4.5.2018

Enemmän kuin autonäyttely – Classic Motorshow’n teemana Britit

Classic-Motorshow

Yhdennentoista kerran järjestettävä Classic Motorshow tarjoaa yli 400 ajoneuvon verran nähtävää tulevana viikonloppuna Lahdessa.

Classic Motorshow ei ole pelkkä autonäyttely, vaan autojen lisäksi tarjolla on moottoripyöriä, mopoja, työkoneita, moottorikelkkoja ja raskasta kalustoa.

Näyttelyajoneuvojen ikähaarukka alkaa moottorivoimalla liikkumisen alkuvuosista ja päättyy 1990-luvun alkuun. Lahden Urheilu- ja messuhallin 18 000 neliön näyttelyssä on ajoneuvojen lisäksi paikalla myös kerhoja, asiantuntijatahoja, kauppiaita ja erikoisosaajia.

Monipuolisuuden ansiosta Classic Motorshow tarjoaakin nähtävää koko päiväksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

”Tyypillisiä englantilaisia”

Tämänkertaisen näyttelyn teemana ovat Britit. Esimerkiksi Ford Cortina, Triumph Herald, Vauxhall Viva ja Mini olivat aikanaan monen perheen ylpeyden aiheita, ikäännyttyään ehkä myös kirosanoja. Ne olivat siis sekä hyvässä että pahassa ”tyypillisiä englantilaisia”.

Kokonaan oman lukunsa muodostavat Rolls-Royce ja Jaguar, jotka ovat aina olleet korkealla jalustalla automerkeistä keskusteltaessa.

Kaksipyöräpuolelta tunnettuja brittimerkkejä ovat esimerkiksi BSA, Ariel, Norton, Matchless ja tietysti Triumph. Brittiteemaa kunnioittaen Veteraanimoottoripyöräklubi tuo osastolleen nähtäväksi 12 brittimoottoripyörää.

”Omistajien helmet”

Näyttelyssä on tällä kertaa uusi ajoneuvokokonaisuus, ”omistajien helmet”. Kuten nimikin kertoo, kyseessä on yksityishenkilöiden silmäteriä eri aikakausilta, merkistä ja valmistusmaasta riippumatta.

Esimerkkeinä tältä osastolta voi mainita vaikkapa Cadillac Sedan De Villen vuodelta 1958 ja samalta vuodelta Ford Anglia 100 Deluxen, vuoden 1966 Ford Taunus 17M:n ja seuraavaa vuosikertaa edustavan Volvo Amazon 2D:n.

Lähde: Classic Motorshow Kuva: Janne Huhtala

Classic Motorshow 2018

Aika: 5.-6.5.2018
Paikka: Lahden Urheilu- ja messuhalli, Salpausselänkatu 7, Lahti
Aukioloajat: la 5.5. klo 9-17, su 6.5. klo 10-17
Liput: aikuiset 19 €, alle 12-vuotiaat veloituksetta aikuisen seurassa
www.classicmotorshow.fi

Luetuimmat