Ajoneuvot | Moottoripyörät | 6.8.2018

Indian FTR1200 konseptimallista tuotantoon

Indian on vahvistanut tekevänsä viime syksynä esitellystä FTR1200 -konseptipyörästä tuotantomallin. Markkinoille sitä odotetaan jo kaudelle 2019.

Jaa artikkeli

Indian on hallinnut Pohjois-Amerikan Flat Track -sarjoja FTR750-kilpurillaan. Arvostetussa AMA-sarjassa mallilla ajettiin viime kaudella yhteispisteissä sijoille 1, 2 ja 3. Niinpä ei olekaan ihme, että amerikkalaisvalmistaja haluaa hyödyntää kilpailumenestyksen myös tuotantomoottoripyörissään.

Indian FTR1200

Asiakaspalautteen perusteella sarjatuotantoon

Viime marraskuussa Indian esitteli FTR1200 -konseptimallin Milanon kansainvälisessä moottoripyöränäyttelyssä. Silloin valmistaja korosti, että päätöstä sarjatuotannon aloittamisesta ei ole vielä tehty.

Asiakkailta saatu palaute on sen jälkeen ollut niin positiivista, että nyt Indian on vahvistanut tuovansa markkinoille Flat Track -henkisen FTR1200-mallin.

Indian FTR1200

Valmistaja on vielä varovainen yksityiskohtien suhteen, ja ilmoittaa vain uutuudessa olevan ristikkorakenteinen putkirunko sekä uusi 1200-kuutioinen V2-moottori.

Kuinka paljon moottori poikkeaa esimerkiksi Indian Scoutin nestejäähdytteisestä 1133-kuutioisesta V2-moottorista, on vielä kysymysmerkki.

Kun Scoutin moottori tuottaa 100 hevosvoiman huipputehon ja 100 newtonmetrin väännön, niin iskutilavuuden kasvulla voidaan ennakoida molempien lukemien olevan uutuudessa ainakin vähän suuremmat.

Malliston laajennus, ei suunnanmuutos

Vaarallisille vesille Indian astuu ilmoittaessaan, ettei se halua uutuuden olevan 1200-kuutioinen custom, vaan jotain ihan muuta. Tällä nimittäin pyllistetään melko suoraan Indianin nykyistä asiakaskuntaa kohti. Ilmeisesti yhtiö tiedotteellaan haluaa vain korostaa laajentavansa tuotevalikoimaansa kokonaan uuteen segmenttiin.

Vaikka Milanossa viime syksynä nähty konseptimalli näytti valmiilta tuotantoon, on erityisesti ulkonäköön odotettavissa ehkä suuriakin muutoksia.

Indian FTR1200

Indian palkkasi tämän vuoden maaliskuussa päämuotoilijakseen ruotsalaisen Ola Stenegårdin, joka aikaisemmin toimi BMW:n moottoripyöräosaston päämuotoilijana ja hänen kädenjälkiään ovat mm. BMW:n R nineT -mallit.

Stenegård on moneen otteeseen julkisesti kertonut, että hänen ammatilliset intohimonsa ovat nimenomaan suurten V2-moottorien ympärille rakennetuissa pyörissä, ja onpa mies vuosien saatossa rakentanut itsekin useita hienoja custom-moottoripyöriä.

Oletettavaa on, että Stenegårdin kädenjälki näkyy vahvasti tulevan FTR1200:n lopullisissa muodoissa.

Jaa artikkeli

Keskustelu