Ajoneuvot | Uutinen | 14.12.2017

Fordin kulisseissa tapahtuu: siirtyykö Mondeo Kiinaan tai peräti historiaan?

Muutokset Mondeon ja Fusionin seuraavan mallisukupolven tuotantopaikoissa ovat saaneet analyytikot varpailleen.

Jaa artikkeli

Fordin nykyklassikoihin kuuluva Mondeo saattaa olla kohtaamassa suuria muutoksia mallin siirtyessä kohti seuraavaa sukupolvea vuoden 2020 tietämillä.

Automotive News on saanut tietoonsa, että autojätti on ilmoittanut alihankkijoille, että Mondeon amerikanserkku Fusionin seuraavan mallisukupolven valmistus siirtyy pois Meksikon Hermosillon tehtaalta. Julkaisu kirjoittaa samalla, että myös Espanjan Valenciassa valmistettavasta Mondeosta on annettu samanlainen ennakkoilmoitus komponenttien toimittajille.

Meksikon ja Espanjan lisäksi Mondeota/Fusionia rakennetaan vain Kiinassa. Vuoteen 2016 Fusionia valmistettiin myös Fordin kotiseuduilla Michiganissa.

Yhtiö on kuitenkin kertonut tulevista suunnitelmistaan lausunnolla, jonka mukaan se ei aio tuoda seuraavan mallisukupolven Fusionia tai Mondeota Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan ainakaan Kiinan tehtailta. Fordin lausunto oli vastareaktio aiempaan Reutersiin uutiseen, jonka mukaan sinivalkoinen amerikkalaisvalmistaja keskittäisi mallien tuotannon Kiinaan.
– Meillä on lisää tietoa kerrottavaksi seuraavasta Fusionista/Mondeosta myöhemmin, yhtiön sähköpostilausunto kommentoi.

Nyt kysymysmerkiksi jää, miten yhtälö ratkaistaan. Vaihtoehtoina on Fusionin ja Mondeon myyntialueiden vähentäminen, korvaaminen täysin erilaisilla ajoneuvoilla katumaasturibuumin edessä tai rakentaa sitä toisilla tehtailla.

Yhdysvalloissa Fusion on myynyt yli 2,7 miljoonaa autoa vuodesta 2005, mutta nyt edessä on kolmas vuosi myynnin hiipumista 2014 tehdyn ennätyksen jälkeen. Tänä vuonna Fusionin myynti on laskenut Yhdysvalloissa 22%, mikä on nopeammin kuin koko D-segmentin 16% myynnin lasku Atlantin toisella puolella.

Focuksen valmistus esimerkkinä

Tänä vuonna Fordin pääjohtajaksi nousseen Jim Hackettin alaisuudessa autojätti hakee nyt voimakkaasti säästöjä. Yhtiö on myös varoitellut, että se tulee suoraviivaistamaan tuotevalikoimaansa ja että ainakin Pohjois-Amerikassa kuluttajien siirtyminen sedaneista katumaastureihin on pysyvä markkinailmiö. Ford panostaa myös henkilöautojen sijaan voimakkaammin korkeamman katteen katumaastureihin ja avolavoihin.

Aiemmin Ford on kertonut, että Pohjois-Amerikassa nähtävät Focukset tuodaan jatkossa Kiinan markkina-alueelta. Tuotannon keskittäminen maailman suurimmalle automarkkinalle tuo yhtiölle noin 500 miljoonan dollarin säästöt.

Lähde: Automotive News Kuva: Lauri Ahtiainen

Lue myös:

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Ford