28.2.2017

Finnair juhlistaa satavuotiasta Suomea maassa ja taivaalla

lentokone

Toimitusjohtaja Pekka Vauramo: ”Erityisen tärkeää meille on esitellä Suomea matkakohteena.”

Sinivalkoiset siivet eli Finnair satsaa monipuolisesti kuluvan vuoden aikana suomalaisten tarinoiden kertomiseen. Taustalla on satavuotiaan Suomen juhlavuosi.

Finnair haluaa tehdä Suomen tunnetuksi ja lisätä kotimaan houkuttelevuutta matkailumaana.

Finnair tuo tänä vuonna lentolehti Blue Wingsin sivuille esille laajasti ja eri näkökulmista Suomea ja suomalaisuutta. Aiheina ovat suomalainen kulttuuri, design ja matkailukohteet.

Juhlavuoden aikana Finnair tuo noin 200 kansainvälistä toimittajaa tutustumaan Suomeen matkailukohteena.

Matkailu Ruka Peak

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vaihtuva Suomi-menu

Finnairin Helsingistä lähtevien kaukolentojen business-luokan asiakkaat saavat nauttia suomalaisten vuodenaikojen mukaan vaihtuvasta menusta, jonka on suunnitellut Suomen vuoden 2017 Bocuse d'Or kilpailija Eero Vottonen. Lisäksi myös Economy-luokan matkustajille esitellään suomalaista ruokakulttuuria vuoden toisella puoliskolla.

Keväällä 2017 Finnair julkaisee juhlakirjan, johon on koottu tarinoita ilmailun ja Suomen yhteiseltä matkalta. Finnairin Inflight- ja Preorder-myyntivalikoimissa on Suomi 100 -tuotteita.

Suomi matkakohteena

– Suomalaisuus on tärkeä osa Finnairin identiteettiä, ja olemme ilolla mukana juhlimassa satavuotiasta Suomea, Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo taustoittaa.

– Erityisen tärkeää meille on esitellä Suomea matkakohteena kansainvälisille asiakkaillemme ja markkinoida Suomea kansainvälisille yrityksille mahdollisena sijoittumispaikkana.

Vauramon mukaan Finnair haluaa houkutella yhä useamman matkailijan Suomeen tai yhdistämään Suomen Euroopan tai Aasian matkaansa.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Finnair ja Antti Hentinen

Luetuimmat