5.8.2018

42 vuoden tauko ohi – MV Agusta palaa MotoGP-sarjaan

MV Agusta

Yhteensä 75 maailmanmestaruutta voittaneen MV Agustan tauko ratamoottoripyöräilyn GP-sarjasta päättyy, kun italialaismerkki palaa ensi vuonna Moto2-luokkaan.

Ratamoottoripyöräilyn GP-sarjan Moto2-luokka kokee ensi kaudeksi historiansa suurimman uudistuksen, kun luokan voimanlähteenä alusta asti olleet nelisylinteriset 600-kuutioiset Honda-moottorit korvataan kolmisylinterisillä ja 765-kuutioisilla Triumph-moottoreilla.

Se on samalla oiva tilaisuus uusille tiimeille liittyä mukaan MM-sirkukseen, kun pyörän tekniikan uudistuessa kaikki lähtevät enemmän tai vähemmän samalta viivalta kehittämään uutta kilpailukalustoa.

Yksi mukaan tulevista uusista merkeistä on legendaarinen italialaisvalmistaja MV Agusta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

75 maailmanmestaruutta

Kokonaan uusi tulokas MV Agusta ei MM-tasolla ole, vaan kyseessä on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä merkeistä ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa.

Ensimmäinen MV Agusta -moottoripyörä valmistettiin vuonna 1945 ja jo kolme vuotta myöhemmin Franco Bertoni voitti italialaismerkin pyörällä 125-kuutioisten luokan Italian GP:n. Ensimmäisen maailmanmestaruuden Agustalle toi Cecil Sandford vuonna 1952 ja luokkana oli edelleen 125cc.

Ennen kuin MV Agusta vetäytyi GP-radoilta vuonna 1976, oli sillä ehditty voittaa yhteensä 270 MM-osakilpailua, 38 kuljettajien maailmanmestaruutta ja 37 valmistajien maailmanmestaruutta.

Giacomo Agostini, Phil Read, Mike Hailwood ja John Surtees pitivät huolen siitä, että MV Agustalla voitettiin aikansa kuninkuusluokan - 500-kuutioisten - kaikki kuljettajien maailmanmestaruudet aina vuodesta 1958 vuoteen 1974!

MV Agustaa onkin usein nimitetty moottoripyörien Ferrariksi, sillä molempien on aikanaan kerrottu rakentaneen eksklusiivisia sarjatuotantolaitteita vain rahoittaakseen tehtaan kilpailutoimintaa.

MV Agusta

Tiimillä pitkä kokemus Moto2-luokasta

MV Agustan Moto2-kilpailutoiminnasta vastaa Forward Racing Team, joka on operoinut pitkään Moto2-luokassa ja lisäksi sen pyörällä on MotoGP-luokassa ajanut muun muassa Colin Edwards.

Vuodesta 2009 toimineen tiimin omistaja Giovanni Cuzari kertoo tämän olleen hänen pitkäaikainen haaveensa, josta neuvoteltiin useaan otteeseen jo Agustan edesmenneen omistajan Claudio Castiglionin kanssa.

Nyt unelma vihdoin toteutuu ja MV Agustan 42 vuoden tauko MotoGP-sarjassa päättyy.

Merkki aikoo hyödyntää sen kokemuksen, jota se on hankkinut viimeisten vuosien aikana kilpaillessaan tuotantomoottoripyöriin perustuvien Superbike- ja Supersport-luokkien MM-sarjoissa.

MV Agusta Moto2 käyttää voimanlähteenä samaa Triumphin valmistamaa 765-kuutioista rivikolmosta kuin kaikki muutkin tiimit.

MV Agusta

Pyörän tekniikasta on tällä hetkellä tiedotettu vain, että runkona on ristikkorakenteinen CroMo-putkirunko, takasvingi on alumiinia ja vanteina alla pyörivät OZ-takoalumiinivanteet.

Akseliväliksi ilmoitetaan kompakti 1382 millimetriä ja keulakulma on jyrkkä 24 astetta. Pyörä ilman nesteitä yhdessä kuljettajan kanssa painaa 217 kiloa.

Teksti: Janne Huhtala Kuvat: MV Agusta

Luetuimmat