9.10.2016

Formula 1 Japanin GP – Mercedeksen kausi

Formula 1 Japanin GP

Vaikka tuloslista ei ole järin yllättävä, päädyttiin siihen edes osittain mielenkiintoisten käänteiden kautta.

Japanin klassinen F1-osakilpailu Suzukan moottoriradalla tarjosi jännitettävää pitkin kilpailua, vaikka tulos olikin lopulta melko odotettu.

Kilpailun kannalta merkittävin hetki oli lähtö, jossa Mercedes-kuljettaja Lewis Hamilton hyytyi ja putosi eturivistä kahdeksanneksi. Niinpä tallitoveri Nico Rosberg sai ajaa voittoon kaikessa rauhassa, halliten tahtia lähes yksinvaltiaana koko kilpailun ajan.

Ferrareiden hyvä aika-ajotulos hukkui jo ennen lähtöä teknisiin rangaistuksiin, joten parhaasta yrityksestä ja makeista ohituksista huolimatta Sebastian Vettel ja Kimi Räikkönen eivät ennättäneet todella mukaan kärkikahinoihin. Italialaistalli osoitti kuitenkin kokeilunhalua varikkotaktiikoissaan, mutta palaset eivät vielä loksahtaneet paikoilleen haastajan aseman vaatimalla tavalla. Niinpä ovi jäi auki Red Bullin Max Verstappenille, joka sai ajaa melko eleettömän kilpailun toiselle sijalle. Vain lopussa Hamilton pystyi haastamaan Verstappenia, mutta nuori hollantilaiskuljettaja pystyi helposti puolustamaan hallitsevan maailmanmestarin yritykset – joskin hiukan Verstappenilta tunnetulla tyylillä. Hamilton puolestaan sai nopealla autollaan ja hyvillä varikkopysähdyksillä pelastettua päivästään sen mitä pelastettavissa oli.

Niinpä kärkiautojen osalta merkittävintä olikin se, että Mercedes varmisti valmistajien maailmanmestaruuden, kuljettajien mestaruustaiston ollessa vielä avoinna kauden neljään viimeiseen kilpailuun.

Kärjen takana nähtiin hyvää vauhtia Force Indialta, Williamsin ollessa vastaavasti vaisu. Valtteri Bottas ajoi pääosin eleettömän kilpailun Felipe Massan kannassa. Epäedukseen esiintyi myös McLaren, jonka vauhti ei riittänyt monien muiden osakilpailujen tavoin juuri moottorivalmistaja Honda kotikilpailussa.

Seuraavan kerran F1-sirkus jatkaa Yhdysvaltojen osakilpailulla kahden viikon kuluttua.

Alustava tuloslista:

SijoitusKuljettajaTalli
1.Nico RosbergMercedes
2.Max VerstappenRed Bull
3.Lewis HamiltonMercedes
4.Sebastian VettelFerrari
5.Kimi RäikkönenFerrari
6.Daniel RicciardoRed Bull
7.Sergio PérezForce India
8.Nico HülkenbergForce India
9.Felipe MassaWilliams
10.Valtteri BottasWilliams
11.Romain GrosjeanHaas
12.Jolyon PalmerRenault
13.Daniil KvjatToro Rosso
14.Kevin MagnussenRenault
15.Marcus EricssonSauber
16.Fernando AlonsoMcLaren
17.Carlos SainzToro Rosso
18.Jenson ButtonMcLaren
19.Felipe NasrSauber
20.Esteban GutiérrezHaas
21.Esteban OconMRT
22.Pascal WehrleinMRT

Lähde: Formula 1 Kuva: Mark Thompson / Getty Images / Red Bull

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat