13.2.2017

Junaliikenteessä vahvaa kasvua – hiihtolomasesonki pian loppuunmyyty

VR_Junaliikenne

VR kertoo vuoden alkaneen vahvasti. Matkamäärät kasvoivat kotimaan kaukoliikenteen verkostolla selvästi ja hiihtolomaviikoista on kiskoilla odotettavissa kiireisiä.

Suomalaiset tekivät tammikuussa yli 912 000 kaukoliikenteen junamatkaa. Edelliseen vuoteen verrattuna kasvua oli VR:n kertoman mukaan 12 prosenttia. Matkustus on kasvussa etenkin Pohjois-Suomeen.

VR kertoo vuoden alkaneen vahvasti. Matkamäärät kasvoivat kotimaan kaukoliikenteen verkostolla selvästi. Matkoja tehtiin tammikuussa yhteensä yli 912 000. Voimakkaimmin kasvu oli Helsingistä Rovaniemelle (+ 53 %), Tampereelle (+15 %), Jyväskylään (+12 %) ja Ouluun (+12 %).

Kasvua selittää osaltaan se, että VR alensi hintojaan neljänneksellä helmikuussa 2016. Alemmasta hintatasosta huolimatta myös myynti kasvoi hieman tammikuussa. Alenushintojen kerrotaan olevan pysyvä ratkaisu.

VR_Junaliikenne

– Lapin matkailun kansainvälisestikin noteerattu vetovoima näkyy meillä. Asiakkaat ovat löytäneet yöjunat. Lisäksi Ouluun pääsee päiväjunilla edullisimmillaan alle 30 eurolla ja saimme viime vuonna typistettyä jopa tunnin pois Oulun matka-ajasta, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

Tammikuu on vilkasta matkustusaikaa myös Suomen ja Venäjän välisessä junaliikenteessä. Etenkin Pietariin liikennöivien Allegro-junien matkustajamäärät kasvoivat yli viidenneksellä tammikuussa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hiihtolomien yöjunat täyttyvät, päiväjunissa tilaa vielä

Eteläisen Suomen hiihtolomalla (vko 8) yöjunamatkustus Lappiin on erittäin vilkasta. Hiihtolomaviikolla yöjunissa matkustaa yhteensä yli 10 000 matkustajaa. Menoliikenne painottuu perjantaille (17.2.) etelästä pohjoiseen ja paluuliikenne lauantaille (25.2.) pohjoisesta etelään.

Perjantain yöjunat etelästä pohjoiseen ovat VR:n mukaan jo lähes täynnä, myös lauantain paluujunissa on vain rajallisesti paikkoja jäljellä. Päiväjunissa tilaa löytyy paremmin.

Lähde: VR Kuvat: Roman Razinkov

Luetuimmat