Ajoneuvot | Tekniikka | Uutinen | 10.8.2017

Johtotähdeltäkin rivikutosen tehoversio: horisontissa Mercedes-AMG 53

Perusmalliston lisäksi myös Mercedes-AMG on tarttumassa valmistajan uusiin rivikutosiin.

Jaa artikkeli

Automotive News kertoo, että ensi vuonna saapuvan uuden Mercedes-Benz CLS:n yhteydessä nähdään myös uusi tehoversio Mercedes-AMG:n mallistossa. Mercedes-AMG CLS 53 esittelisi saksalaisvalmistajan mallistomatriisiin uuden voimalinjan, joka perustuu uuteen M 256 rivikutoseen.

Uudistuneessa S-sarjassa esitelty 3-litrainen M 256 toisi AMG:n käsittelyssä mallistoon ainakin 430 hevosvoiman tehot, mutta moottorin yhteyteen tulee myös vähintään mietoa hybriditekniikkaa kulutuksen ja huipputehon optimoimiseksi. Moottoria piristää lisäksi kaksi turboahdinta, joista toinen on Autoblogin mukaan sähkökäyttöinen, toisen ollessa perinteinen.

Mercedes-AMG:n mallistossa uusi 53-versio asettuisi nykyisen V6-pohjaisen 43:n ja isomman V8-pohjaisen 63-version välimaastoon.

Uutta CLS:ää odotellaan markkinoille kesällä 2018, mutta AMG 53 -version aikataulu on toistaiseksi tuntematon. CLS:n lisäksi AMG 53 -versiota odotetaan ainakin samaan MRA-arkkitehtuuriin perustuvaan E-sarjaan, jossa se olisi coupén ja avomallin ainut AMG-tehoversio. Sedan ja farmari jatkavat entiseen tapaan AMG 63 -versioilla, jotka perustuvat isompaan V8-moottoriin.

Lähteet: Automotive News, Autoblog Kuva: Lauri Ahtiainen

Jaa artikkeli

Keskustelu

automerkiltä: Mercedes-Benz