Ajoneuvot | Koeajo | 10.1.2014

Jaguar F-type S

Avo-Jagge on helppokäyttöinen arkiajossa, mutta tarvittaessa omaa pedon elkeitä äänillään ja kiihkeydellään. Hyvää: ajoasento, suorituskyky, takaveto, räyhäkät äänet. Huonoa: tavaratila, monitoiminäytön valikot.

Jaa artikkeli

Intialaisomistukseen siirtymisen jälkeen Jaguar porskuttaa komeammin kuin aikoihin

Jaguarin mallisarjat ovat uudistuneet onnistuneesti viime vuosien aikana, mutta varsinainen päitä kääntävä malli on vielä uupunut. Nyt uusi F-type paikkaa puutteen, se on selkeästi legendaarisen E-typen henkinen seuraaja, vaikka aikaa onkin välissä kulunut.

Henkeäsalpaavat linjat ja mittasuhteet on täydennetty tyylikkäillä yksityiskohdilla. Kangaskattoinen avomalli on aluksi ainoa versio, umpimalli seuraa ensi vuonna.

Siro kaksipaikkainen

F-typeä ei ole kuitenkaan tehty aivan puhtaalle paperille, se perustuu XK:n kanssa samoille alustan perusratkaisuille. Akseliväliä on lyhennetty, sillä F on vain kaksipaikkainen.

Onnistunut muotoilu saa F-typen näyttämään huomattavasti nelipaikkaista isoveljeään sirommalta ja pienemmältä. Kori on kokonaan alumiinia, silti yli 1600 kilon nouseva paino lähentelee XK:n lukemia.

Tilat ja istuimien säätövarat riittävät pidemmillekin, samalla kuitenkin hyvä ajo-asento, sporttisesti muotoillut penkit ja kuljettajakeskeinen hallintalaitteiden sijoittelu jättävät mukavan tyköistuvan fiiliksen.

Autossa istutaan syvällä lähellä taka-akselia, konepellin pituutta ei hahmota kuskin paikalta yhtä selkeästi kuin sivupeilien näkymää hallitsevat muhkeat takalokasuojat. Takaspoileri nousee satasen vauhdissa lisäten downforcea parhaimmillaan 120 kilolla.

Nopea kangaskatto

Pehmeä ja paksu kangaskatto eristää hyvin melulta ja kylmyydeltä, lasinen takaikkuna on varustettu huurteenpoistolangoilla. Ylimääräiset suhinat ja natinat loistavat poissaolollaan. Ympäriajokaarien välissä on vetosuoja, ilmavirtaukset eivät sotke jakausta.

Katto viikkautuu pieneen tilaan selkänojien taakse ja katon keskiosa jää päällimmäiseksi näkyviin, erillistä kantta tilalle ei ole. Niinpä katto aukeaa ja sulkeutuu yhdestä napista nopeasti, 12 sekunnissa.

Kattoa voi liikuttaa 50 kilometrin tuntinopeuteen asti, joten sadekuuron yllättäessä ei tarvitse kokonaan pysähtyä. Katon ollessa kiinni tunnelma on tiivis ja näkymät takaviistoon rajoittuneet.

Luottokortilla matkaan

Ehkäpä kaikkein huonoin ominaisuus F:ssä on tavaratila, mitä on vaikea ymmärtää. Takapenkkiä ei ole, lyhyt katto vie vain pienen tilan selkänojien takaa. Kori on pitkänsutjakka ja takaluukkukin on kooltaan suuri, mutta sen alta aukeava tila on pieni ja kaiken lisäksi hankalan muotoinen.

Osan tilasta vie akku, joka on siirretty 50:50-painonjakauman saavuttamiseksi. Kahden hengen viikonloppumatkan pakkaaminen vaatii kikkailua enemmän kuin vaikka takamoottorisella 911:llä. Jos lisävarustelistalta ruksii tilapäisvarapyörän, tavaratilaa ei jää ollenkaan.

Ahdetut moottorit

F-typen konepelti aukeaa lokasuojia myöten eteenpäin E-typen tapaan. Kaikki pellin alle saatavat moottorit ovat mekaanisesti ahdettuja, kolmilitraisesta veekuutosesta on 340 ja 380 hevosvoiman versiot.

Ravintoketjun huipulla V8S-mallissa on 495 hevosvoiman viisilitrainen vinkkeli. Jatkossa on kasista odotettavissa vielä 600-heppainen R-versio.

Kaikkien parina on kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto. Vaihteita voi vaihtaa myös ratin liipaisimista tai vaihdekepistä, joka toimii kilpa-autojen tavoin eteenpäin pienemmälle ja taaksepäin isommalle. S-malleissa on tasauspyörästön lukko vakiovarusteena.

Ajoon saimme tehoversioista keskimmäisen, jo sen teho riittää pitämään suun virneessä ja ajonvakautuksen työllistettynä.

Ei kuutoseksi uskoisi

Aivan kuin Jaguarilla ei uskottaisi hyvännäköisen avoauton päitä kääntävään vaikutukseen. Huomiota on haettu myös äänillä.

Jos veekuutonen ei paljoa häviä suorituskyvyssä kasille, se harhauttaa myös täysmoottoria muistuttavilla pakoäänillään. Niitä on tehostettu ehkä hieman liikaakin. Jo käynnistäessä teatraalinen murahdus kääntää päitä ja muhkeat soundit seuraavat tyhjäkäynniltä alkaen.

Rauhallisessa ajossa vaimeampikin ääni riittäisi, varsinkin kun räyhänapista pakokaasujen tie suoristuu entisestään. Vaikka parkkihallissa tai Kaivopuiston kierroksella murinat nolostuttavat, on koeajoon pakko sisällyttää pari akustiikkavetoa tyhjässä Vuosaaren tunnelissa.

Äänen voima voittaa urkukonsertin. Sävy viekoittelee läpi koko kierrosalueen, vielä alasvaihdotkin kannattaa kuunnella vaihde kerrallaan.

Ketään tuskin kiinnostaa, mutta koeajon keskikulutus oli melko tarkkaan 10 litraa sadalla kilometrillä.

Jagge vs. Porsche

Nopeiden avoautojen sarjassa kilpailijat ovat harvassa. F-typen alustaan on etsitty kultaista keskitietä ratapäivien ja bulevardicruisailun välillä. Jaguarin ohjaus on nopea ja tarkka, mutta silti ote ja tuntuma tiehen on etäisempi kuin vaikkapa Porschen Boxsterissa tai 911:ssa.

Suorilla Jagge menee ohi silkalla voimalla, mutta keveämmät Porschet ovat tarkempia ja etevämpiä mutkapätkillä. F-type on sekä alustaltaan että olemukseltaan selkeästi urheilullisempi, mutta samalla levottomampi kuin Mersun SL. Leppoisaan cruisailuun Mersu on mukavampi ja äänettömämpi.

Ajamisen hauskuudessa kevytperäinen ja yliohjaava F-type vie kuitenkin voiton.

Jaa artikkeli

Keskustelu

Lisäkuvat

Valmistajalta: Jaguar