Ajoneuvot | Uutinen | 23.4.2019

Kauheimmat kliseet soittolistana – antaisitko Seatin toimia tiskijukkana?

Seat kokosi mielestään 20 parasta roadtrip-biisiä soittolistaksi, mutta musiikkimaun puute taitaisi jättää espanjalaisvalmistajan ensimmäiselle bussipysäkille.

Jaa artikkeli

Seatin teetättämä tutkimus paljastaa muutamia mielenkiintoisia faktoja autoissamme raikaavasta musiikista, mutta samalla espanjalaisvalmistaja kokosi hävettävän kauhean 20 biisin listan roadtripeillä kuunneltavaksi.

Seatin soittolista tiskijukka roadtrip top 20 biisit

2 000 brittikuljettajalle tehty kyselytutkimus kertoi, että peräti 84 % meistä kuuntelee lempibiisejään ajaessa ja 90 % kertoi musiikin tuovan onnellisuuden tunnetta. Taustalta löytyy dopamiini, onnellisuushormoni, jota vapautuu musiikkia kuunneltaessa. Kuljettajista 64 % kertoi, että eri musiikkigenret vaikuttavat heidän mielialaansa. Ei kovinkaan yllättävästi pop ja rock ovat suosituimpia musiikkiluokkia autoillessa.

Säveltäjä, tuottaja ja muusikko Pablo Cano listasi Seatille myös viisi hittibiisien perusainesta.

  • Rytmi: sydämenlyönteihin rinnastuvat tahtilajit 2/4 ja 4/4 ovat erityisen samaistuttavia ja tanssittavia.
  • Duurisointi: C-duurin ja D-duurin kaltaiset sävelasteikot saavat kuuntelijoissa aikaan elämänvoimaisia ja iloisia mielikuvia. Monissa hittibiiseissä on käytetty vain kolmea tai neljää sointua, joten vähemmän voi olla enemmän.
  • Rakenne: looginen rakenne jää paremmin kuuntelijoiden mieleen, sillä nämä voivat arvata esimerkiksi soolon paikan kappaleen tyylin mukaan.
  • Sanoitukset: yleensä mutkaton sanoitus takaa, että kaikki ymmärtävät laulun sanoman ja voivat samaistua siihen. Päämääränä on empatian herättäminen.
  • Kertosäe: kuuntelija muistaa lähinnä tämän, joten tarttuva, yksinkertainen ja helposti laulettava kertosäe on avainasemassa hittibiisin menestykselle.

Seatin soittolista roadtrip top 20 biisit

Poppi vaatii tietysti myös poppivehkeet. Seat muistuttaa olevansa ensimmäinen autonvalmistaja, jonka stereojärjestelmistä löytyy musiikintunnistusohjelma Shazam ja Nielsen Consultingin mukaan peräti 70 % käyttäjistä käyttääkin ohjelmaa yli 30 km/h nopeuksissa. Viime vuosina automerkit ovat panostaneet myös äänentoistolaitteisiin.
– Perimmäinen päämärämme on saavuttaa mahdollisimman luonnollinen ääni, kommentoi autoakustiikkainsinööri Adrián Mateo.

Seatin soittolista

Soittolista helvetistä

Kyselyn perusteella Seat koosti top 20 soittolistan ja jakoi siitä muutamia huomioita. Autoilijoiden ykkösnimenä oli Queen ja erityisesti vuonna 1975 levytetty klassikkoraita Bohemian Rhapsody. Kympin kärjen ainoat tuoreehkot kappaleet ovat Pharrellin Happy ja Black Eyed Peasin I Gotta Feeling.

Sijoilta 11.–20. löytyy sekoitus niin uudempia kuin vanhempia hittejä. Mielenkiintoisin huomio lienee, että tähän väliin osuu myös koko listan ainoa 1990-luvulla nauhoitettu kappale. Jokainen arvannee mistä on kyse.

Sekalainen kliseelista tosin muistuttaa siitä, miten intiimi tila henkilöauto lopulta on. Näiden kauheuksien soittaminen putkeen johtaisi lähinnä matkasuunnitelmien eriytymiseen viimeistään ensimmäisen bussipysäkin kohdalla.

Seatin soittolista roadtrip top 20 biisit

SEATin sävelet mixtape:

1. Bohemian Rhapsody, Queen
2. Dancing Queen, ABBA
3. Livin’ on a Prayer, Bon Jovi
4. I’m Gonna Be (500 miles), The Proclaimers
5. Eye of the Tiger, Survivor
6. Walking on Sunshine, Katrina and the Waves
7. Wake Me Up Before You Go Go, Wham!
8. Happy, Pharrell
9. Girls Just Wanna Have Fun, Cindy Lauper
10. I Gotta Feeling, Black Eyed Peas
11. Ain’t No Mountain High Enough, Marvin Gaye & Tammi Terrell
12. Don’t Stop Believing, Journey
13. Wonderwall, Oasis
14. This Is Me, The Greatest Showman
15. Roar, Katy Perry
16. Hey Ya!, Outkast
17. I Believe in a Thing Called Love, The Darkness
18. Three Little Birds, Bob Marley
19. One Kiss, Calvin Harris & Dua Lipa
20. Hey Baby!, DJ Otzi

Lähde ja kuvat: Seat

Jaa artikkeli

Keskustelu