerkkiä. Välissä oli myös lyhyt ajanjakso jolloin kaupasta oli mahdollista ostaa Simca-Talbot.

Simca 1307

Simca 1307 voitti Vuoden auto Euroopassa –palkinnon vuonna 1976 ja on siten osa merkin menestystä.

Simca ei suinkaan ole turha merkki muisteltavaksi. Paitsi Simca 1000 ja sen menestys, merkillä on näyttää myös kaksi Vuoden auto Euroopassa –palkintoa osaamisestaan. Simca 1307 voitti palkinnon vuonna 1976 ja Simca Horizon vuonna 1979. Jälkimmäinen tosin tunnettiin Euroopassa käytännössä koko myyntinsä ajan nimellä Talbot Horizon.

Simca 1000

Pariisissa ensiesitelty Simca 1000 ei ollut oikeastaan kovin mullistava, vaikka olikin moderni. Vastaavaa takamoottorirakennetta käytettiin 1960-luvulla useassakin autossa ja moni etumoottoriautokin oli vielä tuohon aikaan takavetoinen. Toisaalta konehuoneesta löytyi uusi nelisylinterinen nestejäähdytetty moottori.

Simca 1000 Rallye 1

Simca 1000 muotoilu muistetaan pääosin positiivisessa mielessä. Kuvassa harvinaisempi Rallye 1 -malli.

Muotoilua voi pitää erittäin onnistuneena, vaikka ilmanvastuskerroin olikin korkeahko. Suunnittelussa onnistuttiin yhdistämään hyvä näkyvyys ja ulkomittoihin nähden runsaat sisätilat vetävään ulkonäköön. Tavaratila ei tosin ollut aivan luokkansa suurimpien joukossa.

Moottorin lisäksi myös polttoainetankki oli sijoitettu taakse tehden autosta vahvasti takapainoisen. Tämä vaikuttaa ajettavuuteen. Näitä malleja tavattiin myös moottoriurheilun puolella ja esimerkiksi Henri Toivosen alta on löytynyt Simca 1000 Rallye 2.

Simca 1000 Coupe

Bertonen korilla kaunisteltu Simca 1000 Coupé omaa sekin yhteyden tämänkertaiseen käytettyyn erikoisuuteen.

Rallye-mallit kuuluivat tonnisen vauhdikkaampiin vaihtoehtoihin, vaikka alkuaikoina oli saatavilla myös Abarthin näkemyksiä samasta aihiosta. Samaan perusrakenteeseen pohjautui lisäksi kuvankaunis Simca 1000 Coupé, jonka korit Bertone valmisti Torinossa. Coupén muodoista vastasi Giorgetto Giugiaro.

Simca 1000 GLS - Tori.fi

Käytetty erikoisuus on tällä kertaa Simca 1000 ja mallitarkenteena toimii kirjainyhdistelmä GLS.

Käytetty erikoisuus

Löytämämme Simca 1000 on vuosimallia 1974 ja tarkemmin mallia GLS. Simca Poissy -moottorin tilavuus on 1118 kuutiosenttimetriä ja sen huipputeho on 39 kilowattia, joka vastaa hieman yli 50 hevosvoimaa. Käsivaihteiston kaikki neljä vaihdetta on synkronoitu.

Omamassa on vaivaiset 780 kilogrammaa. Tästä johtuen mainitut tehot riittävät auton ripeään liikuttelemiseen. Aikanaan Simcan tonnia kehuttiinkin sen ajettavuuden ja ketteryyden osalta, joten moni yksilö päätyi kilparadoille.

Simca 1000 ohjaamo - Tori.fi

Löytämämme yksilön sisätiloja hallitsee ruskean eri sävyt. Ne sointuvat sopivasti yhteen ulkokuoren kanssa.

Alun perin Simca 1000 oli tilattavissa vain kolmella värillä, mutta valikoima laajeni hyvin pian. Jutun yksilön maalipinnan väri on hieno syvän sinivihreä. Sisältä löytyy ruskeaa useassa eri sävyssä.

Kyseinen yksilö on museorekisteröity ja myynti-ilmoituksen mukaan se on alkuperäiskuntoinen. Myös alhaisen 85 000 kilometrin mittarilukeman luvataan pitävän paikkansa. Auto on voittanut ”parhaiten säilynyt alkuperäiskuntoinen ajoneuvo” -palkinnon, joskaan ilmoituksesta ei selviä että missä tapahtumassa tämä palkinto on jaettu.

 

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, Simca

Jaa artikkeli

Keskustelu