31.5.2018

15000 McLarenia seitsemässä vuodessa: brittisportin uskomaton nousu

15000 McLarenia seitsemässä vuodessa

Vuonna 2011 katuautovalmistukseen palannut McLaren on pistänyt hihat heilumaan, sillä nyt Wokingista lähti maailmalle jo 15000:s hiilikuitu-unelma.

Legendaarinen brittimerkki McLaren Automotive aloitti nykymuotoisen autonvalmistuksen heinäkuussa 2011, jolloin yhtiön ensimmäinen McLaren MP4-12C (sittemmin vain 12C) hyväksyttiin toimitettavaksi. Nyt shampanjakorkkeja poksautettiin McLaren Production Centressä 15 000 valmistetun auton rajapyykin kunniaksi.

Komean rajan lisäksi merkittävää on McLarenin kiihtyvä kasvu. 10 000 auton raja rikottiin vain vajaa 18 kuukautta sitten. Wokingissa otettiin käyttöön toinen työvuoro vuonna 2016, joten 10 auton sijaan päivässä valmistuu nykyisin 20 autoa.

Viime vuonna McLaren teki oman vuosiennätyksensä 3 340 autolla, lähestyen jo Lamborghinin ja Ferrarin valmistusmääriä. Kolmiportaiseen mallistoon siirtynyt McLaren on saanut nostetta erityisesti 570S:n edustamasta Sports Series -perusmallistosta, joka vastaa kahta kolmasosaa yhtiön myynnistä. Myös McLaren 720S:n edustama Super Series on lyönyt leiville, mallisarjan vastatessa kolmasosasta myyntiä. Lisäksi ajoittain tuotevalikoimassa on Ultimate Series, johon tällä hetkellä kuuluu McLaren Senna.

15000 McLarenia seitsemässä vuodessa

15 000:s valmistunut McLaren oli kuvissakin esiintyvä Curacaon sininen 570S Spider.

McLaren myy autoja tällä hetkellä yli 30 eri markkina-alueella maailmassa ja noin 90 prosenttia autoista valmistetaan Wokingissa McLaren Production Centressä. Ennen nykymuotoista katuautojen valmistusta McLaren valmisti 1990-luvulla ikonista McLaren F1 -superautoa.

Lähde ja kuvat: McLaren

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lue myös:

Luetuimmat