10.11.2018

Auton syyssuojaus – aika vahata

Auton syyssuojaus

Nyt on hyvä aika suojata auton maalipinta talven rasituksia vastaan. Auton syyssuojaus on hyvä käsite, sillä talvella autonhoitokelit ovat harvassa.

Lehdet ovat pudonneet puista ja yöllä on käyty pakkasella etelässäkin. Auton syyssuojaus olisi syytä suorittaa ennen kuin päivälämpötilat painuvat pysyvästi pakkasen puolelle. Auton maalipinta on suositeltavaa suojata sekä talven rasituksia vastaan että pesujen helpottamiseksi.

Autonpesuvälineet
Samat tutut pesuvälineet ovat tarpeen myös ennen suojaamista tehtävään pesuun, mutta maalipinnan perusteelliseen puhdistamiseen kannattaa käyttää vahvempia pesuaineita ja hieman enemmän vaivaa.

Toki pesumahdollisuudella varustetun tallipaikan omaavat ovat etuoikeutetussa asemassa, mutta tavalliselle pihapesijälle sää on ratkaisevassa roolissa. Toisaalta halleja saa myös vuokrattua autonhoitotarpeita varten, joten sitäkin voi harkita vaihtoehtona. Pakkaskeli asettaa haasteita auton pesemisen suhteen, mutta vielä vaikeampaa on maalipinnan suojaaminen kaikkine sitä edeltävine puhdistuksineen.

Likaa maalipinnalla
Syyssäät sotkevat auton nopeasti. Hyvin suojattu maalipintaa pysyy paremmin puhtaana ja on helpompi puhdistaa.

Ei ole väliä miten tai milloin auton suojaamisen suorittaa eikä sitä ole edes pakko tehdä itse. Työn voi myös teetättää osaavalla ammattilaisella. Tärkeää olisi kuitenkin pitää maalipinta mahdollisimman hyvin suojattuna enemmän tai vähemmän jatkuvasti.

Käsinpesu
Esipesun jälkeen auto on syytä pestä käsin. Tämä ei poikkea tavallisesta autonpesurutiinista, mutta tämän lisäksi voidaan suorittaa pienpoistoa, raudanpoistoa ja savestusta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Auton syyssuojaus on tarpeen

Syksyllä tehtävä perusteellinen puhdistus ei pesujen osalta poikkea juurikaan muusta ennen vahausta, tai muun suojatuotteen levitystä, suoritettavasta pesusta. Tämän lisäksi  on hyvä huolehtia ylimääräisten lehtien, koivunsiementen ja muun eliöperäisen materiaalin poistamisesta sisätiloista ja auton rakosista. Myös pienpoisto, raudanpoisto ja puhdistussavi on esitelty erillisissä artikkeleissa.

Kuivaus mikrokuidulla
Kaikkien tarpeellisten pesujen jälkeen pinta todetaan puhtaaksi ja sen jälkeen voidaan edetä kuivaamiseen mikrokuituliinalla. Sadekelillä tämä ei onnistu.

Pesu hoituu esipesun jälkeen näppärästi vaikka sadekelillä. Säät saattavat kuitenkin asettaa rajoitteita, sillä pesun jälkeen auto on kuivattava. Sateessa sekä kuivaus että auton maalipinnan suojaaminen on käytännössä mahdotonta, joskin sumuta ja huuhtele –tuotteet tekevät tähän poikkeuksen.

Suojatuotteen valintaan löytyy omat autonhoitojuttusarjan osansa. Erillisissä artikkeleissa olemme esitelleet luonnonvahat, hybridivahat, synteettiset suojatuotteet sekä kestopinnoitteet. Näiden lisäksi on olemassa esimerkiksi sumuta ja huuhtele – tuotteita, joita tosin suosittelemme ennemmin jatkuvaan maalipinnan suojan ylläpitoon kuin kerran tehtävään perusteellisempaan vahaukseen tai muuhun syyssuojaukseen.

Auton syyssuojaus vahalla
Illan saapuessa maalipinta jäähtyy nopeasti yöllisen taivaan lämpösäteilyn vaikutuksesta. Tämä ja ulkolämpötila on syytä huomioida suojatuotetta ja autonhoitoajankohtaa valittaessa.

Suojatuotteen kanssa on huomioitava myös ulkolämpötila. Hämärän tullessa ulkolämpötila laskee nopeasti ja yöllisen taivaan kylmä lämpösäteily jäähdyttää erityisesti auton vaakapinnat uskomattoman lyhyessä ajassa. Erilaiset suojatuotteet, kuten vahat, reagoivat eri tavalla lämpötiloihin.

Levityslämpötilojen suhteen on suositeltavaa noudattaa valmistajan ohjeistuksia. Tulee kuitenkin muistaa, että maalipinnan lämpötila saattaa poiketa reilusti ulkoilman lämpötilasta. Tämä pätee sekä myöhään illalla kylmän taivaan kanssa että keskellä päivää auringon paistaessa.

Vesi helmeilee maalipinnalla
Vesi helmeilee suojatulla maalipinnalla. Samalla pinta hylkii voimakkaasti myös likaa.

Näistä syistä pilvinen keskipäivä lienee parhaita vaihtoehtoja auton syyssuojauksen suorittamiseen. Lämpötila on tällöin toivottavasti noin kymmenen celsiusasteen tienoilla, joka riittää vielä usealle maalipinnan suojatuotteelle. Hieman lämpimämpi keli olisi toki parempi, mutta nyt on viimeisiä aikoja suorittaa auton syyssuojaus ulkona.

Teksti ja kuvat: Henri Posa

Luetuimmat