30.11.2016

Muista turvaväli ja säästä rahaa!

Turvaväli

Riittävä etäisyys tuo turvallisuutta ja on myös taloudellista ajamista.

Riittävän turvavälin pitäminen edellä ajavaan ehkäisee tehokkaasti peräänajoja, se toki tiedetään. Mutta harvempi autoilija tulee ajatelleeksi, että turvaväliä pitämällä voi ajaa taloudellisemmin ja ottaa paremmin huomioon myös muut tielläliikkujat.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uhkana ketjukolari

Liikenneturva muistuttaa, että vuoden pimeimpään aikaan näkyvyys teillä voi olla todella heikko.

Liian lyhyt välimatka edellä ajavaan voi johtaa peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin, joten etäisyydestä on tärkeä pitää huolta.

Maantienopeuksilla välin tulisi olla noin neljä sekuntia ja metreinä sama kuin nopeuslukema – 80 kilometrin tuntivauhdilla siis 80 metriä.

Ruuhkassa kuljettajan pitäisi sopeuttaa oma nopeutensa muuhun liikennevirtaan, jotta edellä ajavaan pystyisi pitämään riittävää etäisyyttä.

– Peräänajo on tieliikenteen yleisin kolarityyppi. Toisaalta peräkontissa kiinni ajaminen koetaan yhdeksi liikenteen ärsyttävimmistä piirteistä. Suosittelenkin jokaista kokeilemaan kunnon turvavälin pitämistä vaikkapa seuraavalla työmatkalla, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo haastaa.

Liukkailla jarrutusmatka kasvaa

Taajamissa etäisyyden on Liikenneturvan mukaan oltava metreinä vähintään puolet käytetystä ajonopeudesta (esimerkiksi 40 km/h – 20 metriä). Liukkailla keleillä jarrutusmatkat tietenkin pitenevät, jolloin turvaväliäkin on syytä pidentää.

– Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että pystyy pelkkää kaasupoljinta käyttäen säätelemään etäisyyttä. Jos joutuu koko ajan koskemaan jarrupolkimeen, ajaa liian lähellä.

Tiukan paikan tullen autoilijalla kestää noin sekunti reagoida tilanteisiin. Tässä välissä auto ehtii – nopeudesta riippuen – edetä jopa useita kymmeniä metrejä. Jos autoilee liian lähellä edellä ajavaa, joutuu jatkuvasti ajamaan hänen ehdoillaan. Se voi ärsyttää jatkuvan jarruttelun vuoksi. Sopivalla turvavälillä ajaa rennommin, turvallisemmin ja vähäpäästöisemmin eli taloudellisemmin.

Myös takapuskurissa roikkuminen koetaan ärsyttäväksi. Aiemmassa Liikenneturvan kyselyssä kuusi kymmenestä suomalaisautoilijasta oli sitä mieltä, että perässä roikkuminen on lisääntynyt viime aikoina.

Haittana haitariliike

Liikenneturva muistuttaa, että mitä lähempänä toisiaan ajetaan, sitä enemmän liikenteessä syntyy ajonopeuden tempoilusta johtuvaa haitariliikettä. Riittävin turvavälein liikkuva autojono etenee yleensä jouheasti. Pimeään vuodenaikaan on erityisen tärkeää, että liikenteen rytmi on tasainen.

– Kun pitää oikean etäisyyden edellä ajavaan, ei tarvitse mitään erityisiä kikkoja. Voi ajaa omaa ajoaan, eikä tarvitse huolehtia, tunkeeko joku liian ahtaaseen väliin edessäni, Vuoristo toteaa.

Teksti: Marko Jokela Kuvituskuva: Antti Hentinen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat