1.5.2018

Edelleen myyntihitti: Peugeot 405 käy kaupaksi Iranissa

Peugeot 405

Vaikka ranskalaiskonsernin kasvupotentiaali on uudemmissa malleissa, pistää 30 vuotta sitten valittu Vuoden Auto Euroopassa kampoihin vielä nuoremmilleen.

PSA-ryhmän ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset ovat mielenkiintoista luettavaa. Viime vuonna konserniin liittynyt Opel on löytänyt paikkansa Peugeotin ja Citroënin rinnalla ja paljon glooriaa kerännyt Peugeot 3008 vauhdittaa koko konsernia voimakkaalla kasvulla. Myös isomman 5008:n myynnissä on peräti 774,1% kasvu!

Peugeot 405

Tilastojen keskeltä löytyy kuitenkin mielenkiintoinen erikoisuus. Ikoninen Peugeot 405 heiluu edelleen tilastojen kärkisijoilla 59 551 myydyn auton voimin, jättäen taakseen muun muassa Peugeot 308:n ja Citroën C3:n.

Vastaus löytyy Iranista. Peugeot 405:n lisäksi myös Iran Khodro ("Iranin auto") valmistaa lisenssillä myös Peugeot 206:tta ja 2008:aa. 405:n suhteen tarjolla on ainakin GLi, GLX sedan ja farkku sekä SLX legendaarisella TU-moottorilla. IKCO valmistaa myös Arisun-nimistä avolava-autoa, joka pohjautuu Peugeot 405:n tekniikkaan.

Vaikka yhteistyö- ja lisenssikuviot eivät ole uusi asia automaailmassa, on silti nostalgista nähdä 405:n menestyvän alueen automarkkinoilla. Vuoden Auto Euroopassa 1988 jaksaa hyvin vielä 30 vuotta myöhemminkin.

Lähde: PSA Kuvat: Peugeot, IKCO

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat