Ajoneuvot | Uutinen | 3.12.2017

AMG-pomo Moers vahvistaa: Mercedes-AMG A 35 on tulossa

Mercedes laajentaa uudistuvan A-sarjan tehomallistoa suuntaan, joka aiheuttanee kilpailijoissa tuskailua: A 35:n odotetaan aiheuttavan harmia Audi S3:lle ja Volkswagen Golf R:lle.

Jaa artikkeli

Suomalaisia aina kiinnostava A-sarja on uudistumassa ja samalla mallin tehoversioiden tarjonta laajenee. Mercedes-AMG:tä johtava Tobias Moers ennätti kommentoida asiaa tällä viikolla Los Angelesin kansainvälisessä autonäyttelyssä.

A-sarjan mallisto laajenee mielenkiintoisimmasta päästä, sillä tutun A 45:n lisäksi tulossa on A 35. Uusi malliversio luottaa hiukan vähemmän kireävireiseen versioon A 45:n 2,0-litraisesta 4-sylinterisestä bensaturbosta. Odotettavissa on noin 340 hevosvoimaa ja hiukan maltillisempi hintalappu, sillä Mercedes vihjailee auton olevan kilpailija esimerkiksi Volkswagen Golf R:lle ja Audi S3:lle.

Moers kommentoi, että alhaisen hintalapun vastineeksi Mercedes ei voi tehdä kaikkia A 45:n muutoksia, joten eroa kertynee myös raa’an moottoritehon ulkopuolella.

Samalla seuraavan sukupolven A 45 voi hilata itseään ylöpäin tehokisassa, sillä mallin elinkaaren aikana sille on saapunut kilpailija muun muassa Audi RS3:n muodossa. Tähtäimessä lieneekin nyt jo 400 hevosvoiman rajan ylittäminen.

Moers kommentoi samalla, että AMG saattaa olla luopumassa V12-koneista.

– Meillä on edelleen V12-fiilistelijöitä, mutta he ovat enemmän Maybachin perään, AMG-pomo lausahti.
Kommentilla hän vihjasi, että nykyinen S 65 saattaa jäädä viimeiseksi V12-koneiseksi S-sarjan AMG:ksi.

Lähde: Top Gear, CarScoops Kuva: Lauri Ahtiainen

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Mercedes-Benz