2.6.2016

Polttoaineena saatu palkka voi johtaa veronkorotukseen

Kamux

Kamuxin autokuskien palkkaustapojen ongelmat ovat jatkuneet tämän vuoden puolelle. Uhkana korotetut verot yhtiölle ja polttoainepalkkaa saaneille.

Palkkaepäselvyydet pakottivat käytettyihin autoihin erikoistuneen autokauppaketju Kamuxin keskeyttämään pörssilistautumisensa.

Yhtiön hallituksen viime sunnuntaisen päätöksen taustalla oli se, että osa Kamuxin työntekijöistä on saanut palkkansa osin polttoaineena, eikä niistä ole maksettu ennakonpidätyksiä tai sosiaalimaksuja. Yhtiön teettämän selvityksen mukaan kyse on noin 60 000 euron maksuista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytäntö jatkunut yli viisi vuotta

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Virtanen kertoo, että ilmitullutta käytäntöä on tavattu jo joitain vuosia. Yhtiöllä on ollut vuodesta 2014 sisäinen ohjeistus ilmitulleen käytännön loppumisesta. Tätä vuoden 2014 alussa annettua ohjeistusta ei ilmiselvästi ole noudatettu – ainakaan kaikissa Kamuxin liikkeissä.

– Näin jälkikäteen on helppo arvioida, että tuo ohjeistus olisi tullut aikanaan antaa kirjallisena täsmällisemmin, kuten viime maanantaina yhtiössä levittämämme yksiselitteinen kirjallinen ohjeistus, Virtanen myöntää.

Joissain Kamuxin liikkeissä kyseisellä tavalla ei ole toimittu lainkaan, joissain liikkeissä tapa on loppunut jo vuosia sitten ja osassa liikkeissä sitä on ollut vielä tämän vuoden puolella.

Lukuisia kuskeja

Tieto kyseisestä palkkamenettelystä tuli yhtiön entiseltä työntekijältä.

Moottorin saamien tietojen mukaan kyseenalaista palkkaustapaa on käytetty myytävien autojen siirtoajoissa esimerkiksi pääkaupunkiseudun ja maakuntakaupunkien välillä. Tietojemme mukaan on ollut tapauksia, joissa eläkeikäiselle kuskille on maksettu korvaus muuten kuin palkkana, jottei kuskin vuotuinen tuloraja täyty eikä näin vaikuta alentavasti kuskin oman eläkkeen suuruuteen. Kaikki kuskit eivät kuitenkaan ole eläkeläisiä.

Kuljettajia Kamuxilla on käytössään lukuisa joukko, sillä myytäviä autoja täytyy alituiseen liikutella ja liikkeitä on yli 30 eri puolilla Suomea.

– Kuskeja on noin kaksisataa, mutta he tekevät autosiirtoja hyvin vaihdellen tarpeen ja omien aikataulujensa mukaan. Osa tekee töitä hyvin vähän, osa enemmän. Kuskeina on eläkeläisiä, opiskelijoita sekä keikkatyyppisesti työsuhteisia, Virtanen kertoo.

Osakeanti jäähylle

Kamux on ollut vahvassa kasvussa viime vuodet. Kamux on tiedotteensa mukaan Suomen johtava käytettyjen autojen kauppias ja Ruotsissa se kuuluu kymmenen suurimman joukkoon myytyjen autojen lukumäärällä mitattuna.

– Kävi selväksi, ettemme voi jatkaa sinänsä vahvasti liikkeelle lähtenyttä antia, koska pörssiin mielivässä yhtiössä oli ollut käytössä palkkaustapa, joka ei ole asianmukainen, Virtanen linjaa.

Virtasen mukaan pörssilistaustumista ei voida jatkaa ennen kuin asiat selvitetään täsmällisesti, korjataan ja uudistetaan sisäisiä prosesseja. Kamux jatkaa Matti Virtasen mukaan epäselvyyksien selvittelyä muun muassa verottajan kanssa. Tarkoitus on myös hoitaa kaikki velvoitteet asianmukaisesti.

– Tämä selvittely ottaa aikansa, sillä selvitystyö käsittää pitkän ajanjakson.

Kyse on varmasti useammista viikoista tai muutamasta kuukaudesta, Virtanen arvioi.

Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003. Kamuxilla on 34 Kamuxin myymälää Suomessa, 9 myymälää Ruotsissa, ja yksi Saksassa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jälkiverotus lähes aina kovennettua

Jos yritys tai työntekijä jättää ilmoittamatta verottajalle tuloja tai suorituksia, joista olisi maksettava verot, on seuraamus kovennettua.

Yritys voi antaa polttoainetta työntekijöilleen palkkana tai osana palkkaa, mutta tällainen suoritus täytyy myös käsitellä palkkana. Se tarkoittaa työntekijän kannalta sitä, että polttoaineesta täytyy sen täydestä arvosta toimittaa ennakonpidätys. Yrityksen tulee puolestaan aina maksaa palkasta kaikki asiaankuuluvat sivukulut kuten sosiaaliturvamaksut.

Jos toimitaan toisin ja pimitetään verottajaa, ovat seuraamukset kovia.

Viivästyskorot päälle

Tyypillisesti mahdollinen verojen välttely havaitaan verotarkastuksissa.

– Kun ongelma verottajalle ilmoittamatta jääneistä palkanosista havaitaan, on seurauksena jälkiverotus. Ja lähes aina se tarkoittaa veronkorotusta, johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen Verohallinnosta kertoo.

– Korotettujen verojen lisäksi niin yrityksen kuin työntekijänkln maksettavaksi tulevat myös maksamattomien verojen viivästyskorot, kenties pitkältäkin ajalta.

Teksti: Marko Jokela Kuva: Jari Saarentaus

Ex-työntekjä: Autokauppaketju Kamux maksanut osan palkoista polttoaineena

Luetuimmat