22.10.2018

Käytetyt erikoisuudet – Saab 96

Tori.fi - Saab 96

Saab 96 ja V4-moottori on ikoninen pari. Tämä Uudessakaupungissa valmistettu juhlamalli on kuulunut aikanaan puolustusministerille.

Lentokoneiden linjakkaat muodot tulivat autoihin Saabin mukana vuonna 1947. Sotilaslentokoneita valmistanut yritys pystyi hyödyntämään aerodynaamista osaamistaan myös autonvalmistukseen. Saab 96 on tämän tarinan peruja.

Ensimmäinen jossain määrin sarjavalmisteinen Saab oli mallinumeroltaan 92. Vuonna 1955 esitelty seuraaja kulki loogisesti mallinimellä 93. Rallimenestyksenkin avulla yhtiön maine kasvoi, joten vuonna 1960 tarjolle tuli edeltäjiensä muotokieltä jatkanut seuraaja.

Tori.fi - Saab 96 ohjaamo
Loppupään Saab 96 -yksilön, tämänkertaisen käytetyn erikoisuuden, ohjaamo on mielenkiintoinen yhdistelmä 50- ja 80-lukujen väliin mahtuneita piirteitä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Saab 96

Saabin ensimmäinen todellinen menestystuote oli tämä peräti kaksi vuosikymmentä tuotannossa säilynyt 96. Mallia myytiin yli puoli miljoonaa kappaletta. Kansankielessä hieman naljaillen muun muassa susikuutoseksi kutsuttu Saab kuului julkaisunsa aikaan markkinoiden turvallisimpien autojen luokkaan.

Saab 96 oli edeltäjiensä tapaan etuvetoinen. Alkuun moottorina toimi kolmisylinterinen 38-hevosvoimainen kaksitahtimoottori ja auto oli varustettu rattivaihteilla sekä vapaakytkimellä. Julkaisun yhteydessä vaihteita oli vain kolme, mutta neljäskin tarjottiin myöhemmin.

Tori.fi - Saab 96 V4-moottori
Fordin V4-moottori tuli tarjolle vuonna 1967 ja se lähestulkoon tuplasi teholukemat aiemmasta. Nelisylinterinen moottori tuotti heti alkuun noin 65 hevosvoimaa.

Vuonna 1967 tarjolle tullut Fordin V4-moottori lähes tuplasi tehot ja samalla saatiin etuakselille levyjarrut. Uudenkaupungin tehtaalla valmistus alkoi 60- ja 70-luvun vaihteen tienoilla ja lopulta se keskitettiin kokonaan Suomeen. Autoa kehitettiin vuosi vuodelta eteenpäin.

Pohjoisiin olosuhteisiin kehitetty ysikuutonen osoittautui lämpimäksi ja kestäväksi talviautoksi. Myös runsas maavara edesauttoi etenemistä talvella. Saab ei ollut koskaan halpa merkki, mutta rahalla sai laatua – Suomessa malli sai tosin verohelpotuksia.

Tori.fi - Saab 96 takaa
Mallihistoriansa loppupuolella Saab 96 sai moneen muun asian lisäksi ilmanohjaimen tavaratilan kanteen. Ratkaisu jakaa mielipiteet.

Osin samoilla eväillä tämä rynnäkkösämpylä onnistui myös rallipoluilla. Stig Blomqvist ja Simo Lampinen lukeutuvat huippukuljettajiin, jotka saavuttivat menestystä ysikutosella. Esimerkiksi Jyväskylän suurajot, Monte Carlo, RAC ja Ruotsin ralli on voitettu useampaan kertaan tällä etuvetoisella ja etumoottorisella Saabilla.

Saab 96 oli kehittynyt merkittävästi koko valmistuksensa ajan, mutta vähintään muotoilu alkoi jäädä vanhanaikaiseksi 80-luvun lähestyessä. Lopulta vuonna 1980 tuotanto loppui ja jo vuonna 1968 esitelty Saab 99 jäi kantamaan vastuuta myynnistä. Merkin historia on monella tapaa suomalaisten sydäntä lähellä ja ysikuutonen lienee monelle se kaikkein pyhin malli.

Tori.fi - Saab 96 edestä
Tämänkertainen käytetty erikoisuus on erityinen muun muassa sinisen värinsä osalta. Erikoinen väri oli tarjolla vain vuosina 1979 ja 1980.

Käytetty erikoisuus

Historialtaan ja mallivuodeltaan erityinen Saab 96 V4-moottorilla on tällä kertaa käytettynä erikoisuutena. Käyttöönottovuosi on malliston viimeiseksi jääneen vuoden puolella. Jo tämä riittää herättämään mielenkiintomme.

Myyjä kertoo auton olevan juhlavuoden rajoitetun 300 kappaleen erää sarjanumerolla 205. Myös moottorin ja vaihteiston kerrotaan olevan alkuperäisiä autoon kuuluvia. Luonnollisesti tämän ikäluokan Saab 96 on valmistettu Uudessakaupungissa.

Tori.fi - Saab 96 takapenkki
Vuosimallin 1979 Saab 96:n sisäverhous on harmahtava. Se kuuluu tuotannon loppupuolen yksilöön.

Aiemmat seikat määrittävät myös auton ulkovärin ja sisätilojen verhoilun. Ulkopuolta somistaa erityinen sininen metalliväri nimeltään aquamarinblå. Tästä vuosimallin 1979 autosta löytyy sisältä vaaleanharmaa kangas, kun viimeisen vuosimallin autoissa verhoilun sävy oli sininen.

Ensimmäiseksi omistajaksi kerrotaan puolustusministeri Veikko Pihlajamäki. Alkuperäinen huoltokirja, käyttöohjekirja sekä muita dokumentteja löytyy ja nämä paikantavat auton alun perin Kauhavalle. Matkamittarin lukema on noin 76 000 kilometriä.

Tori.fi - Saab 96 dokumentaatio
Auton alkuperäistä dokumentaatiota on runsaasti tallella ja asia on mainittu myös myynti-ilmoituksessa. Pelkistä papereista voi selvitä yllättävän paljon.

Auto on ilmoituksen mukaan seissyt pukeilla yli 20 vuotta. Sillä on kuitenkin nyttemmin ajettu, joka on hyvä merkki tarpeellisten entisöintitöiden arvioimiseksi. Sininen ysikuutonen on katsastettu huomautuksitta tänä kesänä.

Ilmoituksen Saabissa on muutama muutos alkuperäisyydestä ja ne on listattu rehdisti esille. Näiden palauttamisen ei pitäisi olla suuritöinen tai hankala tehtävä – erityisesti sillä suurin osa tarvittavista osista on tallessa. Epäilemme kyseessä olevan yksilön omaavan jopa historiallista arvoa, joten palautus alkuperäiseksi voisi olla paikallaan.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi

Luetuimmat