24.11.2016

Matka Antarktikselle pingviinien valtakuntaan

Antarktis

Eteläinen jäämeri kiehtoo syrjäisestä sijainnistaan huolimatta. Antarktiksen hyisillä vesillä seilaa kesäkaudella jopa 40 000 matkailijaa. Herkässä luontokohteessa ruuhkaa pyritään välttämään viimeiseen asti, joten maihin pääseminen on harvinaista herkkua.

Antarktis
Ushuaia on maailman eteläisin kaupunki Tulimaan laidalla Argentiinassa. Kaupungin satama on vilkas. Se palvelee Kap Hornia kiertävää laivaliikennettä ja Etelämantereelle pyrkiviä aluksia. Turistit saapuvat kaupunkiin lähinnä lentäen.

AntarktisPäivä paistaa ja Antarktisen jääkylmä tuuli puhaltaa, vaikka eletään keskellä paikallista kesää. Ushuaian pikkukaupungin kaduilla ei matkailijan tarvitse olla yksin.

Lämpimiin retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita matkailijoita riittää hetkittäin lähes tungokseksi asti, sillä Tulimaan laidalla Argentiinassa sijaitseva satamakaupunki on portti Antarktikselle ja hengähdyspaikka Kap Hornin kiertäjille. Maailman eteläisimmässä kaupungissa ei moni voisi olla kovin paljon kauempana kotoa.

Antarktis

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kerran elämässä

Syrjäinen sijainti ei rajoita alueen kiinnostavuutta matkailukohteena. Ainutlaatuiset maisemat ja Etelämantereen yllättävän runsas eläimistö ovat useimmille suurin syy matkata maailman ääriin. Lyhyen kesäkauden aikana hyisillä vesillä seilaa jopa 40 000 matkailijaa, jotka saapuvat suurelta osin Ushuaiaan lentäen.

Antarktis

Osa valitsee modernin risteilyn kaikilla mukavuuksilla ja tyytyy ihastelemaan maisemia vain laivan kannelta. Toinen arktinen risteilyn ääripää on puitteiltaan selvästi vaatimattomampi, mutta elämyksenä sitäkin suurempi. Luontokuvaukseen keskittyvä risteily on monelle kerran elämässä toteutettava haave.

Antarktis

Neuvostoalus odottaa satamassa

Satamaan saavuttaessa käy selväksi, että tällä matkalla luvassa ei ole nykyaikaisen risteilyaluksen koreita puitteita, oheisohjelmatarjontaa ja mukavuuksia.

Antarktis

Vesille suunnataan varttuneella suomalaisvalmisteisella aluksella, joka on aiemmin palvellut Neuvostoliittoa arktisten vesialueiden tutkimusaluksena.

AntarktisNeuvostoliittoa ei enää ole, mutta laiva seilaa edelleen. Tälle matkalle sen kyytiin mielii erikoisryhmä. Norjalaisen matkanjärjestäjän toteuttama seikkailu on suunniteltu luontokuvauksen ehdoilla.

Ennen ankkurin nostamista vuorossa on pelastusharjoitus, joka on pakollinen kaikille. Harjoitus vedetään läpi tiukalla otteella aina pelastusveneisiin asti.

Ushuaia jää taakse ja edessä on kaksi viikkoa vaihtelevilla vesillä. Vaikka lähtösatamassa on tyyntä, ei pelkästä tasaisesta kyydistä kannata unelmoida. Eteläisillä vesillä säätilat muuttuvat nopeasti ja Etelämanteereen kesä on arvaamaton. Talvikaudella risteilyjä ei edes järjestetä.

Antarktis
Perushytistä löytyvät tarvittavat mukavuudet ja tilaa kahdelle. Runsaammin varusteltuja hyttejä on tarjolla ylemmillä kansilla, vaikka entinen tutkimusalus ei luksusta tarjoakaan.

Pienessä hytissä on tarvittava tila kahdelle, mutta ei juuri ylimääräistä. Matkatavaroille ja kuvausvarusteille löytyy sopiva paikka vasta pienen sovittelun jälkeen.Antarktis

Perushytissä on perusmukavuudet, mutta ei muuta. Ylemmillä kansilla tarjolla olisi ollut tyyriimpiä ja tilavampia hyttejä, mutta alakannen etuna on tasaisempi matka. Myrskyn iskiessä alempana keikuttaa vähemmän.

Albatrossi liitää

Laivan seilaa tasaisen varmasti suurille vesille. Tulimaa jää taakse ja edessä on kahden ja puolen päivän purjehdus, eli kelpo tovi suurta aavaa ennen ensimmäistä vilausta Etelämantereesta. Reitti sivuuttaa Kap Hornin ja suuntaa Tyynen valtameren ja Atlantin yhdistävän Drakensalmen kautta etelämmäs.

Antarktis

Matkanteko ei ole pelkkää odottelua, siitä pitävät huolen laivan rutiinit. Lämmintä ruokaa tarjoillaan laivan kanttiinissa kolme kertaa päivässä ja välipalaa, kahvia, teetä ja keksejä tarjolla oman maun mukaan, joten omiin eväisiin ei ole tarve kajota. Mukaan varattu Fazerin Sininen säästetään koskemattomana aina rantautumiseen asti.

Antarktis

Laivan kannella on nähtävää ja kuvattavaa myös merellä. Ensimmäinen albatrossi on majesteettinen näky. Linnun siipien kärkiväli on kolme metriä ja liito sulavaa. Ulapalla ja kylmien merivirtojen tuntumassa viihtyvä merimiesten onnenlintu on erikoistunut pitkiin lentomatkoihin. Matkan taittamiseen soveltuva lentotyyli on samankaltainen kuin purjekoneilla. Linnut kohoavat ylös ilman nousuvirtauksien avulla omia voimiaan tärväämättä.

Antarktis

Etelämanner lähestyy laivan kyydissä lähes huomaamatta. Yöllä tuulee ja laiva keinuu, mutta myrskylukemia ei sentään hätyytellä. Vielä.

Antarktis

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Imurointi ja desinfiointi ensin

Etelämannerta etelämmäksi ei maapallolla pääse. Vakituista ihmisasutusta  kylmältä ja tuuliselta alueelta on turha hakea, joten osittain siitäkin syystä eläimistö on runsasta. Retkeilytamineissa kahistelevaa ihmistä ei varsinaisesti mielletä uhaksi, joten osa eläimistä suostuu kuvattavaksi varsin läheltä.

Antarktis

Infotilaisuudessa korostetaan, että liian lähelle ei kuitenkaan ole asiaa. Siitä pitävät huolen retken oppaat. Eläimille halutaan taata rauha. Tästä syystä maihinnousut ja vierailukohteet ovat tarkkaan ennalta sovittuja.

Antarktis

Samoilla vesillä seilaa useita laivoja, mutta maissa ei ruuhkaa suvaita. Vierailukohteille taataan aina vähintään tunnin rauhoittumisaika ennen seuraavan ryhmän maihinnousua. Eri laivat valitsevat reittinsä niin, että ne eivät kohtaa toisiaan näköetäisyydeltä. Ilta kymmenen ja aamuneljän välillä maissa ei saa olla lainkaan.

Antarktis

Ennen ensimmäistä maihinnousua päästään imuroitavaksi ja desinfioitavaksi. Kenkien ja vaatteiden saattaisi maihin kulkeutua kasvinsiemeniä tai muuta alueelle kuulumatonta. Puhdistusrituaali toistuu laivalla ennen jokaista maihinnousua.

Antarktis

Antarktista suojellaan kansainvälisen sopimuksen voimin. Se kieltää kaivostoiminnan ja  sotilaalliset seikkailut. Tutkimustyö tieteen nimissä on sallittua. Vuonna 1959 solmitun sopimuksen on allekirjoittanut jo viisikymmentä valtiota. Myös kaupallista kalastusta alueella on rajoitettu.

Antarktis

Kumivenekyytiä hyisillä vesillä

Kookas alus ei pääse rannan tuntumaan, joten maihin suunnataan reilunkokoisella perämoottorilla varustetun kumiveneen kyydissä. Maihin mentäessä jokainen kääntää hyttitaulusta oman numerolätkänsä sinisestä punaiselle. Turvallisuudesta ei laivalla tingitä, eikä laiva liikahda ennen kuin taulun kaikki lätkät ovat jälleen sininen puoli eteenpäin käännettynä.

Antarktis

Kuvauspäivän varusteeksi riittävät talvitamineet ja kumisaappaat. Osa sonnustautuu kuivapukuihin ja tavoittelee erikoisempia kuvakulmia vedestä mantereelle päin.

Antarktis

Antarktiksen niemimaalla ja saarilla jalkojen alle saa paljasta maata. Alueella on myös kasvillisuutta, mutta niukasti. Armottomat elinolot eivät houkuttele kukkia kukoistamaan, mutta sammalia ja jäkäliä on sentään lukuisia eri lajeja.

Antarktis

Muualla Etelämantereen maaperää peittää paksu jääkerros. Etelämantereen mannerjäätikkö on maailman laajin. Se peittää eri lähteiden mukaan jopa 14 miljoonan neliökilometrin kokoisen alueen.

Antarktis
Parhaina päivinä jalkojen alle on tarjolla kovaa maata tai jäätä jopa kolmesti. Myös laivan kannella riittää katsottavaa ja kuvattavaa siirtymien aikana.

Merileopardi, hylkeitä ja sillivalas

Rannikolla keli on tuulisten matkapäivien jälkeen kesäinen, mutta pakkasta on silti muutama aste. Kesän lämpimimmät päivät voivat rannikolla olla jopa yli kymmenen asteen verran plussan puolella, mutta vuoden keskilämpötilan kerrotaan pysyttelevä kymmenen pakkasasteen tuntumassa. Jäätiköllä on aina huomattavasti kylmempää.

Antarktis
Etelän merinorsun poikaset pakkautuvat kylki kylkeen rannalla lepäillessään, vaikka tilan puolesta väljemminkin voisi makailla.

Luonnonvaraisia maanisäkkäitä rannalla on turha odottaa kohtaavansa. Maaeläimiä on ylipäänsä niukasti ja nekin lähinnä samaa kokoluokkaa, tai pienempiä, kuin punkki. Ihmisen näkökulmasta vaarallisia villieläimiä ei rannalla vastaan kävele.

Antarktis

Vedessä viihtyviä eläinmaailman edustajia on runsaammin. Matkan aikana havaintokirjaan merkitään hylkeitä, merinorsuja, merileopardi ja 20 metrinen, erittäin uhanalaiseksi mainittu sillivalas.

Antarktis

Valashavaintoihin retken ajankohta on hieman liian varhainen, mutta lintuja sen sijaan riittää katsottavaksi ja kuvattavaksi.

Antarktis
Kahden merellä vietetyn viikon aikana ehdottomasti eniten havaintoja kertyi linnuista. Suomesta luontokuvaajille suunnattuja matkoja Etelämantereelle järjestää muun muassa Finnature.

Pingviinilajeja Etelämantereella elää kaikkiaan toistakymmentä. Etelämantereen niemimaalla, minne suurin osa risteilyistä suuntaa, nähdään lähinnä myssy-, valkokulma- ja jääpingviinejä.

Antarktis

Niistä havaintoja kertyy retken aikana varovaisen arvion mukaan yhteensä 500 000.

Antarktis

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kuvakaraokea illan ratoksi

Maihinnousuja on suunniteltu tehtävän kaksi tai kolme päivässä, mutta usein suunnitelmat elävät. Niin tälläkin kertaa. Yksi pysähdys passataan merenkäynnin ja tuulen vuoksi. Rannan sijaan laiva suuntaa ulapalle. Laivan yleisissä tiloissa on hiljaista matkalaisten odotellessa rauhallisempaa säätä hyteissään.

Antarktis

Huolestuttavaa kokoluokkaa olevia jäävuoria ei myräkän aikana nähdä, vaikka niitäkin alueella kelluu. Yön aikana keli äityy rajuksi ja kapean punkan laidoista on hetkittäin pidettävä kiinni molemmin käsin.

Eläimien lähestyminen on rajoitettua, mutta sääntö on yksipuolinen. Uteliaimmat tulevat tekemään tuttavuutta todella lähelle.

Tuulen tyyntyessä palataan normaaliin aikatauluun. Ylös noustaan aamuneljältä ja ensimmäiseksi suunnataan ulos kannelle kuvauskaluston kanssa. Aamiainen saa odottaa.

Antarktis

Päivät ovat pitkiä, mutta kukaan ei valita. Yli 10 000 euroa retkestä ja lennoista maksaneet asiakkaat haluavat saada ainutlaatuisesta elämyksestä irti kaiken mahdollisen.

Antarktis

Kaikkiaan matkassa on 54 luontokuvauksesta kiinnostunutta asiakasta eri puolilta maailmaa. Henkilökuntaa aluksella on lähes saman verran. Kuvaajien kanssa toimivat oppaat ovat Ruotsista ja Norjasta. Aluksen miehistö Venäjältä ja Australiasta. Yhteinen kieli on englanti. Sillä on pärjättävä.

Antarktis

Matkan aikana tarjolla on luentoja kuvaus- ja luontoaiheista. Varsinaista iltaohjelmaa ei laivalla ole.

AntarktisMatkalaiset keskittyvät viihteen sijaan kuvien valintaan ja parhaiden otosten käsittelyyn läppärin äärellä. Päivän aikana täyttyneille muistikorteille on tehtävä tilaa.

Joukon rohkeimmat lataavat kuvauspäivän päätteeksi parhaat otoksensa muiden nähtäväksi ja kommentoitavaksi kuvakaraokeen.

Teksti: Antti Hentinen ja Timo Halonen Kuvat: Timo Halonen

Luetuimmat