23.8.2017

Autonhoito vaatii ämpäriä

Ämpäreitä on erilaisia, mutta autonhoitoon tietyt piirteet soveltuvat toisia paremmin.

Ämpäri on itsestäänselvyys autonhoidossa ja harva edes ajattelee koko asiaa. Myös tässä suhteessa on parempia, ja huonompia, vaihtoehtoja.

Autonpesuun kaivetaan tallin perältä joku ämpäri, jonka ainoa vaatimus on pitää vettä. Myös moneen muuhun autonhoitotoimenpiteeseen tarvitaan ämpäriä, kuten esimerkiksi autonhoitojuttusarjan edellisessä osassa mainittiin. Ämpärilläkin on merkitystä.

Mikä tahansa puhdas ämpäri toki kelpaa pesuhommiin, mutta uutta ämpäriä ostettaessa valintaan voi uhrata hetken. On myös hyvä ymmärtää miten ämpäri vaikuttaa pesemiseen. Ämpärin valinta saattaa tuntua hienostelulta, mutta ei ole liian hyvää ämpäriä mahdollisesti kymmeniä tuhansia euroja maksaneelle uudelle autolle. Harrasteauton maalipinta saattaa olla tätäkin arvokkaampi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaksi ämpäriä

Yksi ämpäri on vasta alku autonpesuun, kuten Moottori on aiemmin kertonut käsinpesuohjeissa. Luonnollisesti pesumenetelmien tulee olla myös muilta osin kunnossa. Kahden ämpärin käyttö saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta perustelut ovat vankat.

Puhdas vesi on täysin kirkasta, joten veden mahdollisen likaantumisen huomaa hyvin läpinäkyvässä ämpärissä

Kahdesta ämpäristä huuhteluun käytettävä täytetään ennen pesua puhtaalla vedellä. Jokaisen pestyn alueen (esimerkiksi puolikas konepelti) jälkeen pinnasta lian kerännyt pesuväline huuhdellaan ensin huolellisesti tässä huuhteluämpärissä. Tällöin kaikki hiekka, kura ja lika maalipinnalta jää, ainakin teoriassa, huuhteluämpäriin. Tämä pitää pesuaineveden puhtaana, eikä auton likaa ja hiekkaa hangata takaisin maalipintaa vasten.

Ämpärin koko vaikuttaa tarvittavan shampoon määrään ja pesuväline pesuaineliuoksen kulutukseen. Pesuaineliuos ei saa loppua kesken pesun, joten ämpärin tulee olla riittävän suuri.

Toisessa ämpärissä on luonnollisesti pesuvesi, jossa pesuväline kastetaan aina ennen sen viemistä maalipinnalle. Pesuvälineestä kannattaa ravistella tai valuttaa ylimääräinen huuhteluvesi ennen sen kastamista pesuaineämpäriin, jotta pesuaineseoksen laimennussuhde säilyy oikeana.

Läpinäkyvyys

Kirkkaasta muovista valmistettu tilavuudeltaan noin 15 litran ämpäri soveltuu erinomaisesti autonhoitokäyttöön, kunhan se on varustettu hiekanerottimella.

Ämpärin värillä ei ole väliä, mutta läpikuultavuus on hyve. Kirkkaasta ämpäristä näkee sen pohjalle kertyvän mahdollisen lian ja veden tummumisen lian myötä. Selkeästi likainen vesi kannattaa vaihtaa puhtaaseen tarpeen tullen jopa kesken pesun - oli sitten kyse huuhtelu- tai pesuaineämpäristä.

Koko

Markkinoilla on monenkokoisia ämpäreitä. Tämä ei tule kenellekään yllätyksenä, mutta koolla on väliä myös autonhoidossa. Ensimmäinen muistettava asia on, että autoshampoon laimennussuhde on vakio. Tästä syystä tulee tietää ämpärin koko, jotta osaa lisätä oikean määrän pesuainetta veteen.

Ehkä tärkeämpi seikka on pesuaineliuoksen riittävyys. Liian pieni ämpäri loppuu kesken, mutta valtava sammio menee liioittelun puolelle. Pesuvälineen kyky imeä vettä vaikuttaa pesuaineliuoksen kulutuksen kautta tarvittavan ämpärin kokoon ja tässä suhteessa enemmän on parempi. Noin 15 litran ämpäri on hyvä lähtökohta omille kokeiluille.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hiekanerotin

Autonpesuämpäreihin liittyvä taika keskittyy lopulta yhteen varusteeseen: hiekanerottimeen (englanniksi grit guard). Tämän ämpäriin asennettavan lisävarusteen hinta vaihtelee muutamasta eurosta vajaaseen muutamaan kymppiin. Ämpärin ja hiekanerottimen tulee olla yhteensopivia mitoiltaan.

Huuhteluämpärin pohjalle kertyy paljon likaa pesun aikana, joten kahta ämpäriä kannattaa hyödyntää pesunaarmun välttämiseksi.

Hiekanerotin on eräänlainen ämpärin pohjalle asetettava siivilä, jolla on kaksi tärkeää tehtävää. Hiekanerotin antaa nimensä mukaisesti hiekan, ja muiden likapartikkelien, laskeutua sen läpi ämpärin pohjalle ja näin se erottaa lian muusta pesuvedestä. Tällöin pesuväline, kuten pesukinnas, ei joudu kosketuksiin näiden partikkelien kanssa ämpärissä.

Hiekanerotin estää veden pyörteilyä ämpärissä ja pitää likapartikkelit ämpärin pohjalla. Näin pesuväline pysyy paremmin puhtaana koko pesun ajan.

Vieläkin tärkeämpää on sen kyky poistaa veden pyörteily ämpärin pohjalla. Näin ollen kinnasta veteen kastettaessa syntyvä veden liike ei nosta likapartikkeleita takaisin pintaan, joten kinnas on puhdas joka kerta ämpäristä pois nostettaessa. Hiekanerottimen vaikutus naarmuttomaan pesutulokseen on tärkeä.

Teksti ja kuvat: Henri Posa

Luetuimmat