3.6.2019

Käytetyt erikoisuudet – Fisker Karma

Fisker Karma - Tori.fi

Suomessa valmistettu auto on aina erityinen, mutta Fisker Karma on monella muullakin tavalla täysin poikkeuksellinen latausmahdollisuudella varustettu varhainen hybridisukkula.

Fisker Karma on käynyt läpi autoalan koko kirjon sekä hyvässä että pahassa. Monella tapaa kehuttu ja odotettu erikoinen malli sai hienon vastaanoton. Myynti alkoi kuitenkin tahmeasti ja jatkon vesitti laajaa julkisuutta saaneet ikävät tapahtumat.

Aloitetaan tarina kuitenkin aivan alusta. Suomessa valmistetun yhdysvaltalaisen auton isähahmo automuotoilija ja yrittäjä Henrik Fisker omaa kansalaisuuden Yhdysvaltojen lisäksi myös Tanskan puolelle. Henrik Fisker on parhaiten tunnettu upeista muodoista, jotka hän on antanut muun muassa Aston Martin DB9:n ja BMW Z8:n kaltaisille autoille.

Samalta herralta muuten tilattiin Tesla Model S -mallin muotoilun lähtökohta vuonna 2007. Noihin aikoihin Henrik Fisker perusti Kaliforniaan omia autoja valmistavan yrityksen nimellä Fisker Automotive, joka oli jatkumoa Fisker Coachbuildille. Fisker Automotiven ensimmäinen oma tuote oli Fisker Karma, jonka esituotantoversio esiteltiin yleisölle Detroitin autonäyttelyssä vuonna 2008.

Fisker Karma up
Fisker Karma sai positiivisen vastaanoton ilmestyttyään, joten potentiaalia riitti.

Markkinoille se saatiin vuonna 2011 ja ostajakuntaan kuului muun muassa Leonardo di Caprio. Vastaanotto oli positiivinen ja esimerkiksi Top Gearin James May nimesi Karman valinnakseen vuoden autoksi 2011. Autot valmistettiin Uudenkaupungin autotehtaalla Suomessa.

Valitettavasti akkutoimittaja A123 Systems joutui tekemään useita laajamittaisia takaisinkutsuja ja lopulta lopettamaan toimitukset kokonaan. Useampi Fisker Karma syttyi myös palamaan erinäisistä syistä nuoren autonvalmistajan mainetta nakertaen. Näiden seurauksena Fisker ajautui vararikkoon ja Karma jäi harvinaisuudeksi, sillä vain muutama tuhat autoa ehti valmistua.

Fisker Karma sivusta - Tori.fi
Tämänkertainen käytetty erikoisuus on punainen Fisker Karma.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty erikoisuus – Fisker Karma

Tämänkertainen käytetty erikoisuus Fisker Karma on ylellinen, sulavasti muotoiltu, neliovinen ladattava hybridi. Myynnistä löytämämme yksilö on ensirekisteröity vuonna 2013 ja se on kerännyt tähän mennessä noin 25 000 kilometriä. Punaisen yksilön hintapyynti on kirjoitushetkellä 66 000 euroa.

Autossa on yhdistetty perinteinen polttomoottori sekä sähköinen voimalinja, josta tulee nimitys hybridi. Polttomoottori ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan missään vaiheessa suoraan yhteydessä pyöriin, vaan sitä käytetään akkujen lataamiseen. Pyöriä pyöritetään aina sähkömoottorin avustuksella.

Fisker Karma takaa - Tori.fi
Karma liikkuu pelkällä sähköllä maksimissaan noin 80 kilometrin matkan ja tämän jälkeen on turvauduttava polttoaineen polttamiseen energian tuottamiseksi sähkömoottoreiden pyörittämiseksi.

Karman litiumioniakuston kapasiteetti on noin 20 kWh ja sen avulla on ajettavissa maksimissaan 80 kilometrin matka sähköisesti polttomoottoria käynnistämättä. Karmassa on kaksi sähkömoottoria, jotka hoitavat auton liikuttamisen. Akkuja ladataan tarvittaessa kaksilitraisella nelisylinterisellä polttomoottorilla.

Komean 2,4 tonnia painavan hybridin kiihtyvyys 100 kilometrin tuntinopeuteen pelkällä sähköllä kestää noin 7,5 sekuntia. Autolle luvataan kiihtyvyys paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen noin 6 sekunnissa, kun sekä polttomoottori että akusto työskentelevät yhdessä suurimman tehon saavuttamiseksi. Koko järjestelmän ilmoitettu yhteisteho on noin 400 hevosvoimaa ja tällöin rajoitettu huippunopeus on noin 200 kilometriä tunnissa.

Fisker Karma side
Ehkä mallinimi on enne, mutta Fiskerin esikoinen koki hurjasti hyvää ja paljon pahaa hyvin lyhyessä ajassa.

Fisker Karma omaa melkoisen draaman kaaren uuden automerkin perustamisesta tuotannon loppumiseen. Jo pelkästään tämä tekisi autosta mielenkiintoisen, mutta kotimaisuusaste lisää oman mausteensa soppaan. Mielenkiintoinen auto tulee muistaa tarinansa vuoksi, joten omistajia tarvitaan juttua jatkamaan.

Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Fisker

Luetuimmat