11.5.2018

Audi: 2025 myymme noin 800000 sähköistettyä autoa vuosittain

Audi: 2025 myymme noin 800000 sähköistettyä autoa vuosittain

Audi kertoi sijoittajille "Audi.Vorsprung.2025"-strategiapaketistaan vuosittaisen yhtiökokouksensa yhteydessä.

Viikon murheista huolimatta Audilla katseet ovat jo tulevassa. Yhtiö esitteli kuluneella viikolla sijoittajille "Audi.Vorsprung.2025"-nimellä kulkevaa strategiapakettia, jossa Audi kertoo tavoitteistaan tulevien teknologioiden osalta.

Vuonna 2025 merkki aikoo myydä 800 000 sähköistettyä tai uuden energian autoa vuosittain. Käytännössä tavoitteeseen päästään yli 20 sähköistetyn mallin voimin, eli jokaisesta mallisarjasta nähtäneen sähköistetty malliversio siihen mennessä. Audin mukaan täyssähköautot vastaisivat suurimmasta osasta myyntimäärää, lataushybridien ollessa vähemmistö. Noin 800 000 auton vuosimyynti on myös kolmasosa Audin koko myynnistä. 2020-luvun loppupuolella Audi aikoo saada myös tehtaansa hiilidioksidineutraaleiksi ja digitalisaatio on tulossa voimakkaammin osaksi myös auton valmistamista.

Ensimmäisenä sähköautona nähdään vielä tänä vuonna saapuva Audi e-tron, jota seuraa e-tron Sportback vuonna 2019. Audin mukaan sen e-tron on myös ensimmäinen automalli, jota voidaan ladata Ionity-latauspisteverkoston pikalatureilla täydellä 150 kilowatin teholla. Mallin akusto riittää puolestaan 400 kilometrin ajamiseen WLTP-syklillä mitattuna.

Audi e-tron prototyyppi.

2020 vuorossa on Audi Sportin vastuulle jätetty Audi e-tron GT ja samana vuonna tulee myös kompaktiluokan sähkömalli. Mallivalikoiman kasvattamisen taustalla on Modular Electric Toolkit (MEB) -yhteisrakenne, mutta lisäksi Audi kehittää Porschen kanssa erillistä premium-versiota sähköisestä pohjarakenteesta.

Miljardien investointeja varten Audi on monien muiden autovalmistajien tavoin kiristänyt vyötään karsimalla kulurakenteita ja etsimällä uusia tulonlähteitä. Vuoteen 2025 mennessä yhtiö arvioi käyttävänsä 40 miljardia euroa sähköiseen liikkuvuuteen, autonomiseen ajamiseen ja digitalisaatioon. Toisaalta digitalisaation arvioidaan tuottavan miljardi euroa vuodessa jo 2025. Jatkossa esimerkiksi kuljettaja-avustimia ja muita ominaisuuksia voi ostaa jälkikäteen hiukan Teslan Autopilotin tavoin.

Frankfurtin autonäyttelyssä nähty autonominen konseptiauto Audi Aicon päässee liikenteeseen pilottiautojen voimin vuonna 2021, jolloin myös Audin "Vorsprung durch Technik" -motto täyttää 50 vuotta. Juhlinnan tuoksinnassa nähdäänkin tuotantoversio Aiconista. Pilottiohjelman jälkeen tavoitteena on saada autonominen taksikiila sarjatuotantoon vuoden 2025 tietämillä.

– Kunnianhimomme on aina ollut ja tulee aina olemaan edistys tekniikan kautta. Tavoitteemme on liikkuvuuden vallankumous, linjasi pääjohtaja Rupert Stadler.

Lähde ja kuvat: Audi

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat