6.4.2019

Huutokauppahelmet – Lancia 037

Lancia 037

Rallijumalat ovat nyt juttusarjallemme suosiollisia, sillä vajaan viikon päästä myyntivuorossa on Lancia 037 Rally Stradale.

Viime viikolla saimme nauttia Stratoksen loistosta lompakko otsalla. Tällä viikolla ostahaluja herättelee samassa yhteydessä huutokaupattava vuoden 1982 Lancia 037 Rally Stradale. Se oli Lancian rallisankarien aikajanalla Stratoksesta seuraava, joten sopii hyvin edellisen jutun jatkoksi.

Lancia 037 keula

Mainittakoon samalla sen verran aiemmista Huutokauppahelmet –juttusarjan autoista, että Fort Lauderdalen huutokaupassa tarjolla ollut Rolls-Royce Silver Cloud Drophead Coupe on edelleen myynnissä. Ehkä riittävän moni ei lukenut juttuamme tai sitten lukijakuntamme ei vastaa ostajakuntaa.

Aiemmin mainitulla Stratoksella voitettiin vuoden 1979 jälkeen vain yksi ainoa ralli, joten Lancia kaipasi jotakin uutta. FIA muutti rallin luokkajakoa vuodelle 1982, jolloin oli hyvä aika iskeä. Numerot korvattiin kirjaimilla ja uudeksi kuninkuusluokaksi luotiin B-ryhmä, jonka jokainen rallin historiaan hurahtanut tuntee tarkasti.

Lancia 037 taka-apurunko

B-ryhmän luokitus vaati 200 valmistettua tuotantoautoa. Määrä ei ole suuri, mutta valmistajille tuli todella kova kiire luoda uusien sääntöjen mukainen ralliauto sääntöjen julkistuksen jälkeen. Tästä syystä Lancia päätyi hyödyntämään jo olemassa olevan Beta Montecarlo Turbon ratkaisuja.

Uuden ralliauton runkorakenne perustui ohjaamon peltirakenteiden osalta Montecarloon, mutta alkuperäisen ohjaamon edessä ja takana olevat peltirakenteet oli korvattu turvakaarikehikkoon integroiduilla putkirungoilla. Takaosan rakenne mahdollisti moottorin pitkittäisasennuksen.

Lancia 037 moottori

Kaasunvasteen optimoimiseksi kaksilitrainen nelisylinterinen moottori varustettiin turbon sijaan mekaanisella Volumex-ahtimella. Katuversiossa oli hieman yli 200 hevosvoimaa ja rallikäytössä yllettiin jopa seuraavalle sataluvulle. Auton massa huiteli versiosta riippuen tuhannen kilogramman molemmin puolin.

Tämä uusi auto julkistettiin yleisölle vuonna 1982 kaikessa yksinkertaisuudessaan nimellä Rally. Tehtaan projektinumerona oli toiminut 037, jolla auto opittiinkin myöhemmin tuntemaan. Se sai luokituksensa kuukauden sisällä julkistamisesta, johon mennessä 207 yksilöä oli todettu tehdyksi.

Lancia 037 takaosa

Rallipoluilla uutuuden ensimmäinen vuosi kului kehityksen parissa. Seuraavalla kaudella Markku Alén, Attilo Bettega ja Walter Röhrl keräsivät pisteitä tallille. Alén ja Röhrl onnistuivat voittamaan Monte Carlossa, Korsikalla, Akropoliksessa, Uudessa-Seelannissa ja Sanremossa takavetoisella Lancialla.

Audi Quattroa käskyttänyt Hannu Mikkola juhli kauden päätteeksi kuljettajien mestaruutta, mutta Lancia 037 saavutti italialaisvalmistajalle sen viidennen merkkimestaruuden jos mukaan lasketaan WRC-sarjaa edeltäneen IMC:n tulokset. Tämä vuoden 1983 saavutus oli viimeinen kaksivetoisella autolla voitettu kuninkuusluokan mestaruuspokaali.

Lancia 037 edestä

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lancia 037 Rally Stradale – RM Sotheby’s

Huutokaupattavana oleva Lancia 037 on varsin erityinen yksilö mittarilukemansa johdosta. Kyseisellä autolla on ajettu vain 3500 kilometriä, joten se lienee yksi vähiten ajettuja nollakolmeseiskoja tänä päivänä. Sillä on ollut kolme omistajaa historiansa aikana.

Kuten auton mukana kulkeviin papereihin on dokumentoitu, tämä kori numero 0022 rekisteröitiin Palermoon 24. toukokuuta 1984 Fransesco Pio Bignardin nimiin. Bignardin suku on tunnettu rallipiireissä, mutta kyseinen yksilö ei koskaan päätynyt kilpakäyttöön vaan säilyi katuautona. Katuautona jota kilometrien perusteella lähinnä säilöttiin.

Autoi säilyi samassa omistuksessa yli 20 vuotta aina vuoteen 2005, jolloin se myytiin Bolognaan. Sitä ei kuitenkaan koskaan edes rekisteröity, vaan auto sijoitettiin suuremman kokoelman sekaan. Kymmenen vuotta myöhemmin auto myytiin Saksaan, josta se nyt huutokaupataan.

Lancia 037 takaa

Hinta-arvio on 350 000 – 400 000 euroa. Täysin entisöimätön ja poikkeuksellisen vähän ajettu B-Ryhmän alkuaikojen takavetoinen luokitusmalli on lähes ainutlaatuinen tarjous. Näin ollen hinta-arvio tuskin säikäyttää todellisia ostajaehdokkaita - huutokaupan loppusumma on hyväksyttävä, sillä toista samanlaista tuskin ilmaantuu tarjolle.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Peter Singhof/RM Sotheby's.

Luetuimmat